Taloudelliseen toimeentuloon liittyvät pulmat eivät kerro ensisijaisesti vain Pohjois-Karjalan arjen todellisuudesta, vaan suomalaisen toimeentuloturvajärjestelmän toimivuudesta ja sen takaamien etuuksien riittävyydestä, kun ongelmat pitkittyvät ja kasautuvat. Kansalaisten kriittisten arvioiden taustalla on selkeästi ensisijaisten sosiaaliturvaetuuksien tasojen riittämättömyys. Kansalaisten kokemuksia etuuksien riittämättömyydestä voi pitää vahvana viestinä siitä, että tämän ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan valtakunnallista ratkaisua ja poliittista sitoutumista. Nykyinen tilanne tarkoittaa käytännössä myös sitä, että erityisen raskaan taakan ensisijaisten etuuksien riittämättömyydestä joutuvat kantamaan Pohjois-Karjalan kaltaiset alueet.

Huono-osaisuus kasautuu useiden eri tekijöiden kautta ja usein vielä samoille kotitalouksille. Taloudellista huono-osaisuutta kokevat ovat muita useammin tyytymättömiä työllisyystilanteeseensa, vaikutusmahdollisuuksiinsa, vapaa-ajanviettomahdollisuuksiinsa, terveyteensä, sosiaalisiin suhteisiinsa ja asuinolosuhteisiinsa. Myös vaikeat elämäntilanteet kasautuvat samoille ihmisille, erityisesti yksinasuville eläkeläisille ja yksinasuville työttömille. Keskeisimpiä elämänongelmia ja vaikeuksia ovat läheisen elämän vaikeutuminen, toimeentulon vaikeutuminen, vakava sairastuminen, yksinäisyys, henkisen tasapainon järkkyminen ja työkyvyttömyys.


Tarve tukeen ja avunsaantiin

Yleensä koettuihin vaikeuksiin on saatu apua. Parhaiten apua saadaan sairauden tai vamman yllättäessä. Ilman apua koetaan jäätävän useimmin työkyvyttömäksi tultaessa, omaisuusrikoksen uhriksi jouduttaessa, toimeentulon vaikeutuessa ja unohdetuksi ja hylätyksi tultaessa. Noin 14 prosenttia pohjoiskarjalaisista kotitalouksista kokee tarvitsevansa erityyppistä lisäapua. Useimmiten huolet liittyvät toimeentuloon ja rahojen riittämättömyyteen. Myös jaksaminen omaishoitajana on vaikeaa. Eniten avuntarpeita on keski-ikäisillä ja iäkkäimmillä.

Eräs palvelujärjestelmän tulevaisuuden haasteista liittyy haja-asutusalueilla asuvien ikääntyneiden kotona asumisen tukemiseen.

Suurin huoli omasta tai perheenjäsenen työttömyydestä ja heikosta taloudellisesta tilanteesta on erityisesti 45–54-vuotiaiden ikäryhmässä. Tuen tarpeet korostuvat yksinasuvilla. Kotitaloustyypeittäin yksinasuvien työttömien ja työttömien lapsiperheiden tuentarve on suurin.


Palvelujen tarve korostuu haja-asutusalueilla

Asuinalueen palveluihin ollaan tyytymättömiä jopa omaa työllisyys- ja taloustilannetta useammin. Neljännes pohjoiskarjalaisista suhtautuu kriittisesti asuinalueensa palveluihin. Ne, jotka tarvitsevat useimmin palveluja, kokevat niiden vastaavan tarpeisiinsa yleensä heikommin kuin ne, joiden elämäntilanne ei välttämättä edellytä palvelujen käyttöä.

Valtaosin pohjoiskarjalaiset ovat varsin tyytyväisiä tarjolla oleviin palveluihin, mutta parempien palvelujen ja liikenneyhteyksien etsiminen muuton avulla korostuu erityisesti haja-asutusalueilla. Myös tyytymättömyys asuinympäristöön, työttömyys, koulutus ja ikä heijastuvat muuttoaikeisiin. Pohjoiskarjalaisista kymmenen prosenttia harkitsee muuttoa nykyisen asuinkuntansa alueella. Nykyisen asuinkuntansa ulkopuolelle suunnittelee muuttoa noin viidennes: Pohjois-Karjalaan 8 % ja loput muualle Suomeen tai ulkomaille. Jyty-kunnissa muuton harkintaan johtavat useammin asuntoon sinällään liittyvät tekijät, muissa kunnissa painottuvat parempien palvelujen ja liikenneyhteyksien saaminen muuton kautta.

Väestö tyytyväisempi terveyspalveluihin kuin sosiaalipalveluihin

Sosiaalipalveluista parhaiten pohjoiskarjalaisten tarpeisiin vastaavat lasten päivähoito-palvelut, vanhusten ja vammaisten ruokapalvelut sekä vanhustenhuollon laitospalvelut. Heikoimmin sosiaalipalveluista tarpeisiin vastaavat toimeentulotuki, sosiaaliasiamiehen palvelut ja päihdehuolto.

Näissä palveluissa tarvitaan kansalaisten näkökulmasta toiminnan kehittämistä.

