|
|
![]() |
|||||
![]() |
![]() |
|||||
![]() |
|
|||||
|
|
||||||
|
|
||||||
| Olet tässä: Etusivu > Tiedotteet > Tiedote |
|
|||||
|
|
||||||
|
|
|
|
Marraskuussa lähtee liikkeelle vuotuinen Sosiaalibarometri-kysely. Vastaajia on runsaat 1500. Ensimmäistä kertaa barometrin teemoja puntaroivat myös poliittiset päätöksentekijät. Ajankohtainen ja kehitystä arvioiva tiedontuotanto on tällä hetkellä entistä tärkeämpää. Vuoden vaihteessa toteutuu runsaasti kuntaliitoksia ja muodostuu mm. uusia yhteistoiminta-alueita. Rakenteiden uudistuminen vaikuttaa mittavasti myös sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisen organisointiin. Kentän toimijoiden näkemykset muutoksista ja niiden ennakoiduista vaikutuksista ovat juuri nyt keskeiset, jotta sosiaali- ja terveyspoliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon välittyy tuoretta ja monipuolista kokemustietoa. Kyselyn toteutusta on aikaistettu. Näin tavoitetaan muutoksia valmistelleet, kuntien sosiaalihuollosta vastaavien lautakuntien puheenjohtajat ja alan viranhaltijoiden kokemukset myös niissä kunnissa, joissa muutokset ovat suurimmat. Teemoja on rajattu tuntuvasti, jotta kiireiset ja osin vaihtuvat vastuuhenkilöt ehtisivät ottaa kantaa alueensa tilanteeseen. Tulokset julkaistaan huhtikuussa. Sosiaalibarometri 2009 kuvaa laajasti kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen tilannetta. Työvoimatoimistojen erityisteemana käsitellään valtion tuottavuusohjelman ja rakenteellisten muutosten vaikutuksia, ja Kelan toimistot arvioivat mm. asiakaspalveluaan. Kuntalaisten kannalta keskiöön nousee, miten varmistetaan tiedonsaanti palveluista myös silloin, kun rakenteet uudistuvat. Entä ihmiset, joiden moninaisissa palvelutarpeissa leikkaavat eri viranomaisten toiminta ja vastuut? Sosiaalibarometrin toteuttaa Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL). Ajankohtaisraporttia on tuotettu vuodesta 1991 lähtien vuosittain. Tavoitteena on kuvata hyvinvoinnin, palvelujen ja palvelujärjestelmän ajankohtaista tilannetta ja ennakoitua kehitystä. Tulokset perustuvat valtakunnallisesti kattavaan kyselyyn, johon vastaa sosiaalilautakuntien puheenjohtajien ohella sosiaalitoimen, terveyskeskusten, työvoimatoimistojen, Kelan toimistojen sekä valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen johto. Kyselyyn vastanneet pääsevät tutustumaan Sosiaalibarometrin tuloksiin ensimmäisten joukossa. Vastanneille lähetetään kiitoksena raportin johtopäätösosio sekä tuoreet tulokset raportoiva Sosiaali- ja terveysviesti. Vastanneiden kesken arvotaan kylpyläviikonloppu. |
|
|
|
![]() |
||||||
|
|
||||||