|
|
![]() |
|||||
![]() |
![]() |
|||||
![]() |
|
|||||
|
|
||||||
|
|
||||||
| Olet tässä: Etusivu > Tiedotteet > Tiedote |
|
|||||
|
|
||||||
|
|
|
|
Tiedote 15.8.2007 Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Juhlavuoden pääjuhlaa vietetään 15.8. Turussa Sosiaali- ja terveysturvan päivien alkajaisiksi. Järjestö perustettiin Lempäälässä vuonna 1917 Suomen Köyhäinhoitovirkailijain yhdistyksenä, jonka tarkoitus oli parantaa ihmisten taloudellista asemaa ja yleistä sivistystasoa, kohottaa alan ammattitaitoa sekä saada aikaan yhteistoimintaa. Missiona on alusta asti ollut määrätietoinen työ ihmisten hyvinvoinnin puolesta, erityisesti niiden ihmisten, joista yhteiskunnan valtavirta ei ole kiinnostunut. Liiton nimenmuutokset kertovat omaa kieltään toimintaympäristön ja samalla myös suomalaisen yhteiskunnan muutoksista:
1917 Suomen Köyhäinhoitovirkailijain Yhdistys Nykyinen STKL on valtakunnallinen hyvinvointipolitiikan asiantuntija- ja yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteita ovat tasa-arvon ja sosiaalisten oikeuksien, erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen ja toimeentuloturvan kehittäminen, kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen sekä köyhyyden, syrjäytymisen ja huono-osaisuuden vähentäminen. STKL osallistuu alueellisen, valtakunnallisen ja kansainvälisen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämiseen, tekee aloitteita, selvityksiä ja tutkimuksia, julkaisee alan kirjallisuutta, järjestää tapahtumia ja kouluttaa. Liitto kehittää yhteistoimintafoorumeita sosiaali- ja terveysalalla toimiville luottamushenkilöille, vapaaehtoisille ja ammattilaisille sekä korostaa julkisen vallan, valtion ja kuntien, järjestöjen, yritysten ja ihmisten oman vastuun yhdistämistä ja eri tahojen yhteistyön tärkeyttä. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton puheenjohtajan, sosiaali- ja terveysneuvos Elli Aaltosen mukaan 90-vuotiaalle järjestölle tulevaisuuden haasteita ovat maahanmuuttokysymykset, lapsiin ja nuoriin investointi, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, ikääntymisen ja eläketurvan kysymykset, perusturva ja palvelujen turvaaminen. - Olemme pitäneet tärkeänä, että tulevaisuuden ratkaisuja haettaessa julkisella vallalla on edelleen vankka vastuu palveluiden järjestämisestä, niiden rahoituksesta sekä strategisista linjauksista. Samalla tarvitaan vahvaa kansalaisyhteiskuntaa, Aaltonen totesi juhlapuheessaan. - Kansalaisjärjestöt tuottavat sosiaalista pääomaa, osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksia eli hyvinvointia. Ne tarjoavat vertaistukea ja vapaaehtoistoimintaa, mutta myös erityisosaamisen varaan rakentuvia palveluita. Syrjäytymisen ehkäisyssä, työllisyysmahdollisuuksien tarjoamisessa ja kulttuurin tuottamisessa kansalaisjärjestöt tarjoavat laajoja mahdollisuuksia. Tällä hetkellä STKL:n jäseninä on 132 valtakunnallista sosiaali- ja terveysjärjestöä, 16 alueellista sosiaali- ja terveysturvayhdistystä sekä 116 kuntaa. Lisätietoja:
Puheenjohtaja Elli Aaltonen, puh. 040 567 5308,
elli.aaltonen@islh.fi |
|
|
|
![]() |
||||||
|
|
||||||