Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton liittohallitus

Vaikeimmassa tilanteessa olevien ihmisten hätään on puututtava


Kansalaisten hyvinvoinnin kokonaistilanne on juuri julkaistun Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton Sosiaalibarometrin mukaan edelleen parantunut. Suurten väestöryhmien palvelutarpeeseen on pystytty vastaamaan parhaiten. Hyvinvoinnin tilanne on parantunut kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi ikääntyvien ja nuorten aikuisten keskuudessa. Vanhimpien ikäluokkien määrä kasvaa nopeasti ja siksi ikääntyvien hyvinvoinnista tulee erityisesti huolehtia.

On hälyttävää, että osa väestöstä on pudonnut ja jäänyt marginaaliin asemaan. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat pitkäaikaistyöttömät, alkoholi- ja mielenterveysongelmaiset, ylivelkaantuneet, asunnottomat, huumeongelmaiset, vankilasta vapautuneet, moniongelmaiset sekä prostituoidut. Vaikka pitkittyneesti työttömien tilanne on arvioiden mukaan lievästi kohentunut, se on edelleen huono verrattuna muihin väestöryhmiin. Pitkäaikaissairaiden ja mielenterveysongelmaisten tilanne on heikentynyt viimeisten kuuden vuoden aikana. Kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien kannalta tilanne on säilynyt jo usean vuoden ajan lähes muuttumattomana. Samat ihmisryhmät ovat hyvinvoinnin jaossa jääneet osattomiksi. Korjausta ei ole saatu aikaan, vaikka huolestuttava tilanne on tiedostettu. Väistämättä joutuu tekemään johtopäätöksen, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on hylännyt ja unohtanut osan jäsenistään.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton mielestä osan ihmisistä jääminen pysyvästi huonoon tilanteeseen, marginaaliin, on kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon näkökulmasta kohtuutonta. Sitä ei saa yhteiskunnassa hyväksyä. Heikoimmilla olevien ihmisten tilanteessa muutoksen aikaansaaminen vaatii uudenlaisia toimintatapoja ja pitkäjänteistä eri tahojen yhteistyötä. Sosiaalityön osaamista on kunnissa vahvistettava ja resursseja suunnattava henkilöstön palkkaamiseen sekä uusien työtapojen kehittämiseen. Sosiaalialan kehittämishankkeessa on jatkotyössä kiinnitettävä erityistä huomiota heikoimmilla olevien tilanteen korjaamiseen. Yhteiskunnalla ei ole taloudellisesti eikä eettisesti varaa antaa nykyisen tilanteen enää jatkua ja jättää osa jäsenistään ulkopuolelle.

Nuorten aikuisten (18-29 v.) asema on huonoin ja jäämässä selvästi jälkeen muiden ikäryhmien hyvinvoinnista. Tässä ikäryhmässä näyttäytyvät ennen kaikkea epävakaiden työsuhteiden ja nuorten aikuisten pitkäaikaistyöttömyyden vaikutukset, syrjäytyminen ja ongelmien ylisukupolvisuus. Tähän ikäryhmään kuuluvat myös opiskelijat, joiden tilanne on kohentunut vähiten vuosiarvioiden vertailun perusteella. Opintososiaalisiin etuuksiin ei ole tehty viimeisten vuosien aikana lainkaan parannuksia, vaan suunnitelmat ovat olleet päinvastaisia. Tulokset nostavat esille opintososiaalisten etuuksien tason korjaamisen välttämättömyyden.

Ensisijaisten etuuksien määrälliset tasot ovat riittämättömiä ja näyttääkin siltä, että toimeentulotukea on jouduttu tukitoimenpiteenä kunnissa lisäämään. Myös tämän sosiaalibarometrin vastaajat nostavat esiin vaateen siitä, että ensisijaisten etuuksien tasoja on korotettava.

Väestöryhmien väliset hyvinvoinnin erot ovat jyrkät. Se vie osalta ihmisistä tulevaisuuden toivon. Tilanne rikkoo ja uhkaa yhteiskunnan kiinteyttä. Hyvinvointiyhteiskunnan lupaus ”hyvinvointia kaikille” ei toteudu. Opiskelijoiden opintososiaaliset etuudet vaativat korjaamista. Heidän toimeentulonsa on turvattava ja mahdollistettava kaikkien nuorten opiskelulle edellytykset tulevaisuudessa. Sitä kautta varmistetaan osaamisen jatkuva kehitys yhteiskunnassa.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä ja kiireellisenä, että ensisijaisten etuuksien tasoja on korotettava ja valtion on kannettava oma vastuunsa ihmisten perustoimeentuloturvasta. Jokaisella kansalaisella, vaikka hän joutuisikin elämään perusetuuksien varassa, on oltava oikeus ihmisarvoiseen elämään. Yksittäisen ihmisen kannalta toivo siitä, että oma tilanne voi muuttua paremmaksi, on muutoksen välttämätön ehto. On turvattava etenkin se, että kaikilla nuorilla aikuisilla on usko siihen, että oma paikka voi yhteiskunnassa löytyä.


Kilpailuttamiseen kaivataan rajoja ja pelisääntöjä

Kun julkiset palveluntuottajat hankkivat järjestämisvastuunsa piiriin kuuluvia palveluita muilta toimijoilta, järjestöiltä tai alan yrityksiltä, ne joutuvat noudattamaan hankintalainsäädäntöä. Viime vuosien aikana on käyty keskustelua siitä, miten kilpailuttaminen on sovellettavissa sosiaali- ja terveyspalveluiden alueelle ja tulisiko kilpailuttamisella olla rajat. Sosiaali- ja terveysalan toimijoiden näkemykset ovat poikenneet monessa mielessä yritysten ja kauppa- ja teollisuusministeriön näkemyksistä. Asiaan liittyy paljon tunteita ja uskoa kilpailuttamisen myönteisiin vaikutuksiin. Empiiristä tutkimusta alueesta ei juuri ole.

Sosiaalibarometrin sosiaalitoimen vastaajista huomattava osa arvioi kilpailuttamisen vaikutuksia. Kilpailuttaminen tuottaa sosiaalitoimen vastaajien näkökulmasta enemmän kielteisiä kuin myönteisiä vaikutuksia. Kilpailuttamisen arvioidaan soveltuvan huonosti sosiaali- ja terveyspalveluihin. Se tuottaa epävarmuutta ja vaikeuttaa palveluiden joustavaa järjestämistä asiakkaan kannalta. On huoli myös siitä, että kustannuksista tulee tärkein kriteerin laadun ja muiden tekijöiden unohtuessa.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä, että kilpailuttamiseen liittyviä pelisääntöjä ja rajoja täsmennetään sosiaali- ja terveysalan omista lähtökohdista. Kyse on palveluista, joilla toteutetaan kansalaisten perusoikeuksia, ei mistä tahansa kauppatavarasta. Alueelle tarvitaan kipeästi perusteellista tutkimusta, jotta saadaan tutkimuksellista näyttöä kilpailuttamisen erilaisista lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksista asiakkaan, palveluntuottajien ja kunnan näkökulmasta.


Kunnissa on varmistettava resurssien ohjautuminen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen ja henkilöstön lisäämiseen

Kunnissa arvioidaan, että palvelut pystytään turvaamaan hiukan paremmin kuin muutama vuosi sitten. Kansalaisten kannalta sosiaali- ja terveyspalveluiden tärkein asia on palveluiden saatavuuden turvaaminen. Sosiaalibarometri toteaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus ja riittävyys eivät vielä toteudu. Se näkyy jonoina mm. sosiaalityön palveluihin, vanhusten asumis- ja laitospalveluihin, terveyskeskuslääkärien vastaanotolle ja jopa viimesijaisen toimeentulotuen saamiseen. Jonotusajat ovat jopa viikkoja.

Sosiaalialan kehittämisohjelman yksi merkittävä linjaus oli sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksien huomattava korotus kunnille. Sosiaalibarometrin mukaan kunnissa sen merkitys arvioidaan käytännössä vielä pieneksi. Verokertymien ja muiden valtionosuuksien supistuminen on vienyt korotuksen vaikutuksen. Kuntien sosiaali- ja terveystoimen johto arvioi, ettei valtionosuuksien korotus näy sosiaali- ja terveystoimessa ja jos näkyy, niin vain lievästi terveyspalveluissa. Näyttää siltä, että kunnissa etenkään sosiaalipalvelut eivät ole alue, jota priorisoidaan valinnoissa. Valtakunnallisena tavoitteena oli, että korotuksen avulla saadaan voimavaroja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittämiseen ja etenkin henkilöstön palkkaamiseen ja osaamiseen. Sosiaalibarometrin tulokset osoittavat, että näin ei kunnissa tapahdu.

Yhdessä ääripäässä ovat reuna-alueiden pysyvissä pulmissa olevat kunnat, jotka eivät näe tilanteessaan ulospääsyä ja toisessa selvästi yli 50 000 asukkaan kunnat, jotka eivät ole riittävästi pystyneet vastaamaan tulomuuton tuomiin palvelulisäyksiin. On nähtävissä, että palveluiden ulkoistamisen ja markkinoistamisen strategia on saamassa merkittävää roolia eri tahojen yhteistyön korostamisen rinnalla ja sijaan. Myös kansalaisvastuun korostaminen on saamassa uudenlaista sisältöä ja painoarvoa. On syytä kysyä, onko julkisen vastuu ohenemassa ja onko se tietoinen valinta kunnissa?

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää tärkeänä sitä, että valtion tukitoimenpiteissä ja sosiaalialan kehittämishankkeessa otetaan muuttoliikkeen vaikutus eritellymmin huomioon. On välttämätöntä, että kehitetään uusia ohjauksen mekanismeja, jotta kansallisilla sosiaali- ja terveyspoliittisilla tavoitteilla todella olisi ohjaavaa vaikutusta kuntien valintoihin. Tulokset haastavat ennen kaikkea kuntien ylintä johtoa arvioimaan omia valintojaan resurssien jaossa ja niiden painotuksia. Vastaavasti valtion tulee toteuttaa suunnitellut sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien korotukset sekä indeksikorotukset täysimääräisenä.


Helsingissä 31.3.2004


SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN KESKUSLIITTO ry


Elli Aaltonen, puheenjohtaja

Riitta Särkelä, toiminnanjohtaja



Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu