Päivien puheenvuoroja 13.8.2009

Toiminnanjohtaja Ristenrauna Magga, SamiSoster ry

Seminaarissa: KUNTA – PARAS PAIKKA PALVELUILLE?

PALVELUMALLEJA UUDISTAMASSA


1.    SAAMELAISET  ALKUPERÄISKANSANA JA LAINSÄÄDÄNNÖLLINEN ASEMA

Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa, jolla on oma historia, kieli, kulttuuri, elinkeinot, elämäntapa ja identiteetti.

Saamelaisten kotiseutualue Suomen pohjoisosassa on kahden kansan ja kahden erilaisen kulttuurin aluetta. Saamelaisten ja suomalaisten asuttamaa aluetta. Alueeseen kuuluvat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnassa sijaitseva Lapin paliskunnan alue (SKL 4 §) ja on laajuudeltaan n. 35 000 km², ja siellä asuu n. 12 000 asukasta. Saamelaisia Suomessa on 9350. Saamelaisista alle puolet asuu kotiseutualueella (n. 3600)  ja n. 54 % (5100) asuu muualla Suomessa ja ulkomailla. Saamelaisten perinteinen asuinalue ulottuu neljään valtioon: Suomeen, Norjaan, Venäjälle ja Ruotsiin. Kaikkiaan saamelaisia arvioidaan olevan eri maissa yhteensä yli 75 000. Eniten saamelaisia on Norjassa.

Saamelaiskäräjien viimeisten tilastojen (2008) mukaan Enontekiöllä on kunnan väestöstä saamelaisia  20 % (asukasluku on 1965), Inarissa 32 % (asukasluku 6953) ja Sodankylässä, Lapin paliskunnan alueen asukkaista n. 35 % on saamelaisia. Utsjoki on Suomen ainoa saamelaisenemmistöinen kunta, jossa saamelaisia on n. 65 % kunnan asukasluvusta (1331).  Suomessa puhutaan kolmea saamenkieltä; pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea.

Suomen perustuslain mukaan saamelaisilla on alkuperäiskansana oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan (PL 17.3 §) sekä kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto (PL 121.4) kotiseutualueellaan sen mukaan kuin lailla säädetään. Saamelaisten kielellisiä oikeuksia on vahvistettu saamen kielilailla (1086/2003), jonka tavoitteena on yhdessä Suomen perustuslain 17 § 3 momentin kanssa turvata saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamen kielilaissa säädetään toisaalta saamelaisen oikeudesta käyttää omaa kieltään viranomaisessa ja toisaalta julkisen vallan velvollisuuksista toteuttaa ja edistää saamelaisten kielellisiä oikeuksia (1 §).  Saamen kielilain säännöksiä on noudatettava sovellettaessa lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000)ja lakia  potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992).

Vuonna 2004 voimaan tulleen yhdenvertaisuuslain (21/2004) tarkoituksena on edistää ja turvata yhdenvertaisuuden toteutumista. Lakia sovelletaan mm. etnisen alkuperän perusteella tapahtuvaan syrjintään, kun kysymys on mm. sosiaali- ja terveyspalveluista. Tämän lain nojalla Syrjintälautakunta asetti joulukuussa 2008  Enontekiön kunnalle syrjintäkiellon ja uhkasakon saamelaisten syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä (17.12.2008).

Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (2007-2011) on sitoutunut turvaamaan saamelaisten oikeuden ylläpitää ja kehittää kieltään sekä kulttuuriaan perustuslaissa säädetyn itsehallinnon pohjalta. Hallitusohjelman mukaan palvelurakenteiden uudistamisen yhteydessä turvataan palvelujen saatavuus suomen, ruotsin ja saamen kielellä.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa keskeisinä tavoitteina ovat kuntalaisten yhdenvertainen kohtelu ja välttämättömien palvelujen turvaaminen. Saamelaisten kielelliset ja kulttuuriset oikeudet on hankkeen valmistelussa otettu huomioon. Perustuslakivaliokunnan aloitteesta lakiin lisättiin perustuslain mukainen maininta saamelaisten kieltään ja kulttuuriaan koskevasta itsehallinnosta saamelaisten kotiseutualueella. Valiokunta piti tärkeänä sitä, että saamelaisten kielelliset ja kulttuuriset oikeudet tai  kulttuuri-itsehallinnon edellytykset eivät heikkene uudistuksissa.

Euroopan neuvoston ministerikomitea  on antanut  21.11.2007 suosituksia alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan soveltamisesta Suomessa. Ministerikomitea suosittaa Suomen viranomaisia mm. ryhtymään pikaisesti toimiin suojellakseen ja edistääkseen inarin- ja koltansaamea, jotka ovat edelleen erityisen uhanalaisia kieliä, varsinkin järjestämällä pysyviä kielipesiä sekä toteuttamaan lisätoimia varmistaakseen saamenkielisten sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden.

Saamen kieli ja kulttuuri sosiaali- ja terveyspalveluissa

Saamelaisten omakielisillä, kulttuurisidonnaisilla sosiaali- ja terveyspalveluilla sekä tukemis- ja auttamistoiminnalla on laajaa merkitystä saamelaisille palvelujen käyttäjille ja koko saamen kansalle.  Sen vuoksi saamelaisten palvelujen toteuttaminen vaatii aivan erityistä huomiota.

Kieli on avainasemassa kulttuurissa ja vuorovaikutuksessa. Kielen avulla välittyy kulttuuriperintö yli sukupolvien. Kieli on myös symbolijärjestelmä, jonka avulla yksilö voi rakentaa ja kuvailla ympäröivää maailmaa, omaa sisäistä maailmaansa ja näiden välisiä suhteita.

Kielen kehityksen ja rikkaana säilymisen vuoksi on tärkeää, että saamelaisilla ja ennen kaikkia saamelaislapsilla on riittävästi saamenkielen käyttömahdollisuuksia ja että vanhemmat saisivat ympäröivältä yhteiskunnalta ja viranomaisilta riittävästi tukea kasvattaessaan lapsiaan kaksikielisyyteen. Yhteiskunnan peruspalvelut ovat tässä avainasemassa. Kielen ja kulttuurin kehittymistä eivät ylläpidä ainoastaan kielenopetus ja koulutus, vaan siihen osallistuvat kaikki hyvinvointipalvelujen tuottajat.

Ymmärtääkseen sitä, miksi on tärkeää saada puhua äidinkieltään sairaana ja hoidon tarpeessa ollessaan, on tärkeätä ymmärtää äidinkielen merkitys. Hoitotilanteessa kielen merkitys on suuri. Kieli ei ole vain verbaalisen kommunikaation väline, vaan sillä on vahva emotionaalinen ulottuvuus. Äidinkieli on tunteiden kieli. Se on kieli, jonka avulla henkilö ensimmäiseksi oppii ilmaisemaan itseään ja tunteitaan. Äidinkieli on myös kieli, jonka avulla henkilö omaksuu sen ryhmän säännöt, normit ja arvot, johon hän kuuluu. Se on ihmisen identiteetin tukiranka ja rakennusaine. Äidinkielellä on suuri merkitys hoidon laatuun. Mitä sairaampi potilas on sitä  suurempi merkitys äidinkielellä voidaan katsoa olevan.

Tarkkaan ottaen kyse ei ole vain omakielisistä palveluista. Kielen ohella vähemmistökulttuurin erityispiirteet tulisi tunnistaa ja ottaa paremmin huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon perus- ja erikoispalveluiden tuotannossa. Saamelaiset elävät osana valtakulttuuria, sen yhteiskunnallisia käytäntöjä ja institutionaalisia rakenteita. Samalla he elävät osana omia kulttuurisia erityispiirteitään, tapojaan ja instituutioitaan. Kyse on kaksinkertaisista kulttuurisista tavoista ajatella, jäsentää ja toimia, mukaan lukien arvot, normit ja asenteet. Nämä ovat osin päällekkäin meneviä, osin erillisiä: rinnakkaisia, kilpailevia tai ristiriitaisia. Valtayhteiskunnassa ei useinkaan tulla oivaltaneeksi tätä seikkaa, kun kaikki näyttäisi toimivan enemmän tai vähemmän jaetun merkitysjärjestelmän mukaan. (Heikkilä 2009)

2.       SAAMELAISTEN PALVELUT TÄNÄ PÄIVÄNÄ

Lainsäädännöllä saamelaisten oikeudet turvattu hyvin, mutta käytännön toteutus on edelleen monilta osin avoin ja sisältää kiperiä ongelmakohtia. Nyt kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä onkin erittäin hyvä tilaisuus ottaa nämä erityistarkastelun kohteeksi ja etsiä rohkeita ratkaisuja niihin.

Äidinkielisten peruspalvelujen tuotanto on lainsäädännössä määritelty kaikkien Suomen kuntien perustehtäväksi. Saamelaisten omakielisiä peruspalveluja tuotetaan ensisijaisesti vain saamelaisalueen kunnissa ja lisäksi lasten saamenkielistä päivähoitoa on Rovaniemellä, Oulussa ja pääkaupunkiseudulla. 

Saamen kielioloista on  saamenkielen asiantuntija antanut lausunnon keväällä 2005, Oikeusministeriön Kieliasiain neuvottelukunnalle ja siinä todetaan, että  ” yleisesti ottaen saamelaisten kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä sattumanvaraisesti. Saamen kielen suullinen käyttöä tapahtuu yleensä vain tilanteissa, joissa se on luontevaa eli kun molemmat osapuolet hallitsevat saamen kielen sujuvasti. Yhä edelleen saamelaiset joutuvat kielellisten oikeuksiensa toteuttamiseksi nimenomaisesti vaatimaan saamen kielen käyttöä.”

Vuosina 2004- 2006 toteutetun Saamen kielineuvoston ja saamen kielen toimiston raportin mukaan saamen kielilain toteutus ei ole onnistunut. Kielilaki ei ole juurikaan lisännyt saamenkielistä palvelutarjontaa. Joissakin suhteissa tilanne on jopa heikentynyt vuosituhannen vaihteen tilanteesta. Erityisesti Näkkäläjärvi nostaa esiin sosiaali- ja terveyspalvelut Muonion - Enontekiön kuntayhtymässä. Kuntayhtymän johto ei pidä saamenkielisten palveluiden kehittämistä tärkeänä ja suosittaa vastoin kielilakia, että asiakkaan käyttävät suomen kieltä tai hankkivat itse tulkin. (Näkkäläjärvi 2008). Samasta seikasta on huomauttanut myös Syrjintälautakunta tämän vuoden alussa.

Saamenkielisten palvelujen tuotanto on kasvava haaste myös saamelaisalueen ulkopuolella oleville kunnille, sillä Saamelaiskäräjien viimeisimpien tilastojen mukaan jo yli puolet saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella.

Valtio tukee jo nyt saamelaisalueen kuntia saamenkielisten palvelujen tuottamisessa. Kuntien yleistä valtionavustusta korotetaan 10 %:lla saamenkielisten palvelujen järjestämiseksi. Sitä ei kuitenkaan ole korvamerkitty sosiaali- ja terveydenhuoltoon, vaan kunta itse päättää mihin määrärahaa käytetään. Saamen kielilain mukaan kunnilla ym. yhteisöillä on oikeus saada korvausta kielilain täytäntöönpanosta aiheutuvien kulujen korvaamiseen oikeusministeriön hallinnonalalta. Kunnat ovat saaneet ko. rahoitusta henkilöstön saamenkielen opiskeluun.

Korvamerkitty määräraha sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamiseksi on otettu valtion talousarvioon vuodesta 2002 lähtien vuodeksi kerrallaan.  Avustus maksetaan Saamelaiskäräjille jaettavaksi edelleen saamelaisalueen kunnille.  Rahoituksen käyttö perustuu perustuslain mukaiseen kulttuuri-itsehallintoon ja toteutetaan Saamelaiskäräjien ja saamelaisalueen kuntien välisiin sopimuksin.  Avustus on vuodesta 2004 lähtien ollut 600 000 euroa.

Vaikka määräraha on riittämätön, voi todeta, että sen turvin on vuoteen 2009 mennessä otettu edistysaskeleita saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden parantamiseksi .

Erillismääräraha on tärkeä osa saamelaisten perustuslaillista itsehallintoa, jonka kautta saamelaiset voivat keskeisesti vaikuttaa heille suunnattujen palvelujen toteuttamiseen. Määrärahasta noin puolet on kulunut yksinomaan saamenkielisen päivähoidon kustannuksiin. Jäljelle jäävällä osuudella on tuettu saamenkielisten vanhustenhuollon, perhetyön, sosiaalityön ja terveydenhoidon palveluiden järjestämistä. Riittävien saamenkielisten palvelujen ja tukitoimien kehittämiseksi valtionavustuksen taso tulisi nostaa 1.500.000 euroon. Saamelaisalueella erityisesti vanhuspalvelujen suurena haasteena on niiden tuottaminen kotiin, sillä ikäihmiset asuvat pääasiassa hajallaan syrjäkylissä. Ikäihmisten ympärivuorokautisen hoidon tarve tulee edelleen kasvamaan muistisairauksien lisääntyessä. Kotihoidon kapasiteetin lisäämiseen tarvitaan kipeästi lisärahoitusta. Nykyisin resurssein ei pystytä myöskään ajoissa auttamaan eri ikäryhmiä erilaisissa psykososiaalisissa ongelmissa.
Kolmas sektori on osallistunut merkittävällä tavalla saamenkieliseen palvelutuotantoon. Erityisesti SámiSoster ry on käynnistänyt erillisen hankerahoituksen turvin palvelutuotannon kehittämis- ja kokeiluhankkeita sekä toiminut yhteistyökumppanina monissa tämän alan pioneerihankkeissa.

3.  PARAS – PALVELUMALLEJA UUDISTAMASSA  

Tärkeimpiä lähtökohtia uudistamiseen meidän saamelaisten kannalta löytyy Saamelaiskäräjien lausunnosta kunta- ja palvelurakenneuudistuksen valmistelussa.
” Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007) mukaisia järjestelyjä suunniteltaessa ja toteutettaessa on otettava huomioon perusoikeudet ja yhdenvertaisuus palvelujen saamisessa, saamelaisten kielelliset oikeudet samoin kuin saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä saamelaisten kieltä ja kulttuuria koskeva itsehallinto heidän kotiseutualueellaan. Näistä lähtökohdista saamelaisten kotiseutualue tulee säilyttää kuntajaotuksen mahdollisissa muutoksissa. Saamelaisten kotiseutualueen kuntien tulee turvata saamelaisten kieltä ja kulttuuria koskevat oikeudet tehdessään kunnan tai yhteistoiminta-alueen muodostamista koskevaa esitystä ja toimeenpanosuunnitelmaa. Saamelaiskäräjälain mukainen viranomaisen neuvotteluvelvoite tulee korostetusti ottaa huomioon kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteutusta suunniteltaessa, valmisteltaessa ja toteutettaessa ” (Dnro:410/D.a.2/07).

Valtio on sitoutunut turvaamaan palvelujen saatavuus saamen kielellä.  Hallinnonalakohtaisten valtionosuuksien yhdistämisen valmistelussa on erityisen harvan asutuksen ja saariston huomioon ottamisen yhteydessä saamelaisalueen kuntien kohdalla otettu yhdeksi laskentaperusteeksi saamelaisuuskerroin, joka määräytyy kunnan saamelaisten %:sen osuuden mukaan. 

Uudistuksia pohdittaessa on lisäksi huomioitava, että meidän saamelaisten kannalta etenee eri ministeriöissä kehittämishankkeita, joilla on merkitystä saamelaisten palvelujen järjestämiselle tulevaisuudessa. Oikeusministeriön johdolla istuu työryhmä, joka pohtii millaisia lainsäädännön muutoksia Suomessa tarvitaan pohjoismaisen saamelaissopimuksen ratifioimiseksi.  Ensimmäisen mietinnön määräaika on syksyllä.

Ko. sopimusluonnoksessa artikla 29 koskee sosiaali- ja terveystoimea.
” Valtioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa huolehtia siitä, että terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut saamelaisten asuinalueilla järjestetään siten, että näillä alueilla asuville saamelaisille taataan heidän kielelliseen ja kulttuuriseen taustaansa mukautettua apua. Sosiaali- ja terveysviranomaisten tulee myös saamelaisten asuinalueiden ulkopuolella ottaa huomioon saamelaisten asiakkaiden ja potilaiden kielellinen ja kulttuurinen tausta.” 

Toinen tärkeä kansainvälinen sopimus, jonka ratifioinnin valmistelut ovat edelleen työn alla, on ILO:n alkuperäiskansasopimus 169.  Sopimuksen ratifioimisesteiden poistamiseksi valmistellaan lainsäädännön kehittämistyötä oikeusministeriön johdolla. ILO:n alkuperäiskansasopimus antaakin hyvän perustan kehittää saamelaisten sosiaali- ja terveyspalveluita  saamelaisten asettamien pyrkimysten pohjalta.

1.    ILO-169:n mukaan valtioiden tulee  edistää alkuperäiskansojen sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen oikeuksien täysimääräistä toteutumista kunnioittaen niiden sosiaalista ja kulttuuri-identiteettiä, tapoja ja instituutioita. Sopimuksen 25 artiklan mukaan alkuperäiskansojen terveyspalvelujen tulee mahdollisuuksien mukaan olla saatavilla paikallisympäristössä ja palveluissa on otettava huomioon alkuperäiskansojen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriolot. Alkuperäiskansojen mahdollisimman hyvää terveydellistä tasoa on vaikea varmistaa, ellei palveluja ole mukautettu heidän erityisoloihinsa ja elämäntilanteeseensa.

2.    Valtioita  kehotetaan myös edistämään alkuperäiskansojen mahdollisuutta kaikin tavoin toimia yli kansallisvaltioiden rajojen.

Mikä on oikeudenmukaisin ja paras tapa tuottaa ja tarjota palveluja saamelaisille. Saamelaisalueen kuntien suurista eroista johtuen yhtä toimivaa palvelumallia ei ole. 

Saamelaisten kotiseutualue on maantieteellisesti laaja. Väestöpohja on pieni, asutus harvaa ja etäisyydet pitkiä. Syrjäseudut tyhjenevät työikäisestä väestöstä ja ikääntyvät ihmiset jäävät asuinsijoilleen ja tarvitsevat enenevässä määrin sosiaali- ja terveyspalveluja. Saamelaisalueen kuntien resurssit ovat vähäiset ja alueen suuresta koosta johtuen seutuyhteistyön toteuttaminen on vaikea. Hyvinvointipalvelujen järjestäminen kuntalaisille maksaa keskimääräistä enemmän. Saamelaisalueella on vähän yksityisiä sosiaali-  ja terveyspalvelujen tuottajia, joten kuntalaiset ovat hyvin riippuvaisia kuntien palveluista. Eikä ole odotettavissa, että alueelle syntyisi suuremmassa määrin yksityisten tuottamia sosiaali- ja terveyspalveluja, koska ostovoima on vähäistä.

Stakes:n raportin mukaan ” saamenkielisillä pitäisi olla oikeus saada tärkeimpiä ja laajimmin käytettyjä lähipalveluita omakielisinä. Tämä edellyttäisi saamenkielentaitoisen henkilökunnan rekrytointia tai kielen opiskelua olemassa olevan henkilökunnan keskuudessa. Harvoin tarvittavien erityispalveluiden käytön yhteydessä olisi taas realistista järjestää ammattitaitoisten tulkkien palveluita käyttöön tavalla tai toisella. Näihin erityisjärjestelyihin tarvittavat varat – ts. kustannukset, jotka näin poikkeaisivat kuntien vastuulla muutoin olevien vastaavien palveluiden järjestämisten kustannuksista, olisi perusteltua saada valtion varoista.” (Kokko et al 2007)

-    Tulkin käyttö erityispalveluissa ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Vieraalla kielellä ongelmien sekä niiden taustalla olevien monimutkaisten ja herkkäluonteisten asioiden selvittäminen on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Saamelaisen potilaan on hallittava hoitajiensa kieli voidakseen ottaa hoitoa vastaan. Hänen on lisäksi hallittava kaksikulttuurinen käsitteistö ja kieleen rakentuvat ajattelutavat, normit ja arvot, voidakseen ilmaista täsmällisesti ajatuksensa ja tunteensa.

Kielivähemmistöjen keskuudessa kielenkäyttö ja kehitys voi johtaa monella tavalla ongelmallisiin tilanteisiin. Mikäli lapsi ei voi käyttää aktiivisesti äidinkieltään esiopetuksessa, koulussa ja kaveripiirissään oppii hän tavallisesti valtakielen käytön. Tämä voi johtaa ”puolikielisyyteen tai piilopuolikielisyyteen”, jossa henkilö osaa arkipäivän käyttökielen, muttei tunteiden ilmaisua. Vastaavasti, jos ihminen oppii valtakielen vasta aikuisena, tuottaa vieraan kielen käyttö hänelle ongelmia, vaikka sanavarasto olisikin kohtuullisen laaja. Aikuinen arastelee usein virheiden tekoa, eikä pysty ajattelemaan vieraalla kielellä. Hän ajattelee usein omalla äidinkielellään ja kääntää ajatukset sitten vieraalle kielelle. Monia tunneasioita, kulttuuriin sisäänrakennettuja arvoasioita tai itsestään selviä normeja ei voi kuitenkaan kääntää tarkkaan toiselle kielelle. Pahinta on, että hoitotilanteessa nämä seikat jäävät usein hoitajalta tai terapeutilta huomaamatta.

Minulla on kokemusta tulkkina toimimisesta, ja voin kertoa, että tulkin käyttö tällaisissa hoitotilanteissa on hyvin vaikeaa. Saamelaisessa kulttuurissa ei puhuta vaikeista asioista ulkopuolisille, joten kolmannen henkilön, tulkin, läsnäolo  on kiusallista sekä asiakkaalle että tulkille. Asiakkaalle on mahdotonta kuvata tulkin välityksellä omia sisimpiä tuntojaan ja puhua vaikeista jopa tabu-asioista. Tulkattujen tilanteiden pohjalta ei ole takeita myöskään luottamuksellisen hoitosuhteen syntymisestä.

Henkilöstön saamenkielen opiskelu on nostettu yhdeksi mahdollisuudeksi. 
Kunnat ovat jo nyt mahdollistaneet saamenkielen opiskelun henkilöstölleen, mutta noiden koulutusten anti ei ole lainkaan riittävää. Työntekijöiden saamenkielen käyttö on jäänyt tosiasiassa vähäiseksi eikä muutaman viikon tai kuukauden kielikurssi anna valmiuksia palvella äidinkieleltään saamelaisia asiakkaita.

Joka tapauksessa uudistuksessa on pystyttävä vastaamaan lähiperustaisesti tuotetusta saamelaiserityisestä peruspalvelutuotannosta, ratkaistava seutukunnallisesti tai keskitetysti tuotetun saamelaiserityisen ammattiosaamisen ja erityispalvelutarve, pyrittävä poistamaan nykyiset palveluvajeet sekä turvattava saamelaiserityisen osaamisen kehittäminen ja välittyminen palvelurakenteen eri tasoille.

Yhteistoiminta-alueita luotaessa on pidettävä huoli siitä, että saamelaiserityisten palveluiden tuottamisen ja saamelaiserityisen osaamisen perusta säilyy ja välittyy läpi koko palvelurakenteen. Kulttuurinen erityisosaaminen tulee turvata näkyvästi muiden erityisosaamisalojen joukkoon. Se on sekä oma erityisosa-alueensa että muita erityisosa-alueita läpäisevä erityisosaamisen muoto.

Kansalaisten yhdenvertaisuuteen liittyen päätöksenteon siirtäminen kauemmas peruskunnasta ja palvelujen keskittäminen suuriin yksikköihin ja aluekeskuksiin on ongelmallista. Päätöksenteon siirtäminen aluekeskuksiin tai piiriin nostaa väistämättä kysymyksen miten ja kuka arvioi asiakkaiden palvelujen tarpeet ja määrät. Tuolloin vaarana on, että syrjäisimpien kylien ihmisten ja pienten asiakasryhmien palvelut vaarantuvat tai karsiutuvat. Saamelaisten kannalta keskittämisessä on sekä hyviä että huonoja piirteitä.

Keskittyminen mahdollistaa erityispalvelujen paremman tarjonnan ja erityisosaamisen kehittämisen. Samalla tulee kuitenkin pitää huolta siitä että saamelaiserityiset lähipalvelut, kuten vanhusten kotihoidon tai varhaiskasvatuksen palvelut, tuotetaan lähellä asiakasta.

Raja-alueilla saamelaisten osalta tyydyttävien hyvinvointipalvelujen saaminen edellyttää yhteistyötä yli valtionrajojen. Erityisiä vahvuuksia kehittämistyölle ovat raja-aluekuntien naapuruus Norjan ja Ruotsin kanssa. Saamenkieli on yhteinen Pohjois-Kalotilla ja esim. Norjassa on kehitetty saamenkielisiä sosiaali- ja terveyspalveluja huomattavasti enemmän ja laajemmin kuin Suomessa. Tätä taustaa vasten ja myös pohjoisen pitkät matkat huomioon ottaen olisi yhteispalvelujen kehittäminen yli valtakunnan rajojen mielekästä. Utsjoen kunnan ja Norjan lähialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämishanke (2005-2007) osoitti rajayhteistyön parantavan palvelujen toimivuutta. Yhteistyön kehittäminen norjalaisten kanssa on hidasta ja vaatii paljon resursointia, joka osaltaan tulisi huomioida kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien perusteena.

4.    OSAAAMISTARPEET JA TIETO JONKA VARAAN UUDEN PALVERLURAKENTEEN TULEE RAKENTUA

Kunta- ja palvelurakennemuutos on oleelliselta osaltaan hallinnollisten toimenpiteiden rinnalla uudenlaisten toiminta- ja työtapojen kehittämistä ja ennalta ehkäisevän painopisteen asettamista.  Millaiseen tietoon palvelujen tuottamistapojen valinnat tulisi perustaa

Kulttuurisen erityisosaamisen tarve kasvaa yhteiskunnan monikulttuuristumisen myötä. Pohjois-Suomessa korostuu erityisesti saamenkielisen ja -kulttuurisen erityisosaamisen tarve. Saamelaiserityistä osaamista pitäisi pystyä tarjoamaan aiempaa paremmin sekä perusopinnoissa että erityisopintotasoisina.

Hyvinvoinnin kulttuuriseen ulottuvuuteen on toistaiseksi kiinnitetty verraten vähän huomiota hyvinvointitutkimuksessa Suomessa. Hyvinvointivaltion idea on lähtökohtaisesti rakentunut muodollisen tasa-arvon periaatteelle. Tavoitteena on ollut tarjota samantasoisia ja samanlaisia palveluita kaikille riippumatta sosioekonomisesta asemasta tai alueellisista ja etnisistä lähtökohdista. Palvelut on tuotettu tavallisesti enemmistökulttuurin lähtökohdista ja kielellä. Stakesin lausunnon mukaan (2006): ”tasa-arvon pohjalle rakennettu yhteiskuntamalli tukee myös vähemmistöjä.” Hyvinvointivaltiokehitys on muuttanut merkittävällä tavalla väestön elinolosuhteita. Se on pyrkinyt tasoittamaan alueellisia eroja ja nostanut myös saamelaisväestön elinoloja sekä terveyden ja hyvinvoinnin tasoa. Kuitenkaan kielellisten ja kulttuuristen vähemmistöjen näkökulmasta se ei ole toiminut täysin yhdenvertaisesti. (Heikkilä 2009a)

Saamelaisten hyvinvointipalvelujen kehittämisen ja sitä koskevan tutkimuksen lähtökohtana tulee olla saamelaisten koettu hyvinvointi ja hyvinvoinnin (kulttuuriset) voimavarat. Uuden hyvinvointitutkimuksen mukaisesti huomio tulee kiinnittää subjektiivisiin, objektiivisiin ja normatiivisiin hyvinvoinnin tekijöihin (Kinnunen 1998, Kurkinen 2004). Näkökulmana tulee olla laaja-alainen käsitys hyvinvoinnista, johon kuuluvat sosiaali- ja terveyskysymysten lisäksi kieli, kulttuuri, identiteetti, elinkeinotoiminta, elämäntapa, yhteisöllisyys, perinteinen tietämys, uskomukset. Lisäksi ympäristöllä (luonnolla) ja yhteisöllä on erityisiä merkityksiä saamelaisten hyvinvoinnin perustekijöinä. ILO:n 169 sopimuksen mukaisesti alkuperäiskansojen oikeus kontrolloida omia instituutioitaan, elämäntapojaan ja taloudellista kehitystä sekä ylläpitää ja kehittää identiteettejään, kieliään ja uskontojaan niiden valtioiden puitteissa, joissa he asuvat. Sopimuksen artiklassa 7 todetaan; ”alkuperäiskansoilla on oikeus päättää elämäänsä, uskomuksiinsa, instituutioihinsa, henkiseen hyvinvointiinsa sekä asuttamiinsa tai muutoin käyttämiinsä maihin vaikuttavien kehittämistoimien tärkeysjärjestyksestä”. WHO korostaa myös kulttuurisen perinnön merkitystä hyvinvoinnille. Vaikka kulttuuriperintö ei ehkä ole yhtä konkreettinen kuin fyysiset tarpeet, se on siitä huolimatta yhteiskunnissa yleisesti korkeassa arvossa pidetty tekijä. Myös ekosysteemien hyödyntämiseen liittyvillä perinteisillä elinkeinoilla ja käytännöillä on suuri merkitys sosiaalisen ja kulttuurisen hyvinvoinnin luomisessa. (Kuokkanen 2008)

Saamelaisten palvelujen yhtenä haasteena on saamenkielisen koulutetun henkilöstön vähäisyys. Joko saamenkielistä ja saamelaiskulttuurin tuntevaa henkilöstöä ei ole lainkaan tai sitten töissä on henkilöitä, joilla ei ole riittävää alan koulutusta. Sen lisäksi saamelaisten palvelujen kehittämisessä on merkille pantavaa, että työntekijöillä, joilla on saamenkielen taito ja ovat kulttuuri-identiteetiltään saamelaisia, ei ole koulutusta kehittämistyöstä eikä kehittämisen tueksi riittävää ohjausta ja tukea.

Stakesin lausunnon mukaan vaatimukset siitä, että kaikille saamelaisille pitäisi tarjota peruspalvelut saamenkielellä ovat vaikeasti toteutettavissa siksi, että saamea osaavia on vähän, eikä alkuperäisväestöstä monikaan hakeudu sosiaali- ja terveysalalle työskentelemään. Nuoren saamelaisväestön alueelta poismuutto mm. koulutuksen perässä, vaikeuttaa lisäksi tilannetta entisestään, kun taas vanhempi väestö haluaa asua omissa kylissään niin pitkään kuin mahdollista.

Erityisesti kulttuurisen erityisosaamisen tarve korostuu niissä palveluissa, jotka rakentuvat suurelta osalta kielen ja kielellisen vuorovaikutuksen varaan.

Teoreettista pohdintaa siitä, mitkä ovat saamelaiskulttuurin kannalta keskeiset hyvinvoinnin osatekijät ja palvelutarpeet sekä missä määrin ne poikkeavat keskimääräisiksi luokitelluista tarpeista ei ole juurikaan tuotettu Suomessa. Norjassa on tehty jonkin verran tematiikkaan liittyvää tutkimusta. Yleistäen voidaan sanoa, että keskeisessä asemassa ovat erityisesti ne palvelut joissa kielen merkitys on suuri. Toiseksi palvelut, jotka tavalla tai toisella ylläpitävät ja tukevat yhteisöllisyyttä ja yhteisön elinvoimaisena säilymistä ovat keskeisessä asemassa. Kolmanneksi palvelut, joiden kautta mahdollistuu perinteisen tietämyksen, elinkeinojen, elintapojen ja arvojen huomioon ottaminen ja siirtäminen sukupolvelta toisille sekä integroiminen osaksi nyky-yhteiskunnan kulttuurisia käytäntöjä.

Psykososiaalisia palveluja ei ole Suomessa saatavilla millään saamen kielellä. Psykososiaalisten ongelmien kohdalla tarvitaan lisäksi usein monialaista, moniammatillista ja useiden organisaatioiden välistä, valtakunnan rajat ylittävää yhteistyötä, minkä järjestäminen kielivaikeuksien ja etäisyyksien vuoksi on ongelmallista ja vaatisi erityistä kehittämistyötä. 


4. Yhteenveto


Saamelaisten asema lainsäädännössä on vahva. Lainsäädännön velvoitteiden ja saamelaisten palvelujen yhdenvertaisen toteutumisen kannalta saamelaisten kulttuuristen ja kielellisten oikeuksien huomioiminen sosiaali- ja terveysalalla vaatii paljon työtä ja kehittämistä.  

Tuskin mikään taho yksin tästä haasteesta selviää. Tarvitaan yhteistyötä mm. kuntien, saamelaiskäräjien, saamelaisjärjestöjen ja koulutustahojen välillä. Kuntapäättäjiltä ja virkamiehiltä tarvitaan paitsi tietoa ja positiivista suhtautumista myös vahvaa tahtoa saamelaisten erityisaseman huomioimiseksi. Saamelaisalueen kehittäminen omana alueena on niinikään mahdollisuus eikä uhka ja siihen olisi rohkeasti uskallettava tarttua.

Stakesin kehittämisselvityksen mukaan yksi mahdollinen organisointitapa voisi olla muodostaa saamelaisalueelle saamenkielisiä lähipalveluja tarjoava organisaatio tai vaikkapa kunnallinen liikelaitos. Tämä organisaatio voisi vastata ostopalvelupohjalta saamenkielisten palvelujen tuottamisesta.

On ilmeistä, että saamenkieliseen ja kulttuuriset erityispiirteet huomioon ottavaan palvelutuotantoon tarvitaan uusia innovaatioita, joissa hyödynnetään lisäksi joustavasti kolmannen sektorin toimintavalmiuksia ja valtakunnan rajat ylittäviä palveluita.

Yhteenvetona heitän yhden kehittämiskelpoisen idean palvelumallien uudistamiseksi.
Lähtisin rohkeasti kokeilemaan monipuolisen saamelaispalvelukeskuksen toimintaa.  Jo senkin vuoksi, että tulevaisuudessa on jollakin taholla oltava koordinaatiovastuu saamelaisten omakielisten, laadukkaiden palvelujen tuottamisesta ja kehittämisestä.  

Palvelujen tuottamisen ja kehittymisen etenemiseksi keskukseen olisi kehitettävä myös toimiva ja joustava raja-alueyhteistyö  sekä tiivis yhteistyö tutkimus- ja koulutuslaitoksiin Pohjoismaissa sekä muiden alkuperäiskansojen parissa.

Palvelukeskus tai mikä nimi lapselle annettaisiinkaan, myisi saamelaiserityisiä palveluja kunnille tai yhtymille. Kehittämistyön tueksi luotaisiin tutkimus- ja koulutustahojen sekä muiden toimijoiden kanssa pysyvä kehittämisrakenne.

Saamelaiserityiset palvelut eivät etene ja kehity, ellemme me itse tartu toimeen ja ellemme me saa mukaan hyviä, innokkaita, osaavia yhteistyökumppaneita.
Niinpä haastankin mukaan eri tahoja saamelaisten palvelumalleja uudistamaan.


Lähteet:

Heikkilä, L 2009:  Hiljaisia kysymyksiä vaietuista asioista. Orjasniemi & Tiuraniemi (toim) Rajua, rujoa ja raitista. Alkoholinkäyttöä Lapissa. Rovaniemi, Lapin yliopistopaino. (226-238)
Heikkilä, L 2009a: Sámi buresbirgenjupmi – saamelaisten hyvinvointi. Tutkimukselliset ja koulutukselliset kehittämistarpeet ja ensisijaiset hankkeet. Hankeraportti. Lapin yliopisto, Sosiaalityön laitos, Pohjois-Suomen Sosiaalialana osaamiskeskus, Sámi Oahppahusguovddaš – Saamelaisalueen koulutuskeskus.
Kinnunen, P 1998: Hyvinvoinnin ruletti. Tutkimus sosiaalisen tuen verkostojen jäsentymisestä 1990-luvun lopun Suomessa. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto. Helsinki.
Kurkinen, J 2004: Raahen seudun hyvinvointi. Kansalaisten kokemuksia hyvinvoinnista ja palveluista. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 11. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Oulu.
Kokko, S & Jokiranta, V & Veikkolainen, M & Silvennoinen, A 2007: Tunturi-Lapin kutien sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisselvitys. Stakes, Alue- ja kuntapalvelut. Kehittämisselvityksiä 35. Helsinki.
Kuokkanen, R 2008: Mitä on saamelaisten hyvinvointi? Tarkastelua kansainvälisessä alkuperäiskansojen kontekstissa. SámiSoster-yhdistyksen 10-vuotisjuhlaseminaari. Inari 21.4.2008
Laki lasten päivähoidosta 875/1981, 239/1973, 1338/1994
Laki Saamelaiskäräjistä 974/1995
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista 710/1982
Näkkäläjärvi, K 2008: Saamen kielilain toteutuminen vuosina 2004-2006 : kertomus saamen kielilain toteutumisesta / Saamen kielineuvosto, saamen kielen toimisto
Saamen kielilaki 1086/2003 52
Seppänen, R (2007). Utsjoen kunnan ja Norjan lähialueiden sosiaali- ja terveyspalvelujen koordinaatiohanke. Loppuraportti. Utsjoen kunta.
Suomen perustuslaki 731/1999
Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma
kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma KASTE 2008-2011
Välimaa & Laiti-Hedemäki 1997:     Birge ja eale dearvan. Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön monisteita 25. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.