Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 10.11.2009

Asia: Lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 216/2009 vp laeiksi palvelujen tarjoamisesta, rajat ylittävästä kieltomenettelystä annetun lain 1 §:n muuttamisesta ja Kuluttajavirastosta annetun lain 1§:n muuttamisesta.

Pyydettynä lausuntona Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry toteaa kunnioittaen seuraavaa:


1.Yleistä

Ehdotetun lain tarkoituksena on Euroopan parlamentin ja neuvoston palveludirektiivin 2006/123/EY täytäntöönpano Suomessa. Lakiluonnos seuraa varsin tarkoin direktiiviin sisältyviä määräyksiä, joita Suomikin on velvollinen noudattamaan.

Ehdotetut säännökset palveluntarjoajan tiedonanto velvollisuudesta (7-10 §) ja lupahakemukseen liittyvästä saapumistodistusmenettelystä (11-13 §) menevät kuitenkin soveltamisalaltaan jonkin verran direktiiviä pitemmälle. Näitä säännöksiä sovellettaisiin riippumatta siitä, onko yritys sijoittautunut Euroopan talousalueelle vai sen ulkopuolelle.

Keskusliitto pitää lakiluonnokseen sisältyviä tiedonantovelvollisuutta koskevia säädöksiä positiivisina ja palvelun käyttäjien edun mukaisina. Etenkin kun kyse on ulkomaalaisesta palveluntarjoajasta, jolla ei välttämättä ole edes sivuliikettä Suomessa (tilapäinen palveluntarjonta), eri tavoin palvelun vastaanottajien saatavilla olevan tiedon tarve tehostuu.

Palvelun vastaanottajien näkökulmasta on tärkeää ulottaa tiedonantovelvollisuus lakiehdotuksen mukaisesti myös niihin palveluntarjoajiin, jotka sijoittautumis- eli kotipaikka on Euroopan talousalueen ulkopuolella.


2. Saapumistodistusmenettely ja ns. hiljainen hyväksyntä

Saapumistodistusmenettelyn ulottaminen kokonaisuudessaan myös Euroopan talousalueen ulkopuolisiin palveluntarjoajiin on syytä kyseenalaistaa. Tähän menettelyyn sisältyy nk. hiljainen hyväksyntä, mikä tarkoittaa sitä, että jos palveluntarjoajan hakemusta toiminnan aloittamiseksi tarvittavan toimiluvan, lisenssin, rekisteröinnin tms. saamiseksi ei onnistuta ratkaisemaan ilmoitetussa määräajassa, se katsotaan myönnetyksi (lakiehdotuksen 13 §).

Saapumistodistusmenettelyssä on kyse uudesta viranomaisille asetetusta hallintomenettelyyn liittyvästä velvollisuudesta. Luvan hakijoille toimitettavien saapumistodistusten kokonaismäärää sekä sitä, kuinka paljon se lisää viranomaisten työmäärää, on vaikea yleisellä tasolla arvioida. Niin ikään on vaikea arvioida, millaiset edellytykset tai valmiudet eri viranomaisilla on omaksua ja toteuttaa uutta menettelyä. Periaatteessa menettelyyn sisältyy riski siitä, ettei hakemuksia onnistuta käsittelemään määräajassa ja että lupia tulee siten myönnetyksi automaattisesti hiljaisessa menettelyssä ilman arviota siitä, vastaako hakijan kvalifikaatiot laissa asetettuja vaatimuksia.

Keskusliitto katsoo, että riskiin lupien tulemisesta myönnetyksi hiljaisessa menettelyssä tulee kiinnittää erityistä huomiota. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden alueella toiminnan luonne edellyttää säädettyjen lupa- ja rekisteröintimenettelyjen toimivuutta ja tiettyjen laissa määriteltyjen kelpoisuus- ja muiden palveluiden laatuun vaikuttavien tekijöiden täyttymistä.

Keskusliitto katsoo välttämättömäksi, että on varmistettava, että kyseisillä viranomaisilla (VALVIRA, tuleva alueviranomainen) on tarvittavat resurssit uuden menettelyn soveltamiseen. Lähtökohtana tulee olla se, että lupahakemukset tulevat asianmukaisesti käsitellyiksi ja hyväksytyiksi, koska se varmistaa palveluiden käyttäjien oikeusturvaa ja varmistaa lain edellyttämien kriteerien täyttymisen. Lisäksi tulee huolehtia siitä, että saapumistodistusmenettelyn toimivuutta ja määräajassa päätöksen syntymistä seurataan ja arvioidaan. Erityisen tärkeää on seurata ja arvioida sitä, minkä verran lupahakemuksista tulee asianmukaisesti käsiteltyä ja minkä verran mahdollisesti päätyy ns. hiljaiseen hyväksyntään sekä sitä, millaisia vaikutuksia sillä on palveluiden laatuun ja asiakkaiden kannalta.

Koska menettelyyn liittyy edellä todettuja epävarmuustekijöitä, sen soveltamisessa tulee pitäytyä vain Euroopan talousalueen palveluntarjoajissa eikä laajentaa sitä tarpeettomasti Euroopan talousalueen ulkopuolisiin toimijoihin.


3. Sosiaalipalvelujen tilapäinen tarjonta ja valvonta

Lakiehdotuksen 5 §:n mukaan Euroopan talousalueella koti- tai sijoittautumispaikan omaavalla palveluntarjoajalla on oikeus tarjota tilapäisesti palvelua Suomessa jokseenkin täysin vapaasti – sitä voidaan rajoittaa vain yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden tai kansanterveyden ollessa uhattuna. Jos tällaisia uhkia ei ole, palvelun tilapäistä tarjoamista ei voida rajoittaa esim. edellyttämällä rekisteröitymistä, luvan hankkimista toiminnan harjoittamista tai toimipaikan perustamista Suomeen. EY:n tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan sijoittautumisen ja tilapäisen palvelujen tarjonnan välistä eroa ei voida määritellä minkään yleisen aikarajan mukaisesti.

Lakiehdotuksen 3 §:ssä todetaan, että jos muussa laissa on tästä poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan tämän lain asemesta. Tällä perusteella esim. erityislaki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta (603/1996) lupa- ja rekisteröitymismenettelyineen tulisi sovellettavaksi soveltuvin osin myös tilapäisessä palveluntarjonnassa. Toisaalta lakiehdotuksen perusteluissa todetaan, että yllä mainittu 5 § - joka pohjautuu suoraan palveludirektiivin 16 artiklaan - asettaa lisäedellytyksiä sille, miten viranomainen voi käyttää toimivaltuuksiaan toisesta Euroopan talousalueen valtiosta tulevaan palveluntarjoajaan. Tällä perusteella – ja EY-oikeuden ensisijaisuuden huomioon ottaen – näyttääkin siltä, että lakiehdotuksen 5 § ja sen tarjoama vapaus olisi ensisijaisesti sovellettavaksi tuleva säädös.

Palveludirektiivin 16 artikla, jota lakiehdotuksen 5 § toteuttaa, lähtökohtaisesti kieltää tilapäiselle palveluntarjonnalle asetettavat lupa- ja rekisteröintivaatimukset. Direktiivin 17 artikla kuitenkin toteaa, ettei 16 artiklaa sovelleta toisessa jäsenvaltiossa tarjottaviin yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin. Poikkeaminen 16 artiklasta on siis periaatteessa mahdollista. Voidaanko niin tehdä ehdotetun lain pohjalta vai edellyttäisikö se jotain lisätoimia tai muutosta ehdotettuun lakiin, on vähemmän selvää.

Keskusliitto edellyttää selvitettäväksi, mikä säädös tulee ensisijaisesti sovellettavaksi, jos kyse on yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain tarkoittamien sosiaalipalvelujen tilapäisestä tarjonnasta. Jos nykyisen lakiehdotuksen 5 § käytännössä rajoittaisi ko. palveluihin sovellettavaksi tulevaa lupa- tai rekisteröintimenettelyä, asia tulee korjata.


4. Elinkeinovapauden ja perusoikeuksien välinen tasapaino

Lakiesityksen perusteluissa eri yhteyksissä korostetaan elinkeinovapautta ja sen nauttimaa perustuslain suojaa. Palveludirektiivin lähtökohta on palveluiden vapaan liikkuvuuden esteiden poistaminen, vapaan kilpailun sekä eri tahojen tasapuolisen kohtelun varmistaminen. Näistä lähtökohdista korostus on ymmärrettävä. Koska lain toimeenpanossa ei voida jättää sosiaalipalveluita ulkopuolelle, olisi perusteltua ja tarpeen nostaa perusteluissa esiin myös se, että perustuslaki suojaa myös Suomessa asuvien henkilöiden oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, joista vastuu asettuu julkisen vallan vastuulle. Nämä kaksi lähtökohtaa eivät kiistatta ole yhdistettävissä, vaan ovat usein jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Niistä toista ei voi lähtökohtaisesti asettaa toista tärkeämmäksi, vaan molemmat on otettava huomioon.

Keskusliitto pitää tärkeänä, että sellaisten EU-direktiivien kansallisessa implementaatiossa, joilla on vaikutuksia ja kytkentä sosiaali- ja terveys-palveluihin ja niiden saatavuuteen, tulee perustuslain suojaaman elinkeinovapauden rinnalla nykyistä tasapainoisemmin tarkastella myös perustuslain suojaamia perusoikeuksia sekä niiden merkitystä. Näissä tilanteissa lain implementaation valmistelun lähtökohdaksi ei riitä vain elinkeinovapauden ja vapaan kilpailun lähtökohta.

Sisämarkkinasääntelyyn liittyvä lainsäädännön valmistelu on työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla. STKL pitää välttämättömänä sitä, että suomalaista lainvalmistelu kehitetään niin, että myös kyseisessä ministeriössä kansalaisjärjestöt otetaan nykyistä paremmin mukaan lakeja valmisteleviin työryhmiin ja että kansalaisjärjestöjen kanssa yhteistyötä kehitetään muutenkin. Tällä hetkellä järjestöillä on pääsääntöisesti mahdollisuus vain jälkikäteiseen lausunnon antamiseen, mitä ei voida järjestöjen kannalta pitää riittävänä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuutena. STKL pitää tärkeänä myös työ- ja elinkeinoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyön kehittämistä näillä palvelumarkkinoita ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa leikkaavilla sääntelyn alueilla.


Helsingissä 9. marraskuuta 2009

Riitta Särkelä
toiminnanjohtaja

Kirsi Väätämöinen
kehittämispäällikkö

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry







Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu

Hallituksen esitys 216/2009 vp
löytyy täältä