Olet tässä: Etusivu > Kannanotot > Kannanotto
	Etusivu STKL Koulutus Tutkimus Julkaisut Kannanotot Lausunnot Tiedotteet Alueellinen toiminta Kansainvälinen toiminta Projektit Mitalit Yhteystiedot Sosiaali- ja terveysviesti Sosternet Palaute Ilmoittautuminen Intranet In English På svenska		Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Asia: Lausunto Sosiaali- ja terveyskertomus 2006 -raportista Lausuntonaan Sosiaali- ja terveyskertomus 2006:sta Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveyskertomus 2006 –raportissa painottuu vahvasti terveydenhuollon ja terveyden edistämisen näkökulma. Terveyteen liittyvien asiasisältöjen rinnalla on Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton mielestä huomioitava myös sosiaalihuollon, sosiaalipalveluiden ja sosiaalisten ongelmien kysymykset yhdenvertaisesti. Hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmien yhdistäminen on tärkeää. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää myönteisenä, että Sosiaali- ja terveyskertomus 2006 käsittelee järjestöjen asemaa ja järjestöjen tuottamia palveluja. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto tukee raportissa järjestöistä esitettyjä kantoja. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto yhtyy Sosiaali- ja terveyskertomuksessa esitettyyn lähtökohtaan, jonka mukaan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tulee ottaa osaksi kaikkien sektoreiden toimintaa. 1. Sosiaalitakuu tarvitaan heikoimmassa asemassa olevien turvaksi Vuoden 2006 Sosiaali- ja terveyskertomuksessa todetaan väestön terveydentilan ja sosiaalisen hyvinvoinnin kohentuneen. Samanaikaisesti sosiaalisen hyvinvoinnin polarisaation kerrotaan kuitenkin kasvaneen. Kasvavat tuloerot, pitkäaikaistyöttömyys, asunnottomuus ja päihteiden käyttö ovat hyvinvoinnin haasteina. Lisääntyvän päihteiden käytön ennakoidaan lisäävän mielenterveys- ja sosiaalisia ongelmia. Lisäksi huolta herättää lastensuojelun kasvava tarve. Väestön terveyden ja hyvinvoinnin tulevan kehityksen kannalta kertomuksessa nähdään ratkaisevana, että vähemmän koulutetun ja sosiaalisesti riskialttiin väestön suhteellista asemaa onnistutaan kohentamaan. Sosiaalibarometri 2006:n mukaan väestön hyvinvoinnin kokonaistilanne on kohentunut vuodesta 1997 lähtien. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että hyvinvoinnin myönteinen kehitys on tasaantunut ja tilanteen arvioidaan pääosin pysyvän lähitulevaisuudessakin ennallaan. Sosiaalijohdolle kuntien hyvinvoinnin kokonais-tilanne näyttäytyy muita julkisia palveluntuottajia useammin heikkona. Kielteisimmin hyvinvoinnin tulevan kehityksen näkevät työvoimatoimistot. Sosiaalibarometrin tulokset nostavat edelleen esille puutteet pitkäaikaistyöttömien, päihdeongelmaisten, mielenterveyskuntoutujien sekä lastensuojelun tarpeessa olevien tukemisessa. Ongelmien kasautuminen samoille henkilöille ja samoihin perheisiin tuottaa vaikeimmin ratkaistavia tilanteita. Nämä samat väestöryhmät näyttävät jäävän muita väestöryhmiä herkemmin syrjään niin palveluissa kuin etuuksissakin. Lisäksi on huolestuttavaa, että tilanne näyttää muodostuneen pysyväksi. Vuoden 2006 Sosiaali- ja terveyskertomuksessa huolestuttavana kehitystekijänä nähdään alueellisten erojen kasvu sosiaalipalvelujen järjestämisessä. Päihdepalveluissa nähdään puutteita paljon ja uusia haasteita on tulossa. Etenkin kaikkien huono-osaisimpien, päihdeongelmaisten kannalta päihdepalvelujen tilanne näyttäytyy huonona. Huolta herättävät kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän kasvu ja lasten psyykkisten kehityshäiriöiden lisääntyminen. Yleisesti mielenterveyspalveluissa haasteena on palvelujen kysynnän kasvu. Myös Sosiaalibarometrin tulokset kertovat palvelujen yhdenvertaisuuden vaarantuvan palveluissa. Kuntien sosiaalijohdosta vajaa puolet arvioi pystyvänsä turvaamaan kuntalaisten tarvitsemat sosiaalipalvelut hyvin nykyisillä voimavaroillaan. Vakavia ongelmia on hieman yli kymmenesosassa kuntia. Tilanne on ollut Sosiaalibarometri-havaintojen mukaan samankaltainen kymmenen viime vuotta. Palveluiden saatavuus on selvästi riippuvainen asuinpaikasta ja elämäntilanteesta. Heikoimpia ovat erityisryhmien palveluista päihdepalvelut ja mielenterveys-palvelut. Päihdepalveluissa on pulmia noin 40%:lla kuntia ja mielenterveyspalveluissa yli neljänneksellä kunnista. Lastensuojelupalvelujen tilanne on huono joka viidennessä kunnassa. Yli puolet terveyskeskuksista arvioi pystyvänsä turvaamaan hyvin toiminta-alueensa asukkaiden palvelut nykyisillä voimavaroilla. Palvelunsa hyvin turvaamaan kykenevien osuus on hieman suurempi kuin vuotta aikaisemmin, mutta myös terveyspalvelut huonosti turvaamaan kykenevien osuus on kasvanut viime vuodesta, jolloin terveyskeskusten arviot olivat myönteisimmät yhdeksän vuoden tarkastelujakson aikana. Terveys-keskusten palveluita pidetään selvästi aikaisempaa riittävämpinä. Muutos liittynee ennen kaikkea hoitotakuun voimaantuloon. Terveyskeskuksissa ollaan selvästi huolestuneimpia lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilasta, mutta myös laajemmin psykiatrisen avo- ja laitoshoidon tarpeisiin vastaavuus nähdään kriittisessä valossa. Kentän toimijat ovat tunnistaneet laajasti vaikeimmassa tilanteessa olevien ihmisten tuen tarpeet. Heikoimmassa asemassa oleville on vuoden 2005 aikana suunnattu monin paikoin uutta tukea tai lisätty toimia heidän auttamisekseen. Uudet toimet ovat olleet pääasiassa erilaiset hankkeet, palveluiden ja tuen lisääminen tai uudelleenorganisointi sekä viranomaisyhteistyö tai toimijaverkoston yhteistyö. Vaikka lisäponnisteluja on tehty heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien tilanteen helpottamiseksi, nähdään toimet näiden ryhmien kannalta edelleenkin riittämättömiksi. Haavoittuvimmat ryhmät jäävät resurssien niukkuutta jaettaessa sivuun. Vaikeimmassa tilanteessa olevien kannalta avainasemassa on henkilöstö. Vaativa ja huonosti palkattu sosiaalialan työ ei kuitenkaan houkuttele kokenutta ja koulutettua väkeä ja karkottaa osaavia työntekijöitä muihin tehtäviin. Muutosta ja kuntoutumista tukeva työ rakentuu asiakkaan ja työntekijän luottamukselle ja edellyttää suhteen pitkäjänteisyyttä. Näiden ryhmien elämäntilanteiden vaikeuksien purkaminen vaatii pitkäjänteistä, räätälöityä tukea ja ennen kaikkea osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä. Projekteilla ja tilapäishenkilöstöllä näin syviä pulmia ei voida ratkaista. Oleellista on tuen oikea-aikaisuus ja se, etteivät ongelmat pääse kasautumaan ja pitkittymään. Sosiaalibarometrin tulosten valossa Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry:n liittohallitus vaatii, että vaikeimmassa asemassa olevien asiakkaiden palvelujen saatavuus on varmistettava sosiaalitakuulla. Sosiaalitakuulla tulee taata palvelujen saanti määräajassa sekä niiden toimivuus. Sosiaalitakuu on välttämätön syrjäytymisen ehkäisyn ja syrjäytymiskierteiden määrätietoisen katkaisemisen kannalta. Seuraavalla hallituskaudella on välttämätöntä asettaa yhdeksi painopisteeksi vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteen korjaaminen, köyhyys ja syrjäytymiskierteiden katkaisu. Työ vaatii lisäresursseja, mutta tuottaa myös pitkällä aikavälillä kustannussäästöjä. Ennen kaikkea kysymys on siitä, että annetaan mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään myös hyvin vaikeissa elämäntilanteissa eläville. Valtion rahoitusvastuuta määriteltäessä lastensuojelu-, mielenterveys- ja päihdepalvelut on syytä ottaa huomioon. Lisäksi lasten ja nuorten psykiatrisen avo- ja laitoshoidon kriittinen tilanne on korjattava. 2. Henkilöstöpulmat uhkaavat rapauttaa sosiaali- ja terveyspalveluja Sosiaali- ja terveyskertomus 2006 kuvaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön määrän kasvaneen 10 prosenttia kymmenen viime vuoden aikana. Kuitenkin henkilöstövajetta ilmenee erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa. Myös sosiaalihuollossa on henkilöstöpuutteita. Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman vähimmäistavoite, 1 sosiaalityöntekijä 2000 asukasta kohden on saavuttamatta suuressa osassa kuntia. Muodollisesti pätevistä sosiaalityöntekijöistä on pula erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomen suurissa kaupungeissa sekä Itä- ja Pohjois-Suomen pienissä kunnissa. Kertomuksessa todetaan, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon arvioidaan vuosina 2001-2015 avautuvan noin 200 000 työpaikkaa, joista noin 60 prosenttia korvaa poistumaa. Sosiaalibarometri 2006 kertoo, että henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden vaikeudet ovat lisääntyneet nopeasti sosiaali- ja terveydenhuollossa. 40%:lla kunnista on vaikeuksia saada pätevää henkilöstöä sosiaalitoimeen. Tilanne on selvästi heikentynyt viiden viime vuoden aikana. Ammattiryhmistä vaikeinta on saada sosiaalityöntekijöitä ja palveluissa ongelmallisin alue on vanhusten hoito ja hoiva. Terveyskeskuksista puolella on vaikeuksia pätevän henkilöstön saamisessa ja noin 40% arvioi henkilöstö-resurssinsa jatkossa riittämättömiksi. Terveydenhuollon erityispiirre on laaja vuokratyövoiman käyttö. Vuokralääkäreitä on käyttänyt jo 70% terveyskeskuksista, neljännes satunnaisesti ja hieman vajaa puolet jatkuvasti. Toistaiseksi vain osa kunnista on tehnyt toimia henkilöstön pysyvyyden ja jaksamisen suhteen. Tilapäisiä työsuhteita on vakinaistettu, palkkausta on tarkistettu ja koulutusta sekä työnohjausta on lisätty. Lisäksi on kehitetty työ- ja vastuunjakoja eri henkilöstöryhmien välillä, jotta alan ammattilaiset voisivat paremmin käyttää omaa osaamistaan. Toteutetut toimet eivät ole kuitenkaan riittäviä. Henkilöstöpulmia ilmenee laajasti myös työhallinnossa. Työvoimatoimistoissa ennakoidaan henkilöstövähennyksiä eniten 12 vuoden tarkastelujakson aikana. Henkilöstömäärä vähenee arvioiden mukaan lähes joka toisessa työvoimatoimistossa. Toimistonjohtajien mukaan jo tällä hetkellä valtaosassa toimistoja on liian vähän henkilöstöä nykyisten tehtävien hoitamiseen. Sähköisten neuvonta- ja tiedonvälityspalvelujen arvioitiin lisänneen henkilöstön kuormitusta. Kunnissa on kiinnitettävä jatkossakin kasvavaa huomiota henkilöstön jaksamiseen ja työkyvyn säilymiseen. Kunnissa toteutettujen toimien lisäksi tarvitaan valtakunnallisesti pikaisia toimia tilanteen korjaamiseksi. Sosiaalialan kehittämishankkeen osahankkeella henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi on kiire saada aikaan toimivia ja nopeasti toteuttamiskelpoisia ehdotuksia. Oleellinen tekijä alan vetovoimaisuuden kannalta on palkkauksen jälkeenjääneisyyden korjaaminen, uramahdollisuuksien rakentuminen ja työn sisällöllinen kehittäminen. On tärkeää jatkaa myös arviointia siitä, missä sosiaalialan tehtävissä tarvitaan rakenteelliseen työhön sosiaalityöntekijöitä ja missä tehtävissä ammattikorkeakoulutettujen työntekijöiden osaamista. Terveydenhuollon erityispiirre, vuokratyövoiman käyttö, on laajaa ja pitkäaikaista. On vahvoja viitteitä siitä, että se nostaa terveydenhuollon kustannuksia huomattavasti ja tuottaa lyhytaikaisuutta potilassuhteissa ja vaarantaa siten hoidon laatua. Vuokratyövoiman käytön laajuuden ja terveyspalveluita rapauttavan vaikutuksen vuoksi tarvitaan kiireellisiä toimia. Tilanteen vinoutuneisuuden vuoksi terveydenhuollon henkilöstön, lääkäreiden ja sairaanhoitajien koulutusmääriä on syytä lisätä. Lisäksi on tarpeen arvioida, voidaanko sairaanhoitajien muuntokoulutuksella ja ulkomaisen työvoiman käytön tehostamisella parantaa tilannetta. Tarvitaan myös seurantatutkimusta siitä, mitä henkilöstön vuokraus merkitsee pitkällä aikavälillä kustannusten, asiakkaiden saaman palvelun ja terveyskeskusten muun henkilöstön kannalta. 3. Yhteistyö ja yhteispalvelut tulevaisuudessa tärkeitä Sosiaali- ja terveyskertomus 2006 korostaa yli sektorirajojen ulottuvaa ja kaikkien toimijoiden yhteistyötä hyvinvoinnin, terveyden ja sosiaalisen osallisuuden lisäämiseksi. Syrjäytymisen ehkäiseminen ja terveyserojen kaventaminen tulee olemaan pitkäkestoinen haaste, johon tarvitaan kaikkien tahojen voimavaroja. Sosiaalibarometri 2006:ssa on nostettu esille tarve vahvistaa eri tahojen yhteistyöhön perustuvia toimintatapoja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tukemiseksi. Työvoiman palvelukeskukset ovat yksi tällainen viime vuosina kehitetty malli. Sosiaali- ja terveyskertomus 2006:ssa nostetaan esille keskeisenä pitkäaikaistyöttömiä tukevana rakenteena työvoiman palvelukeskukset. Huomiota kiinnitetään erityisesti palvelun yksilöllisyyteen, aktivoitumista ja kuntoutumista tukeviin käytäntöihin sekä eri sektoreiden yhteisesti toteuttamaan työtapaan. Sosiaalibarometrissa työvoiman palvelukeskusten tähänastinen toiminta sai alueen toimijoilta varsin myönteiset arviot. Erityisesti kiiteltiin asiakaspalvelun yksilöllisyyttä. Myös palvelukeskusten toimintatapa näyttää rakentuneen eri toimijoiden keskinäisten työnjakojen, asiantuntemuksen hyödyntämisen, moniammatillisen työotteen ja johdon sitoutumisen kannalta pääosin hyvin. Työnjako ja asiantuntemuksen hyödyntäminen ovat rakentuneet erityisen hyvin työvoimatoimistojen, sosiaalitoimen ja Kelan toimistojen kanssa. Suurin kriittisyys toteutuneessa toiminnassa kohdistuu asiakkaiden työllistymiseen. Työllistymistavoitteista myös Sosiaali- ja terveyskertomuksessa todetaan, että työprosessit ovat monivaiheisia ja edellyttävät pitkäjänteisyyttä. Työvoiman palvelukeskusten ja terveyskeskusten yhteistyössä on selkeästi kehitettävää. Myös järjestöjen tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia ja järjestöjen työllistämis- ja tukimahdollisuuksia vaikeassa tilanteessa oleville ei ole vielä osattu käyttää riittävästi työn tukena. Vaikka työvoiman palvelukeskukset eivät ole arvioiden mukaan vielä onnistuneet kovin hyvin ihmisten työ- ja toimintakyvyn parantamisessa ja työllistämisessä, on tärkeää jatkaa toiminnan kehittämistä. Työvoiman palvelukeskuksiin ohjautuvalla asiakaskunnalla on erittäin monimuotoisia ja pitkäaikaisia ongelmia, joihin räätälöityjen ratkaisujen löytäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja henkilöstön vankkaa ammatillista osaamista. Erittäin merkityksellistä on se, että työvoiman palvelukeskuksissa tehdään perusteellista arviointia sinne hakeutuvien asiakkaiden kokonaistilanteesta, tarpeista ja mahdollisuuksista sekä räätälöidään siltä pohjalta tarvittavaa tukea. Asiakkaiden tilanteen muuttaminen edellyttää sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Ei voi odottaa, että siinä, missä koko palvelujärjestelmä on aikaisemmin epäonnistunut näiden asiakkaiden tukemisessa, muutos tapahtuisi nopeasti työvoiman palvelukeskuksissa. Työvoiman palvelukeskusten toimipisteitä tarvitaan valtakunnallisesti kattavasti. Samalla on tarpeellista kehittää sosiaali- ja terveydenhuoltoon vastaavan tyyppisiä yhteis-palveluja sektorirajojen ylittämiseksi. 