Terveyspalveluista parhaimmat arviot saavat sairaankuljetus, laboratoriopalvelut, perhesuunnittelu- ja äitiysneuvolapalvelut. Kriittisimmät arviot kohdistuvat erikoislääkäripalveluihin ja niihin pääsyyn. Myös lääkäripula koettelee pienten kuntien terveyskeskuksia. Samoin erikoissairaanhoidon ja potilasasiamiehen palvelujen koetaan vastaavan heikoimmin tarpeisiin arvioitavana olleista terveyspalveluista. Tyytyväisimpiä terveyspalveluihin ovat iäkkäimmät, jotka myös käyttävät näitä palveluja eniten.

Myönteistä on, että palvelujärjestelmä on sosiaali- että terveyspalveluissa pystynyt vastaamaan kohtuullisen hyvin vanhusväestön palvelutarpeisiin, jotka tulevaisuudessa näyttävät lisääntyvän. Toisaalta olisi kuitenkin huolehdittava siitä, että palvelujärjestelmää kehitetään tasapainoisesti, jotta myös kunnan väestörakenne voisi pysyä tasapainoisena.

Terveyspalvelujen ja muiden peruspalvelujen koetaan yleisesti ottaen vastaavan paremmin käyttäjien tarpeisiin kuin sosiaalipalvelujen. Tämä saattaa kertoa sosiaalipalvelujen niukasta resurssoinnista suhteessa palvelutarpeisiin ja palveluille asetettuihin odotuksiin.

Näyttää siltä, että erityisesti sosiaalipalvelut ja niiden tasapainoinen kehittäminen eri väestöryhmien tarpeisiin uhkaavat jäädä resurssien jaossa kansalaisten näkökulmasta liian vähälle. Tulevaisuutta ajatellen alueen menestymisen kannalta on olennaista, että tätä vinoumaa korjataan määrätietoisesti.

Kirjastot, jätehuolto ja peruskoulut koetaan hyviksi

Muista arvioinnin kohteina olleista hyvinvointi- ja peruspalveluista parhaiten asukkaiden tarpeisiin vastaavat kirjastot, jätehuolto ja peruskoulut. Heikoimmin tarpeisiin vastaavat joukkoliikenne, velkaneuvonta, oikeusapu ja uimahallit. Eroja on erityisesti haja-asutusalueilla ja muualla asuvien mielipiteissä. Haja-asutusalueilla korostuu tyytymättömyys katujen ja teiden kunnossapitoon, joukkoliikenteeseen, liikuntapalveluihin, uimahalleihin ja kulttuuripalveluihin. Toisaalta haja-asutusalueilla ollaan useimmin valmiita hakemaan esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripalveluja kauempaakin.


Seudullisuus nähdään palvelujen etääntymisenä

Seudullista palvelutuotantoa on pyritty kehittämään eräänä ratkaisumallina niukkeneviin resursseihin ja lisääntyviin palvelutarpeisiin. Pohjois-Karjalan asukkaat mieltävät seudullisuuden tarkoittavan palvelujen etääntymistä. Toisaalta sen nähdään turvaavan palvelutarjontaa ja mahdollistavan palvelujen käyttöä yli kuntarajojen. Palvelujen laadun parantumiseen ja niiden tuottamisen halventumiseen uskovia on jonkin verran enemmän kuin laadun heikkenemiseen ja tuottamisen kallistumiseen uskovia. Palvelujen käyttämisen sen sijaan uskoo useampi kallistuvan kuin halpenevan. Tämä on yhteydessä käsitykseen palvelujen etääntymisestä, jolloin jo yksistään palvelujen saavuttaminen vaatii enemmän aikaa ja rahaa. Kriittisimmin palvelujen seudullistamiseen suhtautuvat iäkkäimmät.

Palvelujen pitäisi suurimman osan mielestä sijaita omalla paikkakunnalla. Erityisesti postipalvelut, lasten päivähoito, terveyskeskus, apteekki ja vanhusten laitoshoidon palvelut tulisi edelleenkin saada omalta paikkakunnalta. Sen sijaan ravintola- ja kahvilakäynteihin, kodin hankintoihin, opiskeluun, kulttuuriharrastuksiin ja uimahallikäynteihin ollaan valmiimpia oman paikkakunnan ulkopuolella. Kilometrimääräisesti kauimmaksi voisivat sijoittua erikoislääkäri, päihdehuolto, kulttuuri-, sosiaali- ja potilasasiamies- ja velkaneuvontapalvelut sekä toimeentulotuki. Näitä palveluja käyttävät kuitenkin määrittelevät sijainnin huomattavasti lähemmäksi kuin koko väestö. Palveluista päivittäistavarakaupan, liikuntapalvelujen ja terveyskeskuksen tulisi sijaita lähimpänä. Eroja määritellyille enimmäisetäisyyksille muodostuu asuinpaikan, iän ja käytettävissä olevien kulkuyhteyksien mukaan. Heikoimmassa asemassa ovat heikkojen julkisten liikenneyhteyksien varassa olevat, haja-asutusalueilla asuvat, iäkkäimmät ja autottomat henkilöt. Kaikista palveluista heikoimmiksi arvioidaan kulkumahdollisuudet julkisiin palveluihin. Mikäli palveluja kehitettäessä seudullisuus ymmärretään palvelujen siirtymiseksi etäämmälle, muodostuu kansalaisten kannalta haasteeksi julkisen liikenteen toimivuus.


