Päivien puheenvuoroja 13.8.2009

Apulaiskaupunginjohtaja Harri Jokiranta, Seinäjoki
A: Miten oikeudenmukaisuus toteutuu kunnassa?

”Ajattelupaperi”

Oikeudenmukaisuus on sosiaali- ja terveyspalvelujen keskeinen peruskivi niin periaatteena kuin toiminnallisesti. Sen sijaan oikeudenmukaisuuden tarkastelu otsikon mukaisesti on enemmän kuin haastavaa. On pakko tehdä rajausta. Ensinnäkin pyrin keskustelemaan otsikon mukaisesti, mutta enemmän ehkä ajatusten tasolla kuin käytännön toteutumista esimerkein kuvaten. Luotan siihen, että ammattilaisina tiedämme kaikki tämän päivän realiteetit ja edessä olevan ajan. Oikeudenmukaisuus jos mikä on nyt ja huomenna erityisten haasteiden edessä; kenen oikeudesta puhumme, oikeudesta mihin puhumme ja keiden määrittelemiä ovat oikeudenmukaisuuden kriteerit. Toiseksi jätän tyystin oman esitykseni ulkopuolelle lainsääntöperustaisen tarkastelun ja vain viittaan tässä yhteydessä Niilo Jääskeläisen Huoltajasäätiön Bruno Sarlin –seminaarissa 6.10.2006 pitämään alustukseen otsikolla ”Kunnallinen itsehallinto vs. kuntalaisten sosiaaliset oikeudet”. Teksti löytyy huoltajasäätiön www –sivuilta.

Haluan heti aluksi avata hieman kärjistäen oman ymmärrykseni oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta:

periaatteen varmistaminen käytännön päätöksiksi ja toiminnallisiksi ratkaisuiksi on samalla sekä kansallisten, yhteisesti sovittujen periaatteiden noudattamista että paikallisten olosuhteiden ja toimintamahdollisuuksien mukaista räätälöintiä.

Tämän perusteella ajattelen niin, että monoliittisesti tulkitun, yhteisesti sovituin mittarein mitatun ja määritellyn oikeudenmukaisuuden toteutuminen sosiaali- ja terveyspalveluissa ei arkimaailmassa ole mahdollista, olkoonkin että se voisi olla tavoitteellisesti välttämätöntä - kysymys on tällöin ns. absoluuttisesta oikeudenmukaisuudesta. Maantieteellisesti ja kulttuurisesti yhä enemmän erilaistuvat alueet ja edelleen fragmentoituva arjen ja elämisen ympäristö eivät taivu enää, jos koskaan näin on tapahtunutkaan, universaaliin oikeudenmukaisuuteen. On ehkä häpeällistä puhua suhteellisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta siihen suuntaan on minusta kovin pitkin askelin edetty. Onko sitten ollutkin niin, että ajatus oikeudenmukaisuudesta on alun perin tarkoitettu yleiseksi prinsiipiksi jonka toteutumiseen pyritään, mutta jonka saavuttaminen ei ole mahdollista? Onko sittenkin niin, että oikeudenmukaisuus on itsessään jatkuvasti liikkeessä, jolloin sen lopullinen saavuttaminen on mahdotonta, mutta tavoittelu välttämätöntä?

Oikeudenmukaisuus toteutuu tänä päivänä yhä vahvemmin kansalaisen henkilökohtaisena kykynä tehdä kilpailuilla/kilpailutetuilla palvelumarkkinoilla omaan elämäntilanteeseensa ja elämän kulun vaiheeseensa oikeita valintoja. Tämän ajatuksen taustalla on eri yhteyksissä esitetty näkemys siitä, että kansalaisyhteiskunnan jäsenen tärkeimmäksi ominaisuudeksi on tähän päivään tultaessa tehtyjen ratkaisujen kautta muodostunut ”choosing ability”, jossa korostuu palvelujen henkilökohtaisen kilpailuttamisen taito ja siihen liittyen tarvittavien valintojen lukutaito. Yhteiskunta ja siinä erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelut kehittyvät tällöin ensisijaisesti kansalaisten tekemien oikeiden valintojen kautta, jossa markkinoistumisen peruslogiikan mukaisesti kilpailu vahvistaa toimivia ja vaikuttavia ratkaisuja ja poistaa markkinoilta tehottomat ja tarpeettomat palvelut. Itsellä oleva valintavastuu korostaa myös kaiken henkilökohtaistumista, räätälöitymistä, mikä toteuttaa puhtaimmillaan pitkään esillä ollutta periaatetta – kansalainen (asiakas) on oman elämänsä paras (ja ainoa) asiantuntija). ”Choosing abilityn” vastakohdaksi tai ehkä paremminkin valintaan ankkuroituvaa periaatetta kuvaavan lantin kääntöpuolelle asettuu ”voice ability”, jossa kehityksen ja kehittämisen idea kiteytyy kansalaisten osallisuuteen palvelurakenteista käytävään keskusteluun ja tehtävään päätöksentekoon ja palveluprosessin aikana aitoon vastavuoroisuuteen perustuvaan asiakkuuteen. Äänensä käyttämisen taito ja oikeus muodostaa näkymän, jossa edelleen oman elämän asiantuntijuus on perustalla, mutta asiantuntijuuden käyttö ylittää valinnan ulottuen valittavana olevien vaihtoehtojen rakentamiseen ja varmistamiseen.

Näkemykseni ”Choosing / voice abilitystä” on varmasti yksinkertaistunut ja kärjistynyt alkuperäiseen ideaansa nähden, mutta ehkä hyvä niin, koska kuntatasolla toteutuvan oikeudenmukaisuuden kannalta mielestäni tähän sisältyy olennainen kysymyksenasettelu oikeudenmukaisuuden tarkoituksesta ja mahdollisuudesta.

Olen tämän näkemyksen keskellä ja arkipäivän palvelumaailmassa itse viimeaikoina usein jäänyt miettimään yhteiskuntakehityksen sisäistä logiikka ja toteutumaa kunnan vastuusta sosiaali- ja terveyspalveluissa ja eritoten niiden järjestämisessä. Pohdintaani olen yrittänyt jäsentää ajatuksella, että olemme siirtymässä tai ehkä jo siirtyneet kohtaamisyhteiskunnasta asioimisyhteiskuntaan. Ei varmasti sinänsä mikään uusi ajatus, sillä onhan palveluyhteiskunta ollut jo pitkään hyväksytty luonnehdinta elämällemme, mutta ajatus kansalaisten kohtaamiseen perustuvasta palvelujärjestelmästä tai –rakenteesta on minusta lähöolettamuksiltaan erilainen kuin asioinnin varmistamisen pohjaava järjestelmä tai rakenne. Eivät nämäkään toki toistensa vastakohtia ole, koska ainahan asioinnissa pohjalla on kohtaaminen ja kohdatessa asioita hoidetaan (asioidaan). Tätä ajatusrakennelmaa voisi kuitenkin jatkaa ja yhdistää edellä lyhyesti muotoilemaani ensisijaisesti valintakykyä edellyttävään palvelurakenteeseen siten, että ”asiointiyhteiskunnan” toimintalogiikka edellyttää valintojen tekemistä sen suhteen missä kunkin oman asiansa kanssa asioi ja toisaalta tämän valinnan tekemisen pohjaksi kilpailutettuja, vaihtoehtoisia palveluja.

Matkalla oikeudenmukaisuuden toteutumiseen tehdään se mikä on mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Joitakin periaatteita tässä prosessissa tai tällä matkalla kunnan näkökulmasta on mielestäni hyvä nostaa näkyviin:

-    päätöksenteon läpinäkyvyys

•    päätösvalmistelun avoimuus ja vuorovaikutuksellisuus / kuntalaislähtöisyys

•    lähidemokratiaan / edustuksellisuuteen perustuva päätöksentekomekanismi

-    sosiaali- ja terveyspalvelujen ymmärtäminen koko kunnan perustehtävänä (kunnallinen sosiaali- ja terveyspolitiikka)

•    kuntalaisten arjen turvallisuus ja elämänkulun tukeminen läpäisee kunnan kaikki hallintokunta- ja päätöksentekorakenteet

•    resurssiallokoinnissa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat investointeja

•    järjestämisvastuu ankkuroidaan toimivaan kunnallishallintoon ja palvelujen tuottamisen kokonaisuuteen

-    palveluprosessin perusteltavuus

•    tiedon muodostuminen palvelutarpeesta

•    käytettävien työmenetelmien toimivuus ja vaikuttavuus

-    kunta-valtio suhteen taloudellisen vastuujaon selkiyttäminen sosiaali- ja terveyspalveluissa

•    kuntien menorakenteen herkkyys uudelleen muotoutuville vastuille ja palvelujen tuottamisen tavoille

•    kuntien tulorakenteen herkkyys makrotalouden käänteille

•    sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien määräaikainen tarkistaminen – aitoa ennaltaehkäisyä resurssiperäisen syrjäytymiskehityksen torjumiseksi

 Esityksen kalvot