4. Ensisijaisista etuuksista on muodostettava yksi perusetuus Vuoden 2006 Sosiaali- ja terveyskertomus nostaa esille tuloerojen kasvun. Tulonsiirtojärjestelmän tuloeroja tasaavan vaikutuksen nähdään pienentyneen. Pienituloisten määrä kasvaa edelleen, joskin kasvu on hidastunut. Sosiaalibarometri 2006:n vastaajat nostavat jälleen kerran esille sen, että sosiaaliturvaetuuksien polttavin kysymys on etuuksien, varsinkin ensisijaisten etuuksien tason korottaminen. Etuuksien taso arvioidaan alhaiseksi erityisesti Kelan toimistoissa. Etuuksien korotustarpeisiin liittyvät kokemukset siitä, ettei heikoimmassa asemassa olevia väestöryhmiä kyetä tukemaan riittävästi. Tärkeimpänä nähdään työmarkkinatuen ja työttömyyden aikaisen peruspäivärahan korottaminen. Lapsiperheille suunnatut etuudet, opintotuki, kansaneläke, sairauspäiväraha, asumistuki ja toimeentulotuki arvioidaan myös varsin laajasti tasoltaan liian alhaisiksi. Etuusjärjestelmän suurimmat kehittämistarpeet kohdistuvat työttömyysturvaan. Alhaisen tason lisäksi järjestelmä koetaan monimutkaisena ja siihen toivottiin kokonaisuudistusta. Työttömyysturvan ja palkkatyön sekä työttömyyden ajan etuuksien ja muiden etuuksien, mm. työkyvyttömyyseläkkeiden yhteensovittamisessa nähtiin laajalti ongelmia. Eri viranomaisilla on toisistaan poikkeavat tulkinnat asiakkaan tilanteesta, mikä aiheuttaa viiveitä ratkaisuihin. Ensisijaisten etuuksien taso kokonaisuudessaan koetaan liian alhaiseksi, mikä tuottaa toimeentulotuen tarvetta. Etuusjärjestelmän rakenteelliset ja toiminnalliset kitkakohdat merkitsevät myös sitä, että työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen on niiden varassa eläville ihmisille erittäin vaikeaa. Etuudesta toiseen siirtyminen tuottaa hallinnollisten viiveiden vuoksi ihmisille suuria selviytymisen vaikeuksia. Myös viimesijaisen toimeentulotuen saamisessa on ollut pitkiä viiveitä. Tavoitteeksi on asetettu etuuksien varassa elävien ihmisten aktivointi, mutta samanaikaisesti etuusjärjestelmän pulmat estävät sitä, että ihmisillä olisi käytännössä mahdollisuus parantaa omaa tilannettaan. Ylisukupolvinen etuuksien varassa eläminen ei katkea etuuksia kiristämällä ja sanktioita luomalla. Oleellisinta on, että ihmisillä on todellisuudessa mahdollisuus muuttaa tilannettaan ja saada tarvittaessa sosiaalityön tukea elämäntilanteen muuttamisen tueksi. Tarvitaan lainsäädännöllisiä muutoksia, että viimesijaisen etuuden, toimeentulotuen, saamisessa olevat viiveet poistetaan. Lainsäädäntöön on tarpeen asettaa määräaika, joka takaa pääsyn sosiaalityöntekijän vastaanotolle sekä toimeentulotuen saamiselle. Uusien normien tueksi on luotava myös valvonta- ja seuraamusmekanismit. Voidaan perustellusti sanoa, että kenelläkään ei näytä olevan kokonaisnäkemystä etuuksien ja tuen kohdentumisesta ja pulmista yksittäisen ihmisen kannalta eikä kokonaisvastuuta yksittäisen ihmisen selviytymisestä. Perustuslain mukaan ihmisillä on oikeus riittävään toimeentulonturvaan tilanteissa, joissa he eivät sitä omalla työllään pysty hankkimaan. Vallitseva tilanne ei ole sopusoinnussa perustuslain hengen kanssa. Seuraavan hallituskauden aikana tarvitaan etuusjärjestelmän kokonaisvaltaisempi uudistus. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton hallitus on esittänyt, että ensisijaisista etuuksista on muodostettava yksi perusetuus. Sen tason tulisi olla riittävä ihmisarvoisen elämisen mahdollistamiseksi. Siihen tulisi kytkeä mahdollisuus lisätä omaa toimeentuloa ansiotuloilla, mikä asteittain vähentäisi maksettavan etuuden määrää. 5. Kilpailuttamista toteutettava maltillisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa Sosiaali- ja terveyskertomus 2006 toteaa, että kunnat voivat hankkia palveluja muilta kunnilta, yrityksiltä sekä järjestöiltä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistaminen on edennyt viime vuosina. Sosiaali- ja terveys-kertomuksessa ei arvioida lainkaan kilpailuttamisen ei-toivottuja vaikutuksia julkisten palveluiden ja ihmisten perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Sosiaalibarometri 2006:ssa kuvataan, että valtaosa sosiaalitoimista ja terveyskeskuksista on kilpailuttanut palvelujaan. Jos kilpailuttamista ei ole tehty, siihen on ollut syynä vaihtoehtoisten palveluntuottajien puuttuminen alueelta. Tulokset kertovat siitä, että usein vasta isommilla paikkakunnilla on todellisuudessa varteenotettavia vaihtoehtoisia sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajia. Kilpailuttaminen näyttää lisäävän sosiaali- ja terveystoimessa hallinnollisen työn määrää ja kilpailuttamisen liitännäiskustannuksia. Myönteisinä vaikutuksina sen nähtiin lisänneen yritysten ja järjestöjen palvelujen käyttöä, palvelujen saatavuutta, palvelutarjontaa, palvelun laatua sekä kuntien välistä yhteistyötä. On nähtävissä selviä viitteitä myös siitä, että kilpailuttaminen vähentää kunnissa omien palveluiden määrää: noin kolmannes arvioi kilpailuttamisen vähentäneen kunnan omia palveluita. Jatkossa on tarpeen seurata ja arvioida, rapautuvatko kuntien omat palvelut tämän kehityksen myötä. Terveydenhuollossa on huomattavasti sosiaalitoimea kriittisempiä arvioita erityisesti kilpailuttamisen vaikutuksista pitkän ja lyhyen aikavälin kustannusten kasvuun. Myös kilpailuttamisen liitännäiskustannuksissa terveyskeskukset katsovat lisäystä tapahtuneen sosiaalitoimea useammin. Osassa terveyskeskuksia nähdään kriittisesti myös kilpailuttamisen vaikutus asiakkaan saaman palvelun laatuun. Tulokset vastaavat kansainvälisissä tutkimuksissa saatuja tuloksia kilpailuttamisen vaikutuksista terveydenhuollossa. Jatkotutkimusta edellyttää se, että sosiaalitoimessa arvioidaan kilpailuttamisen vähentävän pitkän aikavälin kustannuksia ja vaikuttavan myös myönteisesti järjestöjen palveluiden käyttöön. On tärkeää, että pitkän aikavälin arvioidut kustannussäästöt eivät tapahdu palveluiden laadun ja asiakkaan tarpeisiin vastaamisen kustannuksella. Erityisen merkitykselliseksi kysymys tulee siksi, että sosiaalipalveluissa ja erityisesti hoivan alueella palveluiden tuotteistaminen on hyvin haasteellista. Palveluiden käyttäjät ovat usein vaikeassa elämäntilanteessa eivätkä pysty huolehtimaan omista oikeuksistaan. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton näkemyksen mukaan tulevaisuudessakin on tärkeää, että julkisella vallalla on vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Palveluiden tuottaminen tulee toteuttaa niin, että se takaa tasavertaiset mahdollisuudet laadukkaiden palveluiden saamiseen. Kilpailuttamista tulee toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollossa maltillisesti ja ottaa huomioon näiden palveluiden perusoikeusluonne. On otettava vakavasti viitteet siitä, että kilpailuttaminen voi rapauttaa julkisia palveluita. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on syytä arvioida sitä, miten varmistetaan kaikkein haavoittuvimmassa tilanteessa olevien suoja kilpailuttamiselta. Kilpailuttamisen maltillinen toteuttaminen ja nykyistä laajempi neuvottelumenettelyn käyttö ovat tärkeitä sosiaali- ja terveyspalveluiden erityisluonteen kannalta. On syytä kyseenalaistaa julkisten varojen siirtyminen yksityisten yritysten voitoiksi palveluiden kilpailuttamisen ja ulkoistamisen kautta. 6. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sekä tilaaja-tuottajamalli Sosiaalibarometri 2006:n vastaajat toivovat kunta- ja palvelurakenneuudistuksen (PARAS) ratkaisevan palvelujen saatavuuteen, riittävyyteen ja laatuun liittyviä ongelmia. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen avulla pitäisi pystyä turvaamaan palvelut ja varmistamaan ne asuinpaikasta riippumatta yhdenvertaisesti. Sosiaali- ja terveystoimessa suurimman kannatuksen sai peruskuntamalli. Sen kannatuksen keskeisimmät argumentit liittyvät lähipalvelujen turvaamiseen ja lähidemokratian sekä paikallistuntemuksen säilymiseen. Toisaalta peruskuntamallia pidetään myös selkeänä, edullisimpana, hallittavimpana ja toimivimpana. Alue- ja piirimallien pelätään etäännyttävän palveluja ja päätöksentekoa kauemmas kansalaisista. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eräänä keskeisenä tavoitteena ja argumenttina käytetty palvelujen taloudellisuus ei näyttäydy aluekunta- ja piirimalleista annetuissa mielipiteissä vahvana. Kuntien taloudessa olevat rakenteelliset ongelmat vaarantavat palvelujen turvaamisen ja kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumisen palveluissa. Pitkään jatkuneet taloudelliset ongelmat vaarantavat myös pitkäjänteisen ja kestävän hyvinvointipolitiikan toteuttamisen, palvelujen kehittämisen ja ennaltaehkäisevän työn roolin. Tämän vuoksi on välttämätöntä tehdä myös rakenteellisia uudistuksia. Rakenteelliset uudistukset eivät saa olla itsetarkoitus, vaan niiden perustelujen on lähdettävä aina ihmisten hyvinvoinnin turvaamisen edellytysten parantamisesta. Uudistusten todelliset vaikutukset ihmisten hyvinvointiin, palveluihin ja kuntatalouteen tulisi arvioida huolellisesti ennen niiden toteuttamista. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen jatkoa ajatellen on välttämätöntä, että uudistuksen perustaksi annettava puitelaki on riittävän linjaava tuleville valinnoille. Lisäksi palveluiden saatavuudessa olevien pulmien ratkaisemiseksi tarvitaan normiohjausta mm. määräaikoja hoivan ja etuuksien piiriin pääsylle. Jatkossa ehkäisevä työ tarvitsee todellisia resursseja ja kehittämistä. Uudistettu kansanterveyslaki korostaa ehkäisevää työtä myönteisellä tavalla, mutta ei anna välineitä sen vahvistamiseen käytännössä. Kansan-terveyslain lisäksi tarvitaan nykyistä vahvempaa sosiaalihuoltolakia ohjaamaan sosiaalihuollon toimintaa nykyisen toimintaympäristön ja ihmisten muuttuneiden tarpeiden mukaisesti. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä tulee varmistaa se, että sosiaalialan erityispalveluiden varmistamiseksi otetaan lähtökohdaksi palveluiden järjestäminen alueellisesti. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton näkemyksen mukaan tilaaja-tuottaja -malliin siirtymisen riskit on selvitettävä ennen kuin kuntia ohjataan laajasti siihen siirtymiseen. Kyseessä on perustavanlaatuinen muutos sosiaali- ja terveyspalveluiden kannalta. Esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja ehkäisevä työ sekä laaja eri hallinnonalojen hyvinvointivastuu ovat vaikeasti rakennettavissa tilaaja-tuottaja –malliin. Niiden tulisi kuitenkin olla tulevaisuudessa toiminnan yksi keskeinen lähtökohta. Helsingissä 28. huhtikuuta 2006 Riitta Särkelä toiminnanjohtaja Anne Eronen tutkimuspäällikkö Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu