Kuulemistilaisuus 15.12.2006

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN OSANA OHJAUSJÄRJESTELMÄN KOKONAISUUDISTUSTA


1. Ohjelmajohtamisen tueksi tarvitaan nykyistä paremmin organisoitua ja vaikuttavampaa eri tahojen yhteistoimintaan perustuvaa kehittämistoimintaa

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto korosti jo kesäkuisessa kuulemisessa ja piti hyvänä sitä, että TATO uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseksi kehittämisohjelmaksi. Sen avulla voidaan parhaimmillaan rakentaa tiivis yhteys sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiselle rinnakkain, mikä nyt kehittämisohjelmissa on puuttunut sekä luoda pitkäjänteisyyttä, tavoitteellisuutta ja vaikuttavuutta. Uudella sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisella kehittämisohjelmalla on tiivis yhteys hallinnonalan strategioihin ja pitkän aikavälin linjauksiin Oleellista on se, että kansallisen kehittämisohjelman avulla pystytään saamaan aikaan todellista ohjausvaikutusta. Sen pitää pystyä vaikuttamaan viime kädessä siihen, että ihmiset saavat laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut eri puolilla Suomea.

Kehittämishankkeiden nykyinen valtionosuusjärjestelmä on raskas, hajanainen ja vaikuttavuudeltaan perustoiminnan kehittymisen kannalta heikko. Kehittämishankkeet jäävät irrallisiksi ja eivät riittävässä määrin synnytä uusia toimintatapoja ja samoilla konsepteilla tehdään kehittämistyötä toisista tietämättä ja erillään. Tämä merkitsee edelleenkin haastetta sille, että eri kehittämishankkeiden välistä verkottumista vahvistetaan ja syntyneitä toimintamalleja levitetään. Kehittämishankerahoituksessa on katsottava tulevaisuudessa rinnakkain perustason sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistä, mihin muistiossakin on viitattu. Erityisesti kunta- ja palvelurakenneuudistus luo tämän haasteen, kun näyttää olevan riski, että sosiaalinen kutistuu terveydenhuollon jatkeeksi.

Kehittämishankerahoituksen uudistamiseen liittyvässä muistiossa todetaan, että kehittämishankkeiden valtionavustukset suunnataan selkeästi edistämään lakisääteisen kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon ohjelman toteutumista. Muistiossa puhutaan lähtökohtaisesti ja kautta linjan kuntien, kuntayhtymien, sosiaalialan osaamiskeskusten, kuntien kehittämisyksiköiden, lääninhallitusten ja Stakesin rooleista kehittämistyön ja sen rahoituksen uudistamisessa. Muistiossa ei mainita sanallakaan järjestöjen ja yritysten roolia, niiden osaamisen mukaan ottamista alan kehittämiseen ja eri tahojen kumppanuutta. Verkostot näyttävät tarkoittavan vain viranomaisverkostoja. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto korosti jo kesäkuisessa kuulemisessa järjestöjen erityisosaamisen huomioon ottamista ja sen varmistamista, että uusi hankerahoitusjärjestelmä mahdollistaa kumppanuudet ja että niiden kehittyminen asetettaisiin tavoitteeksi. Järjestöjen kannalta on pettymys, että asia ei näy millään tavalla kuulemisen taustamuistiossa.

• Keskusliitto pitää tärkeänä sitä, että kehittämistyöhön on valtionosuuksina varattu resursseja tulevaisuudessakin ja kehittämistyö voi toimia osana palvelujärjestelmän ohjausta
• Kehittämistyön tulee pohjautua asianmukaiseen, ajankohtaiseen tietotuotantoon ja tutkimukseen. Kehittämistyön vaikuttavuuden varmistamiseksi tarvitaan systemaattista osaamisen kehittämistä
• Vaikuttavuutta tavoiteltaessa on välttämätöntä ottaa huomioon alueiden erilaisuus, jotta alueilla tehtävässä kehittämisessä lähtökohtana on alueen omat tarpeet ja lähtökohdat
• keskusliitto pitää hyvänä sitä, että kehittämiseen varatut määrärahat rakennetaan kiinteämmäksi osaksi kehittämisohjelman toteuttamista ja että niihin liittyvää hallinnollista kuormaa vähennetään
• Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen tulevaisuuden haasteita vastaavaksi ja uusien toimintatapojen kehittäminen edellyttävät keskusliiton näkemyksen mukaan sektori- ja toimijarajat ylittävää kehittämisorientaatiota ja sen huomioon ottamista myös hankerahoituksen uudistamisessa.
• monitoimijainen orientaatio on välttämätön myös siksi, että uusia toimintatapoja ja innovaatioita on todettu syntyvän erityisesti erilaisen osaamisen yhdistämisestä ja eri toimijoiden rajapinnoilla.
• myös ihmisten kannalta sosiaalialan kehittämisen ja osaamisen näkeminen vain julkisen professioiden varaan rakentuvana on liian kapea-alainen. Sosiaalialan osaaminen ja sen kehittäminen tulee ymmärtää myös ammatillisen osaamisen, vertaisosaamisen ja vapaaehtoistoiminnan yhdistelmien rakentumisen vahvistamisena.


2. Kehittämistoiminnan pysyvät rakenteet tarpeen, mutta kytkentä kuntien perustoimintaan tulee varmistaa

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisen pysyvät tukirakenteet ovat puutteelliset ja niitä tulee uudistuksen yhteydessä vahvistaa. Muistiossa korostetaan sosiaalialan osaamiskeskusten resurssoinnin vahvistamista ja sitä kautta niiden mahdollisuutta toimia nykyistä vahvemmin sosiaalihuollon kehittämistyön tukirakenteena. Sosiaalialan osaamiskeskukset vastaisivat omalla alueellaan pysyvän kehittämistoiminnan toiminnallisesta yhteensovittamisesta. Muistiossa todetaan, että kehittämishankerahoituksella kompensoidaan perustyön puuttuvia resursseja ja suunnittelun puutetta ja pidetään tärkeänä sitä, että kehittämistoiminnan perusrahoitus kunnissa voitaisiin turvata. Ratkaisuksi nähdään, että se voisi tapahtua sosiaalialan osaamiskeskusten ja alueellisten kehittämisyksiköiden rahoituksen kautta. Alueellisista kehittämisyksiköistä nähdään jo olleen riittävästi hyviä kokemuksia, jotta toimintamalli voidaan laajentaa asteittain koko maahan ja pysyväksi rakenteeksi.

Vaikka keskusliitto pitääkin tärkeänä sosiaalialan osaamiskeskusten resurssoinnin merkittävää vahvistamista, sillä ei voida kuitenkaan ratkaista perustyön puuttuvia resursseja ja suunnittelun puutetta. Niihin on puututtava myös muilla mekanismeilla. Keskusliiton kesäkuisessa kannanotossa nostettiin esille myös alan normiohjauksen vahvistamisen välttämättömyys, jotta resursseja kunnissa todellisuudessa ohjautuisi valtakunnallisten suuntaviivojen mukaisesti ja palvelujärjestelmän ”kipukohtiin”.


• Keskusliitto pitää välttämättömänä sosiaalialan osaamiskeskusten perusresurssoinnin merkittävää vahvistamista alan kehittämisen tueksi
• Sosiaalihuollon kehittämisyksikkö -rakenne voi sisältää myönteisiä mahdollisuuksia ja toimintaa kannattaa keskusliiton mielestä laajentaa. Samalla siihen on kuitenkin luotava riittävän vahva arviointijärjestelmä, koska kokemuksia kehittämisyksiköistä on vielä kuitenkin hyvin lyhyeltä ajalta. Arvioinnin kohteena tulee olla erityisesti se, pystyykö erillinen kehittämisyksikkörakenne luomaan riittävän vahvan yhteyden laajemmin kuntien perustoimintaan ja saamaan aikaan siellä toimintatavallisia muutoksia vai syntyykö siitä vain rakenteellinen uusi ratkaisu joka hyödyttää ensisijaisesti vain kehittämisyksikköä itseään
• Keskusliitto pitää tärkeänä, että ohjelman koordinoimiseksi, eri tahojen näkemysten muodostamiseksi ja vuosittaisten tarkistusten tekemiseksi ajateltu neuvottelukunta on laaja-alainen ja sen tehtäviin kuuluu myös esitysten tekeminen kehittämistoiminnan painoalueista. Neuvottelukunnassa tulee olla alueellisten keskeisten toimijoiden, erilaisten kuntien ja sosiaali- ja terveysalan keskusjärjestöjen edustus.


3. Kehittämisyksikkörakenteen luomisessa on otettava huomioon järjestöjen osaaminen ja järjestöillä jo olevat kehittämisyksiköt

Järjestöillä on tietoa ihmisten tilanteista ja tarpeista. Samoin niillä on osaamista ja erityispalveluja vastaamaan erilaisiin tuen tarpeisiin. Järjestöissä tulkitaan sosiaalialan osaaminen laajasti siten, että se pitää sisällään ammatillisen osaamisen (julkinen, järjestöt) ja vertaisosaamisen, joka pohjautuu kokemukselliseen tietoon. Lisäksi järjestöjen toiminnassa on vahvasti mukana vapaaehtoistoimijoiden osaaminen. Sosiaalialan osaamiskeskukset on perustettu ensisijaisesti kuntien kehittämisfoorumeiksi kokoamaan osaamis- ja kehittämistarpeita ja etsimään niihin vastaavia kehittämis-, tutkimus- tai koulutusratkaisuja. Myös kehittämisyksikköjen rakentamisessa lähdetään liikkeelle kunnista ja osassa kehittämisyksiköiden rakentamista järjestöt ovat mukana omine kehittämishankkeineen tai muuten kumppaneina.

Edellä mainitun lisäksi järjestöt ovat vankkoja osaajia kaikilla niillä erityisalueilla, joille kehittämisyksiköitä on ajateltu kehittää. Keskusliitto on kartoittanut yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa sitä, mitä järjestöjä ja kehittämisyksiköitä voidaan järjestöjen näkökulmasta pitää pysyvästi tutkimukseen ja osaamiseen resurssoivina kehittämisyksiköinä valtakunnallisesti ja alueellisesti. Lisäksi on kartoitettu alueellisia järjestöjen toiminta-areenoita, joissa monipuolisesti on läsnä vertaistuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisen elementti. Järjestöt ovat asettaneet yhteiseksi tavoitteekseen sen, että järjestöjen kehittämisyksiköt verkottuvat sosiaalialan osaamiskeskusten ja syntyvien uusien kehittämisyksiköiden kanssa. Tavoitteena tulee olla, että ne tukevat toisiaan ja ettei luoda päällekkäistä toimintaa. Myös osaamiskeskusten johtajat ovat pitäneet yhteisissä neuvotteluissa lähestymistapaa hyvänä. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitolle on sovittu järjestöjen yhteistyössä tätä yhteistyötä koordinoiva rooli.

• Keskusliitto pitää välttämättömänä, että kehittämisyksikkörakennetta laajennettaessa ja vakinaistettaessa varataan resursseja myös siihen, että käytännössä pystytään rakentamaan niiden ja järjestöjen kehittämisyksiköiden välinen verkosto ja toimivia yhteistyökäytäntöjä.
• Resurssointi ei luontevasti kuulu Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen piiriin ja jos sitä ei muuten ratkaista rakentuvien kuntien kehittämisyksiköiden ja järjestöjen kehittämisyksiköiden verkottuminen jää kauniiksi korulauseeksi.


4. Sopimuspohjaisessa rahoitusmallissa myönteisiä mahdollisuuksia

Keskusliitto yhtyy niihin taustamuistiossa esiin nostettuihin näkemyksiin, että kehittämishankkeiden rahoituksen ei pitäisi perustua nykyiseen tapaan yhden rahoitusmallin periaatteelle. Sopimuspohjainen rahoitusmalli voisi tarjota myönteisiä mahdollisuuksia laajojen kehittämishankkeiden tai hankekokonaisuuksien kautta. Sopimismenettelyyn siirtyminen vaatii täsmentämistä sen suhteen, miten työtä alueilla koordinoidaan ja miten varmistetaan se, etteivät vain vahvimmat ja aktiivisimmat tahot tai tarpeet, joista pidetään eniten ääntä tule mukaan. Erityisen kysymyksen muodostaa jälleen se, miten varmistetaan järjestöt mukaan tuleminen näihin hankkeisiin. Kyse on paitsi sopimusmekanismeista myös hankerahoituksen avaamisesta muille kuin kunnille.

• keskusliitto pitää sopimuspohjaista rahoitusmallia myönteisiä mahdollisuuksia sisältävänä
• Siinä on syytä mahdollistaa myös se, että rahoitus voi suuntautua myös muille toimijoille, esim. järjestöille ja säätiöille, vaikka kokonaisuuden koordinointi- ja päävastuu olisikin kunnilla.
• Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen etukäteen kriittisiksi ja pulmalliseksi arvioituihin asioihin liittyen sopimuspohjainen rahoitusmalli antaisi hyvän mahdollisuuden kehittää ja kokeilla ratkaisuja niihin joillakin alueilla koko maata hyödyttäväksi. Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto jäsenyhteisöineen on halukas ja valmis käynnistämään yhteistyössä kuntien kanssa kokeilun siitä, miten ehkäisevä toiminta voi rakentua osaksi tilaaja-tuottajamallia. Alustavia keskusteluja kehittämishankkeen mahdollisuuteen liittyen on käyty Oulun kaupungin ja alueen muiden toimijoiden kanssa.


5. ” Inno-rahoituksen” suhde muihin rahoituslähteisiin?

Muistiossa todetaan, että perusrahoituksen rinnalle tarvitaan joustavampaa kehittämisrahaa, jolla tuotetaan innovaatioita. Tässä yhteydessä mainitaan, että ”innorahaa” voisivat hakea muutkin kuin kunnat ja kuntayhtymät. Keskusliiton mielestä idea on mielenkiintoinen, mutta epäselväksi jää tällaisen rahoituksen suhde muihin rahoituskanaviin. On syytä pohtia myös sitä, pitäisikö mieluummin vahvistaa Sitran ja Tekesin roolia myös sosiaalihuollon innovaatioiden kehittämisessä.


Helsingissä 15.joulukuuta 2006

Riitta Särkelä
toiminnanjohtaja
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto




Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu