 |
Etusivu

STKL

Koulutus

Tutkimus

Julkaisut

Kannanotot

Tiedotteet

Alueellinen
toiminta
Kansainvälinen
toiminta

Projektit

Mitalit

Yhteystiedot

Sosiaali-
ja terveysviesti

Sosternet

Palaute

Ilmoittautuminen

Intranet

In
English

På
svenska
|
 |
TIEDOTE 14.10.2010
Kansalaistoiminnan valtakunnallinen tunnustuspalkinto
ohjaaja Arto Haloselle
Elokuvaohjaaja Arto Halonen on vuoden 2010 Kansalaistoiminnan
valtakunnallisen tunnustuspalkinnon saaja. Sosiaali- ja
terveysturvan keskusliitto (STKL) on myöntänyt palkinnon hänen
ansioistaan kansalaistoiminnan ja erilaisuuden kuvaajana.
Arto Halonen on ensimmäinen kulttuurialan ammattilainen, jolle
Kansalaistoiminnan valtakunnallinen tunnustuspalkinto on myönnetty.
Palkinnon perustelujen mukaan Arto Halonen on elokuvissaan nostanut
esiin järjestöjen ja muun kansalaisyhteiskunnan merkityksen
yksilöiden kohtaloiden lisäksi. Palkinnolla STKL haluaa painottaa,
että toimiva kansalaisyhteiskunta on demokratian perusta.
Kansainvälisissä dokumenteissaan Arto Halonen on kuvannut
diktatuurimaiden puristuksessa versovaa kansalaistoimintaa. Myös
kotimaassa hänelle on luontevaa työskennellä yhteistyössä
kansalaisjärjestöjen kanssa.
Tuore Prinsessa-elokuva on uusin osoitus hänen kyvystään kuvata
erilaisuuden kauneutta. Samalla elokuva käsittelee
mielenterveyskuntoutujien tilannetta yhteiskunnallisena kysymyksenä.
Mielenterveyskuntoutujat ovat yksi niistä ihmisryhmistä, jotka ovat
viime vuosikymmeninä jääneet hyvinvoinnin jaossa muita heikompaan
asemaan.
Elokuvataide voi muuttaa ihmisten asenteita, jos sen sanoman
kohderyhmänä olevat ihmiset ovat itse vaikuttamassa asioihinsa.
Tällainen yhteistoiminta on ollut Haloselle ominaista koko hänen yli
20 vuotta kestäneen uransa ajan. Prinsessa-elokuvassa
yhteistyökumppanina oli Mielenterveyden keskusliitto.
STKL on vuodesta 1994 myöntänyt vuosittain Kansalaistoiminnan
valtakunnallisen tunnustuspalkinnon tunnustuksena erityisen
ansiokkaasta kansalaistoiminnasta ihmisten hyvinvoinnin
edistämiseksi.
Aiemmat palkitut löytyvät
täältä.
Palkinnon saajan yhteystiedot:
Arto Halonen on parhaillaan ulkomaanmatkalla. Hänet tavoittaa
parhaiten sähköpostilla: arto@artfilms.inet.fi.
Lisätietoja Prinsessa-elokuvan yhteistyöstä:
toiminnanjohtaja Timo Peltovuori, Mielenterveyden keskusliitto,
puh. 0500 438 858
Lisätietoja palkinnosta:
tiedottaja Sirkku Immonen, STKL, puh. 050 558 7470
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) on
valtakunnallinen sosiaali- ja terveyspoliittinen
asiantuntijajärjestö, jonka tärkeimpiä tavoitteita ovat tasa-arvon
ja sosiaalisten oikeuksien, erityisesti sosiaali- ja
terveyspalvelujen ja toimeentuloturvan kehittäminen sekä köyhyyden,
syrjäytymisen ja huono-osaisuuden vähentäminen. STKL:n jäseninä on
141 valtakunnallista sosiaali- ja terveysjärjestöä, 90 kuntaa ja 16
alueellista sosiaali- ja terveysturvayhdistystä. Lisätietoja:
www.stkl.fi.

Edellinen
sivu | Sivun
alkuun |
Tulosta
tämä sivu
|
 |

Arto Halosen
filmografia
|
 |