 |

Etusivu

STKL

Koulutus

Tutkimus

Julkaisut

Kannanotot

Tiedotteet

Alueellinen
toiminta
Kansainvälinen
toiminta

Projektit

Mitalit

Yhteystiedot

Sosiaali-
ja terveysviesti

Sosternet

Palaute

Ilmoittautuminen

Intranet

In
English

På
svenska
|
 |
Lehdistötiedote 2.12.2005
KANSALAISTOIMINNAN VALTAKUNNALLINEN TUNNUSTUSPALKINTO SUOMEN
PUNAISEN RISTIN VAPAAEHTOISILLE KERÄÄJILLE
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto on myöntänyt tämän vuoden
Kansalaistoiminnan valtakunnallisen tunnustuspalkinnon Suomen
Punaisen Ristin vapaaehtoisille kerääjille tunnustuksena
merkittävästä sitoutuneesta toiminnasta. Toiminnallaan he
mahdollistavat SPR:n nopean tuen ja avun onnettomuuksien, sotien,
maanjäristysten ja kriisien uhreille ja antavat tavalliselle
kansalaisille mahdollisuuden olla omalta osaltaan välittömästi
auttamassa.
Palkintoa myöntäessään keskusliitto toteaa ihmisten hädän olevan
yhteinen, jonka lievittämiseksi tarvitaan monien eri tahojen –
julkisen vallan, järjestöjen, yksittäisten ihmisten – yhteistyötä,
aineellista ja henkistä apua ja tukea. Ihmiset luottavat siihen,
että katastrofin sattuessa apu lähtee liikkeelle. Jos ei itse ole
voinut toimia, on voinut antaa apunsa keräysten muodossa.
SPR:n avustustoiminnan perusta on keräyksissä, joita se piireineen
ja osastoineen toteuttaa.
Tunnetuin SPR:n keräyksistä on vuotuinen Nälkäpäivä-keräys, jonka
tänäkin vuonna toteutti yli 20 000 kerääjää. Lipaskeräykset ovat
vain yksi keräystoiminnan muoto, mutta kenties näkyvin ja
ehdottomasti eniten inhimillistä panosta vaativa osa. Juuri on
alkanut perinteinen Hyvä joulumieli –keräys kotimaan lapsiperheiden
auttamiseksi ja meneillään on keräys Pakistanin maanjäristyksen
uhrien auttamiseksi. Kaikkien aikojen suurin keräys kohdentui vuonna
1999 hätää kärsivään Kosovoon, johon osallistui tuhansia kerääjiä ja
katukeräys Helsingissäkin kesti useita viikkoja.
SPR itse toteaa, että kerääjäksi tuleminen ei vaadi paljon: vain
hyvää mieltä, auttamishalua ja sääolosuhteiden mukaista vaatetusta.
Näihin ohjeisiin voi sanoa kiteytyvän vapaaehtoistoiminnan ja
kansalaistoiminnan olennaiset piirteet: aktiivinen osallistuminen,
toinen toisensa tukeminen, arjessa selviytymisen edistäminen,
kokemusta jakaminen ja tilanteisiin varautuminen.
Ensi viikko on Vapaaehtoistoiminnan viikko. Palkinnon myöntämisellä
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto haluaa kiinnittää
myönteisellä tavalla huomiota kansalaistoiminnan, erityisesti
vapaaehtoistoiminnan merkitykseen ihmisten hyvinvoinnin kannalta.
Kansalaistoiminnan valtakunnallinen tunnustuspalkinto on Erkka
Auermaan keraaminen pienoispatsas, joka luovutettiin saajille
Kansalaistoiminnan juhlassa 2.12.

Palkinnon vastaanottivat järjestöpäällikkö Mimmu
Piirto sekä Länsi-Vantaan osaston vapaaehtoiset Anja Vainio, Jenna
Jalonen ja Päivi Karppinen.
Lisätietoja
Palkinnon saajat: SPR:n järjestöpäällikkö Mimmu Piirto, puh. (09)
129 3306
Palkinnon myöntäjä: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto,
tiedottaja Pirjo Tiippana,
puh. 050 525 3891

Edellinen
sivu | Sivun
alkuun | Tulosta
tämä sivu
|
 |

|
 |