Palvelujen tarve muuttoalttiuden taustalla

Palvelujen saatavuutta omasta kunnasta arvostetaan siinä määrin, että se heijastuu varsin selvästi muuttoaikeisiin. Yli viidennes kaikista muuttoa suunnittelevista katsoo muuton erääksi syyksi paremmat palvelut. Kuntien ja kylien elinvoimaisuuden ja asukkaiden säilymisen kannalta välttämättömät peruspalvelut on turvattava. Myös tässä mielessä palvelujen seudullistaminen, mikäli se tarkoittaa peruspalvelujen siirtymistä kauemmaksi, on ongelmallista.

Kuntaa tai kuntia yhdessä pidetään useimmissa palveluissa parhaana palveluntuottajana. Pohjoiskarjalaisten mielipiteet polarisoituvat valmiudessa maksaa lisää käyttäjämaksuja tai kunnallisveroa, mikäli palvelujen säilyminen omassa kunnassa sitä edellyttäisi. Puolet pohjoiskarjalaisista on valmiita maksamaan joko lisää kunnallisveroja tai käyttäjämaksuja palvelujensa turvaamiseksi omassa kunnassa. Pohjoiskarjalaiset ovat valmiimpia käyttäjämaksujen kuin kunnallisverojen korotuksiin. Kansalaisten odotuksia voidaan tulkita siten, että palvelut pitäisi pystyä turvaamaan omassa kunnassa jo nykyisellä varsin korkealla verotustasolla. Kansalaisten luottamus julkisesti tuotettuihin palveluihin on kuitenkin vahvaa.

Palvelujärjestelmän kehittäminen, turvaaminen ja laatu muodostuvat nykyisin resurssein haasteeksi, johon palvelujen seudullinen tuottaminen voi olla yksi ratkaisu.

Tämän ratkaisumallin järkevyys ja kannatuspohja edellyttäisi kuitenkin sitä, että palvelujen saavutettavuus voidaan turvata kaikille, seudullisten ratkaisujen kautta pystytään välttämään käyttäjille kohdistuvat vero- ja palvelumaksukorotukset ja että palvelujen laadusta samalla voidaan huolehtia.


Sähköisten palvelujen vaikutukset arvioitava tarkasti

Pohjoiskarjalaisista kotitalouksista 37 prosentilla on käytössään internet-yhteys, mikä on liki kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän kuin koko maassa keskimäärin. Muuta maata keskimäärin suuremmassa yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä yhteyksiä on vähiten, mikä osaltaan selittää tätä eroa. Internetin käyttöä estäviksi tekijöiksi ilmoitetaan tietokoneen tai internet-yhteyden puuttuminen. Lisäksi noin 16 prosenttia katsoo tarvitsevansa lisäopastusta. Palvelujen siirtäminen internetiin voikin vähentää jo ennestään syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevien palvelujen saantia, vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia.

Sähköiset palvelut voivat avata uusia mahdollisuuksia, mutta se edellyttää erityisesti niiden ihmisten valmiuksien ja mahdollisuuksien parantamista, joilla on vähän taloudellisia voimavaroja ja osaamista. On lisäksi huolehdittava, ettei mikään väestönosa jää palvelujen ulkopuolelle, kun ja jos niitä siirretään tietoverkkoihin.

Tiedot tutkimuksesta

Kansalaiskysely toteutettiin Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen aloitteesta ja sen toteutti Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry. Mukana olivat sosiaaliturvayhdistyksen lisäksi Itä-Suomen lääninhallitus ja Joensuun seudun aluekeskusohjelma. Tutkimuksen rahoittivat sosiaali- ja terveysministeriö ja Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy.

Tutkimus on osa Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry:n alueellisten hyvinvointikartoitusten sarjaa, joita on viime vuosina toteutettu Itä-Uudellamaalla, Keski-Suomessa, Itä-Helsingissä, Koillismaalla, Itä-Lapissa ja Satakunnassa.

Lisätietoja
Tutkijat Anne Eronen, puh. (09) 7747 2206 tai 050 574 2544 ja Aki Siltaniemi, puh. (09) 7747 2290 tai 050 367 3447.
Kehittämispäällikkö Elina Pajula, puh. (013) 267 42 13 tai 050 558 7460.

Julkaisutiedot
Anne Eronen - Pia Londen - Anne Perälahti - Aki Siltaniemi:
SITKEÄT SEUTUKUNNAT
Pohjoiskarjalaisten kokemuksia hyvinvoinnista ja palveluista
ISBN 951-747-153-X, 154 sivua, hinta 25 euroa
Julkaisijat Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry ja Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys

Tilaukset Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, Kotkankatu 9, 00510 Helsinki, puh. (09) 774 721, faksi (09) 738 123, sähköpostitse julkaisut@stkl.fi
tai näiden  nettisivujen kautta.


Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu