Tiedote 17.7.2008

VERONKEVENNYKSISTÄ HELPOTUSTA PIENITULOISILLE

Kunnallisverotuksen verotettavan tulon alarajan korotus helpottaisi merkittävästi huono-osaisten asemaa, todetaan sosiaaliturvan uudistamista
pohtivan tuoreen julkaisun johtopäätöksissä. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) julkaisi laajoihin asiantuntija-artikkeleihin perustuvan professori Pentti Arajärven ja toiminnanjohtaja Riitta Särkelän toimittaman Leipää ja lämpöä kirjan SuomiAreenassa Porissa torstaina.

Verotusta korjattava pienituloisten aseman parantamiseksi

Pitkäaikaisesti vähimmäistoimeentulon varassa elävät ihmiset ovat Suomessa köyhtyneet. Sosiaaliturvaetuudet ovat jääneet merkittävästi jälkeen
ansiotulojen kehityksestä. Suhteellinen köyhyys on lisääntynyt. Ensisijaisten etuuksien liian alhainen taso on muuttanut toimeentulotuen viimesijaisesta, tilapäisestä tuesta muiden etuuksien liian alhaista tasoa
korjaavaksi eduksi. Tilanne vaatii korjauksen.

Köyhyyden yleistyminen ja syveneminen vauraassa ja edelleen vaurastuvassa Suomessa on räikeässä ristiriidassa oikeudenmukaisuuden periaatteen kanssa. Suomessa ollaan luisumassa kehitykseen, jossa yksilöiltä katoavat yhtäläiset mahdollisuudet rakentaa elämäänsä. Pääomatulojen voimakas kasvu yhdessä niiden erittäin lievän verotuksen kanssa selittää rikkaiden rikastumista. Verotuksen progressiivisuus on jatkuvasti heikentynyt, kun painopiste on siirtynyt välillisen verotuksen ja kunnallisveron suuntaan.

Köyhyyden vähentämiseksi kaikkein pienituloisimpien saamien tulonsiirtojen tasoja tulee korottaa ja elinkustannuksia pienentää. Yksinkertainen ja tehokas tapa parantaa samanaikaisesti monien pienituloisten ja huono-osaisten toimeentuloa ja työllistymiskannustimia on kunnallisveron verotettavan tulon alarajan nostaminen. Pienten tulojen verottomuus on tällä hetkellä toteutettu vain eläkeläisillä, joilla on eläketulovähennys. Sen sijaan muut pienituloiset joutuvat maksamaan tuloistaan veroa 10–20 prosenttia. Veronmaksukyvyn puutteen seurauksia joudutaan paikkaamaan pahimmillaan viimesijaiseksi ja tilapäiseksi tarkoitetulla toimeentulotuella.

Matti Vanhasen II hallitus kaavailee tuntuvia tuloveron alennuksia toimikaudelleen. Arajärvi ja Särkelä toteavat julkaisun johtopäätöksissä, että hallitusohjelmassa todetun varsin mittavan veronkevennysvaran avulla voitaisiin haluttaessa tehdä työnteon kannustimia ja pienituloisten asemaa radikaalisti parantava verouudistus. Työllistymisen kannalta vakavimmat kannustinloukut on työttömillä, joilla olisi mahdollisuus työllistyä matalan palkkatason töihin. Yksinkertaisin tapa korjata tätä kannustinongelmaa on nostaa kunnallisverotuksen verotettavan tulon alarajaa siten, että pienistä ansiotuloista maksettavat verot vähenevät olennaisesti. Kun kyseessä pitäisi olla kunnallisverotuksen muutos, jotta se vaikuttaisi kaikkein pienituloisimpiin, tulisi kunnallisveron veroprosenttien korottamiseen kohdistuvan paineen helpottamiseksi uudistusta tukea kuntien valtionosuuksien korotuksella.

Kaikista huolen pitämisen periaate kestävä

Verovaroin ylläpidettävä sosiaaliturvajärjestelmä pitää huolta siitä, ettei tarpeessa olevien ihmisten avunsaanti ole yksittäisten ihmisten avun varassa. Hyvinvointimallimme on lähtenyt siitä, että kaikille kansalaisille on taattava säällinen toimeentulo. Historiallisesti katsottuna Pohjoismaat ovat tässä pyrkimyksessä onnistuneet erittäin hyvin ja periaate on kestävä edelleen.

Köyhyyspolitiikka-ajattelu näyttää olevan yleistymässä. Se näkyy vaateina sosiaaliturvan tarkemmasta kohdentamisesta. Köyhyyspolitiikka on muualla näyttänyt tarkoittavan tulonsiirtojen ja palveluiden kohdentamista köyhille sekä sosiaaliturvan kaventamista. Sitä tulee välttää. Nimenomaan heikoimmassa asemassa olevat näyttävät helposti sellaisessa tilanteessa jäävän huonoon asemaan. Mitä enemmän sosiaaliturvaa kohdennetaan köyhille, sitä enemmän köyhiä on.

Arajärvi ja Särkelä toteavat, että kestävää politiikkaa on jatkossakin pitää kiinni universalismin periaatteesta. Samalla tulee uudistaa sosiaaliturvajärjestelmän toimintatapoja siten, että ne mahdollistavat ihmisille elämänhallinnan rakentumisen ja elämän syrjästä kiinni saamisen. Pohjimmiltaanhan koko sosiaalipolitiikka on huolenpitoa heikoimmista ja haavoittavimmissa oloissa elävistä, mutta pohjoismaisessa muodossaan laajennettuna yleisten palvelujen ja etuuksien osalta kaikkiin.

Järjestelmien hoidettava siirtymien kitkat

Sosiaaliturvan uudistamisen yksi tavoite on kannustavuuden lisääminen. Tällä hetkellä vähäisetkin ansiotulot aiheuttavat tukien tarkistusta, takaisinperintää ja maksatusten viivästyksiä. Lopputulos on usein henkilön itsensä näkökulmasta taloudellinen ahdinko.

Aktivoitumaan pyrkiville ihmisille tuleekin tarjota sosiaalipoliittisia investointeja sekä tukea palveluilla. Tämän näkemyksen tulee olla esillä sosiaaliturvan uudistamistyössä. Sen tulee merkitä mahdollisuutta saada määräaikaisesti tulonsiirtoja ja ansiotuloja samanaikaisesti päällekkäin. Työllistymisen riskin tulee kantaa yhteiskunnan eikä heikoilla olevan ihmisen itse.

Tukijärjestelmien monimutkaisuus on haaste ihmisille. Yhden luukun järjestelmä toimii puutteellisesti. Tuen tarvitsijan kannalta olennaisinta on, että asiat sujuvat joutuisasti ja asianmukaisesti. Hänelle on yhdentekevää, millainen byrokratia taustalla on. Byrokratian kankeuteen tulee saada helpotusta. Etuuksien takaisinperinnät ja kuittaukset tulee luoda joustavaksi järjestelmäksi. Tavoitteena tulee olla, että mahdolliset eri tulonsiirtojärjestelmien väliset kustannussiirrot toteutuvat järjestelmien omana toimintana ja ilman että yksilön elämä ja henkilökohtainen talous niistä häiriintyvät.

Sosiaaliturvan uudistaminen vaatii rahaa

SATA-komitea painiskelee lähes mahdottoman tavoitteen kanssa, jonka mukaan sosiaaliturvaa pitäisi uudistaa ja tuloeroja kaventaa käyttämättä lisärahaa. Suomen julkisen talouden tilanne on tällä hetkellä useimpien mittarien mukaan hyvä tai jopa erinomainen. Suomen sosiaalimenot ovat kansainvälisessä vertailussa verraten vaatimattomat ja ikärakenteen muutoksesta johtuvat kasvupaineetkaan eivät näytä muuttavan tilannetta kestämättömäksi. Meillä on varaa köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointiin investoimiseen. Kysymys on enemmän poliittisesta tahdosta tai sen puutteesta kuin talouden realiteeteista. Talouden on oltava kunnossa, jotta hyvinvointia voidaan ylläpitää, mutta talous on kuitenkin
vain väline, ja hyvinvoinnin kehittäminen on taloudellisen tuloksen käyttämistä ihmisten ja yhteiskunnan hyväksi.

Suomessa poliittisten päättäjien ja ihmisten mielipiteiden välillä näyttää olevan suuri välimatka. Ihmiset haluavat parantaa sosiaaliturvaa, maksaa siitä ja kokevat, että sosiaalinen turvallisuus on heikentynyt. Päätöksentekijöiden asenteissa taas kustannussäästöt ja tehokkuus ovat keskeisempiä lähtökohtia. Ihmisten ja päättäjien kokemus- ja arvomaailmat näyttävät pelottavalla tavalla eriytyneen. Jollei ihmisten näkemyksiä todella oteta politiikan ohjenuoraksi ja myös sosiaaliturvan uudistamisen lähtökohdaksi, se vieraannuttaa ihmisiä entisestään politiikasta ja murentaa demokratian uskottavuutta.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Riitta Särkelä, puh. 050 63 663

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu