Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

Asia: Lausunto Terveydenhuoltolakityöryhmän muistiosta

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton, STKL, lausunnon alkuosa on yleisiä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistamiseen ja terveydenhuoltolakiin liittyviä arviointeja sekä ehdotuksia ja lausunnon loppuosassa kohdasta 5 alkaen on vastauksia sosiaali- ja terveysministeriön esittämiin konkreettisiin kysymyksiin.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto esittää lausuntonaan Terveydenhuoltolain uudistamisesta ja terveydenhuoltolakia valmistelleen työryhmän muistiosta seuraavaa:


1. Yleistä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön valmistelusta ja alan kehittämisestä

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto esittää vakavan huolensa sosiaalihuollon ja sosiaalipalveluiden asemasta ja tulevaisuudesta Suomessa. Vaikka niin edellisessä kuin nykyisessäkin hallitusohjelmassa korostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteyttä, toistuvasti ja pääsääntöisesti viime vuosien konkreettisten uudistusten poliittisissa linjauksissa ja niiden pohjalta tehdyssä valmistelussa on painopisteenä ja lähtökohtana ollut terveydenhuolto ja sen tarpeet. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteyden korostaminen jää pelkäksi retoriikaksi, jos käytännön toimenpiteet kertovat toistuvasti muuta.

Terveysprojekti lähti ensin liikkeelle ja paremmin resurssoituna kuin sosiaalialan kehittämisprojekti. Jo tuolloin STKL ja monet muut tahot vaativat uudistustyön käynnistämistä ja tekemistä rintarinnan, jotta näiden alueiden yhteydestä voitaisiin huolehtia, mutta se ei ollut mahdollista. Paras-uudistuksen puitelaissa puhutaan terveyspalveluista ja niihin läheisesti liittyvistä sosiaalipalveluista. Se on merkitsemässä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteyden ohenemista ja sosiaalipalveluiden pirstoutumista. Lisäksi voidaan nostaa esiin Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistämisen kautta syntyvä uusi laitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jossa sosiaalihuolto ja sen kehittäminen nimestä lähtien uhkaa jäädä toissijaiseen ja puutteellisesti resurssoituun asemaan, kun jo tällä hetkellä näiden laitosten resurssoinnissa ja tuottamassa perustiedossakin sosiaalihuollon ja sosiaalipalveluiden osalta on vakavia puutteita.

Strategisissa asiakirjoissa myös käytetty kieli on muuttunut. Hyvinvointi ei niistä enää välity yläkäsitteenä, jonka osia esimerkiksi toimeentulo, työ, terveys, asuminen ovat. Käsitteellisesti terveys on noussut yläkäsitteeksi, mikä herättää hämmennystä suomalaisen hyvinvointimallin ja perinteen näkökulmasta. Esimerkiksi puhutaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, jolloin täysin epäselväksi jää se, mitä tuolloin hyvinvoinnilla tarkoitetaan. Sosiaalinen näyttää linjauksista katoavan.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä, että sosiaalihuollon ja sosiaalipalveluiden toiminta ja tulevaisuus turvataan. Kyse on osaamisalueesta, jolla omat työmenetelmänsä ja työprosessinsa ja sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyö ovat välttämättömiä ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon vastakkain asettaminen ja sosiaalihuollon alistaminen osaksi terveydenhuoltoa ei ole viisasta. Käynnissä olevaan kehityssuuntaan tarvitaan muutos.

Terveydenhuoltolakia nykyisessä muodossaan ei pidä toteuttaa. STKL pitää välttämättömänä sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon hallintolakia, terveydenhuoltolakia ja sosiaalihuoltolakia valmistellaan rinnan ja niin, että niissä kaikissa otetaan tasa-arvoisina ja toisilleen välttämättöminä osaamisalueina huomioon sosiaalihuollon ja terveydenhuollon osaaminen. Yhteinen ja samanaikainen valmistelu luo edellytyksiä myös sille, että näiden alueiden keskinäinen työnjako ja vastuut tulee nykyistä selkeämmin määriteltyä lainsäädännöllisesti.

Keskusliitto korostaa myös näiden lainsäädäntöuudistusten avointa ja yhteistoiminnallista valmistelua siten, että työssä ovat mukana kaikki keskeiset yhteistyökumppanit järjestöt mukaan lukien.


2. Yleisiä arvioita terveydenhuoltolain uudistamisen tavoitteista

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää myönteisenä, että työryhmän esityksessä perusterveydenhuolto nähdään koko terveydenhuoltojärjestelmän selkärankana. Myönteistä on myös se, että erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon vastakkainasettelua pyritään purkamaan ja että niiden välistä yhteistyötä, samoin kuin yhteistyötä sosiaalihuollon kanssa pyritään tiivistämään.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto katsoo kuitenkin, että työryhmän on varovainen ja pitää mahdollisena, että lakiesitys ei tuo kaivattua laadullista muutosta terveydenhuollon nykyisiin ongelmiin, vaikka esitys onkin oikeansuuntainen.

Yksi terveydenhuollon isoimpia ongelmia on monikanavainen rahoitusjärjestelmä. Kun potilas odottaa hoitoa, hänen kuluistaan vastaa yksi taho ja itse hoidon kulut maksaa toinen taho. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää ongelmallisena, että työryhmän toimeksiannossa Kelan rooli oli rajattu pois ja työryhmä ei siksi ole voinut ottaa kantaa rahoitusjärjestelmästä juontuviin ongelmiin, jotka johtavat vastuun pallotteluun ja turhiin kustannuksiin. Lakiesitys ei tuo ratkaisuja näihin rahoituskysymyksiin. Järjestelmä, joka perustuu kahteen palvelulinjaan, Kelan ja kuntien rahoitukseen, kasvattaa jatkuvasti eriarvoisuutta, lisää kustannuksia ja aiheuttaa isoja ongelmia esimerkiksi kuntoutuksessa. Lakiesitys ei myöskään sisällä arvioita muutosten vaikutuksista kuntatalouteen.


3. Yhteistyön kehittäminen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon välillä

STKL pitää myönteisenä, että lakiehdotuksessa painotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön vahvistamista. Yhteistyövelvoite on kirjattu kuitenkin vain yleisenä velvoitteena säädöksiin.

Yhteistyösäädökset ovat hyvin yleisiä, ja on riski, etteivät ne ole riittävän velvoittavia. Vaikka lakiehdotus koskee nimenomaan terveydenhuollon uudistusta, on sosiaali- ja terveydenhuollon yhteys niin elintärkeä, että terveydenhuollon rakenteiden uudistaminen ilman kiinteää kytkentää sosiaalihuoltoon on ongelmallista. Lakiesityksen yksi suuri haaste koskeekin yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa. Perusterveydenhuollon yhteys sosiaalihuollon kanssa on aivan ensiarvoinen esimerkiksi vanhuspalveluissa, päihdepalveluissa, mielenterveyspalveluissa, vammaispalveluissa ja lapsiperheiden palveluissa. Tällä hetkellä näiden sisältöalueiden osalta on epäselvää, kenen vastuulla palvelu ja palveluprosessi on. Tältä osin tarvitaan nykyistä selkeämpää sääntelyä, jossa terveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa tulee tarkastella rinnan ja ottaa huomioon niiden erilaiset toimintakäytännöt ja työprosessit. Edellä oleva edellyttää asian tarkempaa sääntelyä sekä terveydenhuoltolaissa että sosiaalihuoltolaissa.

STKL pitää erittäin tärkeänä, että perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteyttä ja yhteistyötä edistetään myös lainsäädännöllisin toimin ja erityisesti molempien rajapinnoilla olevilla alueilla tulee selkiyttää kummankin rooli ja vastuut. Edellä todettu edellyttää terveydenhuoltolaissa olevaa yhteistyövelvoitetta selkeämpää sääntelyä sekä terveydenhuoltolaissa että sosiaalihuoltolaissa.

STKL pitää välttämättömänä, että rinnan terveydenhuoltolain kanssa valmistellaan sosiaalihuoltolain uudistaminen. Valmistelussa on huolehdittava siitä, ettei sosiaalihuoltoa ja sen osaamista nähdä osana terveydenhuoltoa, vaan tunnustetaan näiden alueiden keskinäinen riippuvuus ja erilainen osaaminen palveluita tarvitsevien ihmisten kannalta. Myös kuntoutuksen rooli tulisi olla tarkastelussa työryhmän esitystä laajemmin.


4. Tilaaja-tuottajamalli osana terveydenhuoltolakia

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto yhtyy työryhmän näkemyksiin, joissa todetaan, ettei erilaisten tilaaja-tuottajamallien joukosta ole löytynyt ratkaisuja, joilla terveydenhuollon kustannusten kasvua olisi voitu hillitä. Kansainvälisten kokemusten perusteella usko taloudellisiin hyötyihin on vähentynyt ja tulokset jääneet ohimeneviksi. Yhden yksittäisen palveluiden tuottamistavan, tilaaja-tuottajamallin, kirjoittaminen lakiesitykseen on ongelmallista. Nyt jo on nähtävissä, ettei tilaaja-tuottajamalli sovellu kaikkiin palveluihin ja tilanteisiin. On perusteltua kysyä, miksi lakiin tarvitaan kirjaus tilaaja-tuottajamallista, kun sen soveltamisesta ja myönteisistä vaikutuksista ei ole saatavissa näyttöön perustuvaa pitkäaikaisseurantaa. Terveydenhuollon markkinaistaminen on ongelmallista myös terveyden edistämisen kannalta. Yritysten intressissä ei ole sijoittaa resursseja terveyden edistämiseen, koska yritysten voitto tulee sairauksien hoidosta ja hoitopalveluiden myynnistä eikä sairauksien ehkäisemisestä.

STKL esittää harkittavaksi, ettei tilaaja-tuottajamallia kirjattaisi terveydenhuoltolakiin ja sen perusteluihin yhtenä palveluiden tuottamisen organisointitapana, koska sen eduista ei ole olemassa riittävää näyttöä, vaan ennemminkin usko sen kustannuksia hillitseviin vaikutuksiin on terveydenhuollossa alkanut hiipua. Halutessaanhan järjestämisvastuussa olevat tahot voisivat joka tapauksessa käyttää organisointitapana tilaaja-tuottajamallia.


5. Arvio ehdotetusta potilaan valinnanvapaudesta

STKL pitää myönteisenä potilaan aseman ja valinnanvapauden vahvistamista, kun potilas voi vapaasti valita lääkärin omassa piirissään ja perusterveydenhuollon lääkärin kanssa yhteistyössä myös se erityisvastuualueen terveydenhuollon toimintayksikkö, jossa häntä hoidetaan. Keskusliiton näkemyksen mukaan on myönteistä ja nykytilannetta parantavaa, että terveyspalveluita voidaan käyttää myös yli kuntarajojen esimerkiksi työskentelypaikkakunnalla muissakin kuin kiireellistä hoitoa vaativissa tilanteissa. Myös mahdollisuus vaihtaa lääkäriä, jos suhde osoitettuun lääkäriin ei toimi, on edistysaskel nykyisestä. On kuitenkin pidettävä mielessä huono-osaisimpien ihmisten tilanne ja se. että valinnanvapaus ei kaikkien ihmisten kohdalla ole realiteetti.

Perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn aikarajat ja hoidon tarpeen arviointiin pääsyn aikarajat erikoissairaanhoidossa turvaavat asiakkaan asemaa. Erityisen merkittävää on se, että pelkkä ilmoitus lähetteen vastaanottamisesta ei riitä, vaan tarvitaan yksilöllinen hoidon tarpeen arviointi.


6. Arvio ehdotetuista terveydenhuollon järjestämismalleista ja niiden soveltuvuudesta koko sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen

STKL pitää tärkeänä vahvoja peruskuntia. Pidämme myönteisenä, että työryhmä on päätynyt esittämään kahta vaihtoehtoa, koska kuntien kokoeroista johtuen yhtä, kaikille sopivaa mallia voi olla vaikea luoda. Samalla on tärkeää, että kunnille ei anneta mahdollisuuksia toteuttaa omintakeisia välimuotoisia ratkaisuja, vaan vaihtoehtojen määrä on rajoitettu. Muuten on riskinä PARAS -hankkeen yhteydessä paikoin syntynyt tilanne, kun yksittäisten kuntien tekemien ratkaisujen johdosta palvelurakenne tavoitteista huolimatta on pirstoutumassa entisestään.

Maassa tulee esityksen mukaan toimimaan sekä sairaanhoitopiirejä että terveyspiirejä. Näiden välinen suhde jää esityksessä vielä auki. Terveyspiirit mahdollistavat yhtenäisen strategian ja johtamistavan, sairaanhoitopiireissä taas on löyhempi yhteistoimintaelin.

Terveydenhuollon kiireellisin ratkaisua vaativa ongelma tällä hetkellä on perusterveydenhuollon ahdinko. Työryhmä on tuonut tämän ongelman erittäin selkeästi esille ja painottanut ongelman vakavuutta. Työryhmän esityksen pohjalta joutuu kuitenkin kysymään, tuoko lakiesitys tosiasiassa riittävästi todellista ratkaisua tähän akuuteimpaan ongelmaan. Yksi haasteista on, että perusterveydenhuollon on pystyttävä houkuttelemaan työntekijöitä ja takaamaan kansalaisille kohtuullisessa ajassa peruspalvelut. Esitys sisältää mahdollisuuksia, joilla perusterveydenhuollon tilannetta voidaan helpottaa. Jää kuitenkin epäselväksi, tuoko yli 150 000 asukkaan väestöpohjaan tarkoitettu malli välttämättä minkäänlaista muutosta nyt vallitsevaan tilanteeseen. Mitään lainsäädännöllisiä esteitä ei tälläkään hetkellä ole perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon parempaan yhteistyöhön ja hoidon porrastukseen. Erikoissairaanhoidon konsultaatio mahdollistuu nykyisissäkin käytännöissä eikä uudessa mallissa ole minkäänlaisia velvoitteita, joiden pohjalta perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito velvoitettaisiin nykyistä tiiviimpään yhteistyöhön.


7. Arvio sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuiden lainsäädännöllisestä porrastamisesta.

Erikoissairaanhoidon järjestämiseksi kunnan tulee kuulua sairaanhoitopiirin kuntayhtymään tai terveyspiirin kuntayhtymään. Tavoitteena on, että kunnat muodostaisivat piirejä siten, että saataisiin alueellisesti eheä ja toiminnallisesti hyvä kokonaisuus, jolloin nykyinen piirijako voitaisiin murtaa ja rakentaa entistä toimivampi kokonaisuus. Tavoitetta voi pitää hyvänä.

Mikäli kunta päätyy yhteistoiminta-alueen muodostamiseen, se vastaa kansanterveystyöstä eli kunnan järjestämisvastuu siirtyy yhteistoiminta-alueelle. Yhteistoiminta-alue vastaa palveluiden järjestämisestä koko alueellaan. Haasteeksi ja epäselväksi jää se, mitkä ovat peruskuntien ohjaus- ja vaikutusmahdollisuudet. Suhde erikoissairaanhoitoon jää epäselväksi.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ja terveydenhuoltolain yhteistoiminta-alueen muodostaminen vastaavat toisiaan. Vaikka säännös sisältääkin vain kansanterveystyön järjestämisen, niin lain 15§:n mukaisesti yhteistoiminta-alueilla sosiaali- ja terveydenhuollon hyvä yhteistyö ja eheä kokonaisuus olisi turvattava.

Jos kunta päättää muodostaa terveyspiirin, se vastaa ehdotuksen mukaan sekä kansanterveystyöstä että erikoissairaanhoidosta siltä osin, mitä sovitaan erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa. Terveyspiirit olisivat maakunnallisen päätöksenteon ja jäsenkunnan kannalta luonteva jatke nykyisille sairaanhoitopiireille. Kaikkia terveydenhuollon osatekijöitä johdettaisiin yhdestä paikasta. Kunnalla on lain perusteluiden mukaan mahdollista myös muodostaa sosiaali- ja terveyspiiri, koska sosiaalihuolto voidaan myös järjestää yhteiseltä pohjalta.

STKL korostaa vahvoja peruskuntia. Jos yhteistoiminta-alueet ovat ratkaisu, STKL:n näkemyksen mukaan sosiaalihuolto ja perusterveydenhuolto yhteistoiminta-alueilla tulee järjestää eheänä toiminnallisena kokonaisuutena. Erikoissairaanhoitopiirin ja yhteistoiminta-alueen keskinäinen suhde ja vastuut jäävät ehdotuksessa epäselväksi.

Terveyspiirin etuna on se, että järjestämisvastuu kaikkien osatekijöiden osalta on samalla taholla. STKL korostaa sitä, että sosiaali- ja terveydenhuolto muodostaa kokonaisuuden. STKL ehdottaa, että lain 3§:n määritelmiin momentti 7 kuuluisi ” terveyspiirillä tarkoitetaan kuntayhtymää, joka vastaa kansanterveystyöstä ja erikoissairaanhoidosta ja että sen jälkeen lisätään kahdeksanneksi momentiksi ” sosiaali- ja terveyspiiri, jolla tarkoitetaan kuntayhtymää, joka vastaa kansanterveystyöstä, erikoissairaanhoidosta ja sosiaalihuollon tehtävistä.” Silloin kun piirin vastuulle tulevat myös sosiaalipalvelut, sen on syytä myös näkyä piirin nimessä. Muuten sosiaalihuollon palvelut tulevat alistetuiksi terveyspalveluille.


8. Arvio ehdotetuista väestöpohjavaatimuksista

STKL painottaa, että uusien palvelujen järjestämismallien on oltava soveltuvia eri kokoisille kunnille. Lakiesityksessä tulee huomioida pienten ja keskisuurten kuntien tilanne ja haja-asutusalueet. Metropolialueen kuntien osalta palveluiden järjestämiseen pyritään tällä hetkellä löytämään valtakunnallisesti ainutlaatuisia ratkaisuja ja on syytä varmistaa, että tällä alueella asuvien ihmisten osalta laki ei huononna tämänhetkistä tilannetta ja että sillä pystytään tosiasiallisesti lisäämään nykyisestä erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistoimintaa. Pyrkimys suurempiin kokonaisuuksiin ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että lähipalveluiden saatavuus vaarantuu. Lähipalvelut tulee turvata uudistuksessa.

Perusterveydenhuolto ei isoissakaan kunnissa toimi tällä hetkellä ongelmitta. Yhtenä vaihtoehtona voi olla syytä selvittää, voisiko terveyspiirin tehtäviä siirtää isoille kunnille, jolloin kuntayhtymien ja terveyspiirien sijasta voitaisiin panostaa vahvempiin peruskuntiin ja isompiin sairaanhoitopiireihin. On myös varmistettava, että edustuksellinen demokratia kytkeytyy esitettyihin malleihin. Pohjoisen Suomen erityistilanne ja tarpeet on otettava uudistuksessa myös huomioon.

STKL haluaa korostaa myös sitä, että sosiaalipalveluissa on erityispalveluita ja niihin liittyvä osaaminen sekä palveluiden tuottaminen on monilla alueilla pitkälti järjestöjen vastuulla. Osassa erityispalveluita osaamista kunnissa ja laajemmin julkisella sektorilla on vähän. Alan lainsäädännön jatkovalmistelussa tulee ottaa tarkasteluun myös sosiaalialan erityispalvelut ja selvittää perusteellisesti, millaista väestöpohjaa ne edellyttävät. Lisäksi on olemassa joukko pieniä erityisryhmiä, joiden palveluiden turvaaminen edellyttää valtakunnallista väestöpohjaa. Tämä on alue, jonka osalta tilanne ja palveluiden turvaaminen on edelleen myös epäselvä.


9. Arvio hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevien rakenteiden sääntelytarpeesta

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää myönteisenä, että lakiesityksessä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on vahvasti esillä eikä vain sairauksien hoito. Myönteistä on myös se, että laki tulee edellyttämään kunnilta väestön terveyden seurantaa. STKL pitää myönteisenä, että kuntien on laadittava hyvinvointia ja terveyttä edistävistä toimista ja palveluista arviointi osana niiden strategiaa ja taloussuunnitelmaa. Säännöksellä on hyvä tavoite nostaa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kaikissa kunnissa yhdeksi painopisteeksi.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta olennaista on toimivan arjen mahdollistaminen ihmisille ja se edellyttää laajasti eri hallintokuntien yhteistyötä. Tämä edellyttää perustasolla sosiaali- ja terveydenhuollon saumatonta yhteistyötä. Osin on myös kyse riittävien palvelujen saamisesta esimerkiksi panostamalla lapsi- ja vanhusperheiden kotipalveluihin ehkäistään monia sekä terveys- että sosiaalisia ongelmia. Käsitteellisesti keskusliiton näkemyksen mukaan tulisi kautta linjan puhua hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä eikä päinvastoin. Mikäli halutaan rajautua vain terveyteen, silloin luonteva käsite on terveyden edistäminen.


10. Terveysneuvonta ja terveystarkastukset

Valmistelussa olevan terveydenhuoltolain 28 §:ssä nostetaan omana erityisenä kysymyksenään muun muassa pitkäaikaistyöttömien terveystarkastukset perusterveydenhuollon tehtävänä ja yhteistyössä työvoiman palvelukeskusten ja työvoimatoimistojen kanssa. STKL pitää tätä erittäin tärkeänä, koska on kyse ryhmästä, joka helposti jää terveyspalveluiden ulkopuolelle ja josta osan voimavarat eivät riitä oma-aloitteisesti terveyspalveluihin hakeutumiseen. Asia kytkeytyy suoraan kasvaneiden terveyserojen vähentämiseen, koska pitkäaikaistyöttömät ovat eriarvoisessa asemassa suhteessa työssäkäyvään väestöön terveyspalveluiden saannissa. Tällä hetkellä pitkäaikaistyöttömien terveystarkastuksista huolehditaan terveyskeskuksissa puutteellisesti.


11. Terveydenhuollon neuvottelukunta

Esityksessä ehdotetaan perustettavaksi terveydenhuollon neuvottelukunta, jonka tehtävänä olisi kansanterveyden, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon edistäminen. Sen tulisi tehdä ehdotus sosiaali- ja terveysministeriölle erityistason sairaanhoidon valtakunnallisesta keskittämisestä. Neuvottelukunta voisi asettaa jaostoja esimerkiksi kansanterveystyötä, perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa, vanhustyötä, lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämistä varten.

STKL pitää periaatteessa hyvänä ja tärkeänä ehdotettua neuvottelukuntaa ja sen jaoksia. Jaoksia arvioitaessa voisi olla perusteltua ottaa niissä huomioon erityisesti sisältöalueita, jotka ovat terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyöalueita.

Mahdollisesti perustettavassa neuvottelukunnassa tulee olla terveydenhuollon asiantuntemuksen lisäksi sosiaalihuollon asiantuntemusta, jotta terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyön kehittyminen voidaan turvata. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustus tulee ottaa mukaan neuvottelukuntaan ja sen alaisiin jaoksiin.


Helsingissä 29. lokakuuta 2008

SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN KESKUSLIITTO ry


Elli Aaltonen
liittohallituksen puheenjohtaja

Riitta Särkelä
toiminnanjohtaja


 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu

 Kts. Terveydenhuolto-
lakityöryhmän muistio (pdf), STM:n selvityksiä 2008:28