Päivien puheenvuoroja 13.8.2009

Emeritusprofessori Kyösti Urponen, Lapin yliopisto:

Hyvinvointivaltion uudistukset ja Lappi

Näytti 1980-luvun lopussa, että hyvinvointivaltio oli tulemassa lähes valmiiksi. Seuraava vuosikymmen kuitenkin paljasti, että oletus oli virheellinen. Ajauduttiin talouden taantumaan ja hyvinvointivaltion uudistamiseen, joka on jatkunut vielä koko 2000-luvun alkupuolen.

Meneillään olevat toimenpiteet eivät ole merkinneet hyvinvointivaltion rakenteiden purkamista. Sellaiseen ei ole ollut tarvetta. Hyvinvointivaltio nauttii kansalaisten vahvaa luottamusta ja sen perusrakenteet ovat säilyneet vahvana. Toteutetut ja suunnitellut uudistukset merkitsevät kuitenkin uuden tien avaamista hyvinvointivaltion kehitykselle. Vuosina 1960-1990 hyvinvointivaltiota rakennettiin eräänlaisena emansipatorisena, sosiaalisia oikeuksia vahvistavana ja laajentavana  taloudellisena projektina. Meneillään olevaa kehitysvaihetta voisi ehkä kutsua kansalaisten elämänpolitiikan projektiksi. Tulonsiirtojen ja palveluiden uudistamisella tähdätään kansalaisten arkielämässä suoriutumisen tukemiseen.

Uudelle tielle lähteminen on ollut välttämätöntä siksi, että oltiin tulossa eräänlaiseen hyvinvointivaltion ylikehitysvaiheeseen, jossa laajentamisvara talouden näkökulmasta oli loppuun käytetty. Hyvinvointivaltion kehittäminen elämänpolitiikan projektina on avannut kokonaan uudenlaisia näköaloja. Ensinnäkin kansalaisten hyvinvointi ei ole vain taloudellinen ja määrällinen asia, se on myös eettinen ja laadullinen kysymys, joka koskee hyvinvointivaltion uudistumiskykyä, joustavuutta, tehokkuutta ja kykyä vastata kansalaisten yksilöllisiin tarpeisiin. Lapissa yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen merkitsee myös saamelaisten oma ehtoisista palveluista ja kulttuurisista oikeuksista huolehtimista.

Toisaalta nimitys elämänpolitiikka on sikäli perusteltu, että yhteiskunta on eriytynyt sekä sosiaalisten että aluerakenteiden osalta. Meneillään ei ole vastaavaa yhdenmukaistumisen kehitystä, joka vallitsi vielä runsaat pari vuosikymmentä sitten. Samalla on menetetty kaavamaisten ongelmaratkaisujen tehokkuus. Globalisoitumisen yhtenä seurauksena riskit ja ongelmat kohdataan aiempaa yksilöllisempinä ja paikallisina. Siten ongelmaratkaisujenkin tulee olla yksilöllisesti ja paikallisesti räätälöityjä. Kolmas elämänpolitiikkaan liittyvä näkökohta on se, että hyvinvoinnin edistämisen resurssit eivät ole puhtaasti taloudellisia. Taloudellisen pääoman ohella resurssitekijöitä ovat henkinen pääoma, tiedot ja taidot sekä sosiaalinen pääoma, kyky käsitellä ristiriitoja ja keskinäinen luottamus ratkaisuja toteutettaessa.

Elämänpolitiikan projektia toteuttaessaan suomalaisen hyvinvointivaltion toteuttajat ovat uudenlaisten haasteiden edessä alueellisen eriytymisen seurauksena. Myös ratkaisujen on alueellisesti, ainakin jossain määrin, eriydyttävä. Samalla se kuitenkin merkitsee mahdollisuutta ottaa huomioon paikalliset erityiskysymykset ja resurssit, taloudellinen, henkinen ja sosiaalinen pääoma. Lapissa sosiaalialan henkisen pääoman tilanne on suhteellisen hyvä, koska alueelta löytyy osaavaa työvoimaa ja yhteydet yliopistoon ja ammattikorkeakouluihin ovat hyvät. Sosiaalinen pääomakin on lähtenyt kehittymään, kun kunnat ja järjestöt sekä oppilaitokset tekevät yhteistyötä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskusten eri yksiköissä. Osaamiskeskuksessa on kyetty luomaan innovatiivisia ratkaisuja palveluiden ja työmuotojen sekä konsultaation kehittämiseen. Kehitystyötä tehtäessä toiminta on perustettu tutkimustyölle ja sen tulosten soveltamiselle. Keskeisimmät ongelmat liittyvät nykyisellään infrastruktuuriin ja taloudellisen pääomaan.

Lappiin liittyy hyvinvointipalveluiden kehittämisen kannalta useita ongelmia.  Alue on harvaan asuttua, etäisyydet ovat pitkät ja väestö sekä vähenee että ikääntyy. Kuntien talouteen liittyy ongelmia, koska työllisyystilannekaan kansalliseen keskiarvoon verrattuna ei ole hyvä. Väestön muuttoliikkeestä ja suhteellisen korkeasta työttömyydestä johtuen palvelut etääntyvät. Pari vuosikymmentä sitten kuntakeskukset kehittyivät hyvinvointivaltion rakentamisen vanavedessä. Nyt kehittyviä ovat matkailukeskukset.  Perinteiset keskukset ja syrjäkylät menettävät palveluitaan ja elinvoimaansa. Enää ei ole harvinaista, että lähin pankkiautomaatti on noin 150 kilometrin päässä ja lähimpään kauppaan on 60-80 kilometriä. Päivittäispalveluiden etääntyminen aiheuttaa ongelmia sekä yrittäjille että tavallisille kansalaisille. Näiden palveluiden puuttuminen ja etäisyys aiheuttavat ongelmia myös sosiaalipalveluille lisääntyvänä tuen tarpeena jokapäiväisistä toimista selviämiseksi.

Viimeaikainen muutos ja eriytyminen on merkinnyt uudenlaisten köyhyyden muotojen esiinmarssia. Näitä ovat esimerkiksi etäisyyksistä johtuva palveluköyhyys liikenneyhteyksien puuttumisesta johtuva liikenneköyhyys ja laajakaistojen puuttumisen synnyttämä informaatioköyhyys. Laajakaistojen puuttuminen ei ole ongelma vain arkielämän sujumiselle, se on myös palveluiden kehittämisen vakava pullonkaula. Nämä ongelmat lisäävät alueen marginaalisuutta sekä marginalisoivat ja eriarvoistavat kansalaisten hyvinvointia.

Marginaalisuuden vaikutukset näkyvät Lapissa kansalaisten hyvinvoinnin vajeina, erityisesti taantuvilla aluilla Itä- ja Keski-Lapissa. Näillä alueilla hyvinvoinnin ja terveyden indeksit ovat maan keskiarvolukuja alemmat. Taloudellisten ja sosiaalisten tilanteiden lisäksi lukuihin, tutkimusten mukaan, vaikuttavat luonnon stressitekijät, ankara ilmasto ja kylmyys sekä jyrkkä päivänvalon vuotuinen vaihtelu.

Lapin erityispiirteet ja eriytyneisyys on osittain unohdettu tai niiden merkitystä ei ole riittävästi ymmärretty. Erityiskysymysten tunnustaminen ja huomioon ottaminen on välttämätöntä, jotta elämänpolitiikan hyvinvointivaltiollisessa projektissa onnistutaan tilanteessa, jossa alueet eriytyvät ja asioita käsitellään erilaisin ratkaisuin. Nyt on päästy uudistusten alkuun. Mutta tyydyttävää lopputulosta ja perustuslaissa määriteltyjä kansalaisten oikeuksia ei saavuteta, jos valtion ja kuntien välistä tehtäväjakoa ei selkiytetä. Elämän politiikan projekti ei ole vain taloudellinen projekti, se on myös eettis-moraalinen projekti, jossa kuntien ja valtion rooli sekä kansalaisten oikeudet ja kohtuulliset velvollisuudet on selkeästi määritelty.