KUULEMINEN VALTION TALOUSARVIOSTA 2007

Toiminnanjohtaja Riitta Särkelä oli 26.9.2006 kuultavana eduskunnassa valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaostossa valtion talousarvioehdotuksesta 2007


Asia: HE 122/2006 vp valtion talousarvioksi vuodelle 2007. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokka yleisesti, sekä erityisesti köyhyyden torjuntaan suunnatut toimenpiteet ja resurssit.


Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton näkemyksen mukaan valtion talousarvio vuodelle 2007 sisältää myönteisiä asioita, mutta ei ratkaise vaikeimmassa tilanteessa olevien ihmisten kannalta perusongelmia. Keskusliitto vetoaa, että alla oleviin asioihin saataisiin muutokset valtion talousarvion eduskuntakäsittelyssä.


1. On varmistettava, että kuntien saamat lisäresurssit käytännössä ohjautuvat sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen

Väestön terveydentila ja sosiaalinen hyvinvointi ovat yleisessä mielessä kohentuneet. Samanaikaisesti hyvinvoinnin polarisaatio on kuitenkin kasvanut. Sosiaalibarometri 2006:n mukaan väestön hyvinvoinnin kokonaistilanne on kohentunut vuodesta 1997 lähtien. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että hyvinvoinnin myönteinen kehitys on tasaantunut ja tilanteen arvioidaan pääosin pysyvän lähitulevaisuudessakin ennallaan. Sosiaalibarometrin tulokset nostavat esille puutteet pitkäaikaistyöttömien, päihdeongelmaisten, mielenterveyskuntoutujien sekä lastensuojelun tarpeessa olevien tukemisessa. Ongelmien kasautuminen samoille henkilöille ja samoihin perheisiin tuottaa vaikeimmin ratkaistavia tilanteita. Lisäksi on huolestuttavaa, että tilanne näyttää muodostuneen pysyväksi.

Sosiaalibarometrin tulokset kertovat palvelujen yhdenvertaisuuden vaarantuvan palveluissa. Kuntien sosiaalijohdosta vajaa puolet arvioi pystyvänsä turvaamaan kuntalaisten tarvitsemat sosiaalipalvelut hyvin nykyisillä voimavaroillaan. Vakavia ongelmia on hieman yli kymmenesosassa kuntia. Tilanne on ollut Sosiaalibarometri-havaintojen mukaan samankaltainen kymmenen viime vuotta. Palveluiden saatavuus on selvästi riippuvainen asuinpaikasta ja elämäntilanteesta. Heikoimpia ovat erityisryhmien palveluista päihdepalvelut ja mielenterveyspalvelut. Päihdepalveluissa on pulmia noin 40%:lla kuntia ja mielenterveyspalveluissa yli neljänneksellä kunnista. Lastensuojelupalvelujen tilanne on huono joka viidennessä kunnassa.

Yli puolet terveyskeskuksista arvioi pystyvänsä turvaamaan hyvin toiminta-alueensa asukkaiden palvelut nykyisillä voimavaroilla. Terveyskeskusten palveluita pidetään selvästi aikaisempaa riittävämpinä. Muutos liittynee ennen kaikkea hoitotakuun voimaantuloon. Terveyskeskuksissa ollaan selvästi huolestuneimpia lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilasta, mutta myös laajemmin psykiatrisen avo- ja laitoshoidon tarpeisiin vastaavuus nähdään kriittisessä valossa.

Kentän toimijat ovat tunnistaneet laajasti vaikeimmassa tilanteessa olevien ihmisten tuen tarpeet. Heikoimmassa asemassa oleville on vuoden 2005 aikana suunnattu monin paikoin uutta tukea tai lisätty toimia heidän auttamisekseen. Uudet toimet ovat olleet pääasiassa erilaisia hankkeita, palveluiden ja tuen lisäämistä tai uudelleenorganisointia sekä viranomaisyhteistyötä tai toimijaverkoston yhteistyötä, ei niinkään perustason työn vahvistamista. Vaikka lisäponnisteluja on tehty heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien tilanteen helpottamiseksi, nähdään toimet näiden ryhmien kannalta edelleenkin riittämättömiksi. Haavoittuvimmat ryhmät jäävät resurssien niukkuutta jaettaessa kunnissa sivuun.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää myönteisenä sitä, että kunnille on suunnattu valtion talousarvioesityksessä lisää määrärahoja valtionosuuden ja verotulojen lisäyksellä sekä alan kehittämishankkeiden resurssoinnilla pitkäjänteisen kehittämisen turvaamiseksi. Kuntien resurssien vahvistuminen ei ole tähän saakka käytännössä kuitenkaan riittävästi näkynyt sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudessa ja tasossa. Erityisesti puutteet vanhustenhuollon laitos- ja kotihoidossa tulee saada korjattua. Pitkällä aikavälillä ikäihmisten hoidon ja hoivan vahvistaminen tulee jatkossa ottaa huomioon kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistuksen yhteydessä. Haasteena on myös koko sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausjärjestelmän uudistaminen siten, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdennetut valtionosuuden korotukset tosiasiassa kohdistuvat sosiaali- ja terveyspalvelujen parantamiseen.


2. Valtion talousarvioesitys on riittämätön köyhyydessä ja eri tukien varassa elävien ihmisten kannalta

Sosiaalibarometri 2006:n vastaajat nostivat jälleen kerran esille sen, että sosiaaliturvaetuuksien polttavin kysymys on etuuksien, varsinkin ensisijaisten etuuksien tason korottaminen. Etuuksien taso arvioidaan alhaiseksi erityisesti Kelan toimistoissa. Etuuksien korotustarpeisiin liittyvät kokemukset siitä, ettei heikoimmassa asemassa olevia väestöryhmiä kyetä tukemaan riittävästi. Tärkeimpänä nähdään työmarkkinatuen ja työttömyyden aikaisen peruspäivärahan korottaminen. Lapsiperheille suunnatut etuudet, opintotuki, kansaneläke, sairauspäiväraha, asumistuki ja toimeentulotuki arvioidaan myös varsin laajasti tasoltaan liian alhaisiksi.

Etuusjärjestelmän suurimmat kehittämistarpeet kohdistuvat työttömyysturvaan. Alhaisen tason lisäksi järjestelmä koetaan monimutkaisena ja siihen toivottiin kokonaisuudistusta. Työttömyysturvan ja palkkatyön sekä työttömyyden ajan etuuksien ja muiden etuuksien, mm. työkyvyttömyyseläkkeiden yhteensovittamisessa nähtiin laajalti ongelmia. Eri viranomaisilla on toisistaan poikkeavat tulkinnat asiakkaan tilanteesta, mikä aiheuttaa viiveitä ratkaisuihin. Ensisijaisten etuuksien taso kokonaisuudessaan koetaan liian alhaiseksi, mikä tuottaa toimeentulotuen tarvetta.

Etuusjärjestelmän rakenteelliset ja toiminnalliset kitkakohdat merkitsevät myös sitä, että työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen on niiden varassa eläville ihmisille erittäin vaikeaa. Etuudesta toiseen siirtyminen tuottaa hallinnollisten viiveiden vuoksi ihmisille suuria selviytymisen vaikeuksia. Myös viimesijaisen toimeentulotuen saamisessa on ollut pitkiä viiveitä. Tavoitteeksi on asetettu etuuksien varassa elävien ihmisten aktivointi, mutta samanaikaisesti etuusjärjestelmän pulmat estävät sitä, että ihmisillä olisi käytännössä mahdollisuus parantaa omaa tilannettaan. Ylisukupolvinen etuuksien varassa eläminen ei katkea etuuksia kiristämällä ja sanktioita luomalla. Oleellisinta on, että ihmisillä on todellisuudessa mahdollisuus muuttaa tilannettaan ja saada tarvittaessa sosiaalityön tukea elämäntilanteen muuttamisen tueksi.

Tarvitaan lainsäädännöllisiä muutoksia, että viimesijaisen etuuden, toimeentulotuen, saamisessa olevat viiveet poistetaan. Lainsäädäntöön on tarpeen asettaa määräaika, joka takaa pääsyn sosiaali-työntekijän vastaanotolle sekä toimeentulotuen saamiselle. Uusien normien tueksi on luotava myös valvonta- ja seuraamusmekanismit.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto katsoo, että sosiaaliturvaetuuksien
polttavin kysymys on ensisijaisten etuuksien liian alhainen taso. Kiireellisin keskusliiton näkemyksen mukaan on työttömyyden aikaisen peruspäivärahan korottaminen. Nykyinen alhainen työttömyyden aikainen peruspäiväraha pitää ihmisiä köyhyydessä ja kasvattaa kuntien toimeentulotukimenoja.

Toinen välttämätön asia on opiskelijoiden opintorahan korottaminen. Opiskelijoiden ateriatuen nosto ei paranna opiskelijoiden taloudellista asemaa eikä koske toisen asteen opiskelijoita lainkaan. Kun aterioiden enimmäishinta samalla nousee, ateriatuen korotus estää vain tilanteen heikkenemisen. Vasta opintorahan korotuksella on todellista merkitystä opiskelijoiden toimeentulolle. Sitä kautta voidaan varmistaa nykyistä paremmin riittävä opintotuki, jolla edistetään suunnitelmallista ja päätoimista opiskelua ja opintoaikojen lyhenemistä.

Seuraavalla hallituskaudella on välttämätöntä asettaa yhdeksi painopisteeksi vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteen korjaaminen, köyhyys ja syrjäytymiskierteiden katkaisu. Työ vaatii lisäresursseja, mutta tuottaa myös pitkällä aikavälillä kustannussäästöjä.

Voidaan perustellusti sanoa, että kenelläkään ei näytä olevan kokonaisnäkemystä etuuksien ja tuen kohdentumisesta ja pulmista yksittäisen ihmisen kannalta eikä kokonaisvastuuta yksittäisen ihmisen selviytymisestä. Perustuslain mukaan ihmisillä on oikeus riittävään toimeentulonturvaan tilanteissa, joissa he eivät sitä omalla työllään pysty hankkimaan. Vallitseva tilanne ei ole sopusoinnussa perustuslain hengen kanssa. Seuraavan hallituskauden aikana tarvitaan etuusjärjestelmän kokonaisvaltaisempi uudistus. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton hallitus on esittänyt, että ensisijaisista etuuksista on muodostettava yksi perusetuus, jonka tason tulisi olla riittävä ihmisarvoisen elämisen mahdollistamiseksi. Siihen tulisi kytkeä mahdollisuus lisätä omaa toimeentuloa ansiotuloilla.


3. Lasten ja lapsiperheiden hyvinvointi ja syrjäytymisen ehkäisy

Lapset ja lapsiperheet ovat monimuotoisen tuen tarpeessa. Stakesin tutkimuksen mukaan lapsiköyhyys on 2,5-kertaistunut ja 12,3% lapsista eli 134 000 lasta elää köyhyydessä. Taustalta löytyy usein yksinhuoltajuuteen ja työttömyyteen liittyviä pulmia. Varhaisen tuen palveluihin ja neuvolatyöhön ja tehostettuun perhetyöhön ei ole suunnattu kunnissa riittävästi resursseja. Kouluikäisten lasten kannalta oleellisia ovat myös kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon resurssit laajemminkin. Monissa kunnissa näissä on erittäin suuria vajeita.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää myönteisenä valtion talousarvioesityksessä lapsille ja lapsiperheille suunnattuja uusia toimia. Keskusliitto korostaa kuitenkin, että toimet eivät ole vielä riittäviä. Sosiaaliturvaetuusjärjestelmän kokonaisuudistus ja etuuksien riittävä taso parantaisivat oleellisella tavalla monien lapsien ja lapsiperheiden asemaa. Lisäksi resursseja tarvitaan lisää varhaisen tuen muotojen kehittämiseen ja oppilashuoltoon. Järjestöjen rooli lapsiperheiden tukemisessa ja varhaisessa tuessa tulee ottaa resurssina huomioon.


4. Alkoholiverotusta tulee korottaa ja monista kunnista lähes puuttuvat päihdepalvelut turvata erillisellä määrärahalla

Erilaiset päihdehaitat ovat kasvaneet. Kärjistyneesti se näkyy jopa päihde-ehtoisten kuolemien määrän kasvamisesta vuodesta 2003 vuoteen 2004 yli 14 prosentilla. Päihdeongelmilla on laajasti vaikutuksia perheiden ja lasten kasvutilanteeseen ja perusturvallisuuteen. Alkoholiverotuksen alentamisen jälkeen on nähtävissä, että päihdeongelmat ovat vaikeutuneet ja vakavoituneet. Tutkimustiedon lisäksi viestit ovat vahvat ja yksiselitteiset palvelujärjestelmän työntekijöiltä.

Samanaikaisesti päihdehuollon palveluita on hyvin puutteellisesti saatavana. Sosiaalibarometrin 2006 tulokset nostavat esille puutteet päihdeongelmaisten tukemisessa. Päihdepalveluissa on pulmia noin 40%:lla kuntia ja osassa kuntia päihdepalveluita ei käytännössä ole saatavissa lainkaan.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto katsoo, että alkoholiverotusta on korotettava päihdehaittojen vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Tätä tukee myös Terveyden edistämisen keskuksen suomalaisten alkoholiasenteita luodannut kartoitus tältä syksyltä. Lisäksi päihdepalveluiden nykyistä parempi saatavuus on turvattava erillisellä määrärahalla.


5. Kansalaisjärjestöjen toimintatila ja toimintaedellytykset tulee turvata ja varata määrärahat kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan toiminnalle

Kansalaisjärjestötoiminnalla on Suomessa ollut vankka ja tärkeänä pidetty asema. Myös hyvinvointipalvelujen tuottamiseen tarvitaan järjestöjä vahvan julkisen sektorin rinnalla. Järjestöjen palvelutoimintaa on perinteisesti pidetty yleishyödyllisenä, niiden sääntöjen ja tarkoituspykälän mukaisena perustoimintana. Monet toimintaympäristön muutokset – mm. verohallinnon tulkinnat ja sisämarkkinasääntely – haastavat järjestöjen toimintaa. Sitä pyritään rinnastamaan yritystoimintaan ja elinkeinotoimintaan ja järjestöjen toimintatila ja edellytykset uhkaavat kaventua.

Oikeusministeriössä toimi osana Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa kevään 2006 työryhmä, jonka tehtävänä oli tehdä kokonaisarvio kansalaisyhteiskunnan toimintaan vaikuttavista muutoksista sekä tehdä ehdotuksia järjestöjen tilanteen vahvistamiseksi. Työryhmän toimeksianto oli hyvin laaja ja aikataulu suhteessa siihen erittäin lyhyt.

Keskusliiton näkemyksen mukaan työryhmän työ oli vasta ensimmäinen vaihe järjestöjen toiminta-edellytysten turvaamiseksi ja työn jatkaminen on varmistettava. Yksi keskeisistä ehdotuksista oli se, että järjestöjen yleishyödyllisen aseman turvaamiseksi ja asemaan liittyvien muutosten seuraamiseksi valtioneuvosto asettaa laaja-alaisen kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on seurata ja arvioida toimintaympäristön muutosten vaikutuksia järjestöihin ja tehdä tarvittavia korjausehdotuksia.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton näkemyksen mukaan kansalaisyhteiskunnan neuvottelukunnan asettaminen on välttämätöntä linjausten ja ehdotusten tekemiseksi järjestöjen toimintaedellytyksien turvaamiseksi, toimintaympäristön muutosten arvioimiseksi järjestöjen kannalta, eri ministeriöiden välisen poikkihallinnollisen yhteistyön vahvistamiseksi sekä järjestöjen toiminnan luonteen ymmärtämiseksi eri hallinnonaloilla. Jollei neuvottelukuntaa asetettaisi ja sille varmistettaisi riittäviä toiminta- ja henkilöstöresursseja, Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman aikana aikaansaatu merkittävä ponnistus järjestöjen aseman turvaamiseksi vesittyisi ja jäisi ilman jatkotyön edellytyksiä. Neuvottelukunnan asettamisessa tulee varmistaa se, että se on mahdollisimman poikkihallinnollinen ja sisältää vahvan keskeisten kansalaisjärjestöjen edustuksen.

Suomessa monien ministeriöiden hallinnonaloilla on yhteyksiä kansalaisjärjestöjen toimintaan. Erityisen keskeisiä kansalaisjärjestöjen kannalta ovat sosiaali- ja terveysministeriö ja opetusministeriö. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen näkökulmasta tärkein yhteistyökumppani ministeriötasolla on sosiaali- ja terveysministeriö, urheilu-, nuoriso- ja muille järjestöille opetusministeriö. Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan liittyvässä osuudessa valtion talousarvioehdotuksen tekstissä ei mainita lainkaan sosiaali- ja terveysministeriötä, mutta sen sijaan laajasti muut ministeriöt. Sosiaali- ja terveysministeriön osuudessa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan liittyvä työ sen sijaan on todettu. Keskusliitto pitää välttämättömänä, että sosiaali- ja terveysministeriön keskeinen rooli tulee nostetuksi Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman yhteydessä myös esiin.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä, että valtion talousarviossa varataan määrärahat kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnalle ja että sille suunnataan myös työntekijäresurssit. Luontevin paikka neuvottelukunnalle poikkihallinnollisuuden varmistamiseksi olisi valtioneuvoston kanslia tai vaihtoehtoisesti oikeusministeriöön suunnitellun demokratiayksikön yhteydessä. Jos neuvottelukuntaa pysyvänä rakenteena ei mahdollisteta valtion talousarviossa, se on kansalaisjärjestöille vakava viesti siitä, että huolimatta hallituksen ilmaisemasta vahvasta poliittisesta tahdosta turvata järjestöjen toimintatila, käytännössä siitä ei huolehdita.


Helsingissä 26. syyskuuta 2006

Riitta Särkelä
toiminnanjohtaja
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry





Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu