Olet tässä: Etusivu > Kannanotot > Lausunto
	Etusivu STKL Koulutus Tutkimus Julkaisut Kannanotot Lausunnot Tiedotteet Alueellinen toiminta Kansainvälinen toiminta Projektit Mitalit Yhteystiedot Sosiaali- ja terveysviesti Sosternet Palaute Ilmoittautuminen Intranet In English På svenska		Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 8.6.2006 Asia: E 53/2006 vp, Komission tiedonanto ”Yhteisön Lissabon ohjelman täytäntöönpano: Yleishyödylliset sosiaalipalvelut Euroopan Unionissa”; KOM (2006) 177, 26.4.2006. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry haluaa kohteliaimmin esittää näkemyksenään seuraavia asioita koskien yllä mainittua komission tiedonantoa yleishyödyllisistä sosiaalipalveluista Euroopan unionissa. 1. On myönteistä että komissio jatkaa valkoisessa kirjassa (KOM (2004) 374) luvatusti prosessia sosiaalipalveluiden yleishyödyllisen luonteen selvittämiseksi. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysturvaan ja erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluihin hyvin olennaisesti vaikuttavista päätöksistä ja säädöksistä (mukaan lukien luonnos palveludirektiiviksi) käytävää keskustelua vaikeuttaa se, että käytetyt käsitteet ovat merkitykseltään varsin tulkinnanvaraisia ja epäselviä. Suomessa on Euroopan unioniin liittymisestä alkaen laajalti vallinnut käsitys, jonka mukaan unionilla ei ole sellaista toimivaltaa, että se voisi juuri kajota jäsenvaltioiden harjoittamaan sosiaalipolitiikkaan ja sitä kautta sosiaaliturvajärjestelmäämme muutoin kuin hyvin rajoitetusti (lähinnä koordinoimalla sen soveltamista työvoiman liikkuvuuteen liittyen). Viimeistään komission luonnos palveludirektiiviksi kuitenkin teki selväksi sen, ettei sosiaali- ja terveyspalveluilla muutoin kuin julkisen vallan itsensä tuottamana katsota olevan erityisasemaa mitä tulee sisämarkkinasäätelyn ja perustamissopimuksen turvaamien vapauksien (tavaroiden, pääoman, työvoiman ja palveluiden vapaa liikkuvuus) toteuttamiseen. Sosiaali- ja terveyspalvelut voidaan ainoastaan poikkeuksellisesti jättää sisämarkkina- ja kilpailuvaatimusten ulkopuolelle tiettyjen kriteerien täyttyessä, joista yksi on kyseisten palvelujen mahdollinen yleishyödyllinen luonne. Vaikka niin käsillä oleva komission tiedoksianto kuin EU:n perustamissopimus ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuinkin tunnustavat jäsenvaltioiden vapauden määritellä yleishyödylliset tehtävänsä ja niiden järjestämistä koskevat periaatteet, tätä vapautta on kuitenkin käytettävä – kuten komission tiedoksianto korostaa - läpinäkyvästi ja yhteisölainsäädäntöä kunnioittaen. Viime kädessä päätöksen jäsenvaltion tekemän määrittelyn yhdenmukaisuudesta perustamissopimuksen kanssa tekee Euroopan yhteisöjen tuomioistuin. Koska tuomioistuin voi ohjata säädösten tulkintaa ainoastaan käsittelemiensä yksittäistapausten kautta, sen kannan muotoutumiseen vaikuttaa pakostakin se, millaisia tapauksia eri puolilta Eurooppaa saatetaan sen käsittelyyn ja millä tavoin esitettyinä. Siinä mielessä sen toiminta on ennakoimatonta. Vaikka komission tiedonanto pyrkii osaltaan valottamaan käytettyjä käsitteitä, myös siinä myönnetään (2.1.) että tuomioistuimen oikeuskäytännön jatkuva muuttuminen erityisesti siltä osin kuin on kyse ”taloudellisen toiminnan” käsitteestä aiheuttaa epävarmuutta. Riippuen siitä miten käytettyä käsitteistöä tulkitaan, sillä saattaa olla hyvinkin kauaskantoisia seurauksia Suomen sosiaaliturvajärjestelmälle. Sen selvittäminen mitä yleishyödyllisyydellä tarkoitetaan sekä kansallisesti että EU:n tasolla on suuri haaste. Erityisen tärkeäksi muodostuu rajanveto ”yleishyödyllisten palvelujen” ja ”yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen” välillä, koska niihin sovellettavat yhteisön säännökset poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi nykyisessä palveludirektiiviluonnoksessa yleishyödylliset palvelut on jätetty sen soveltamisalan ulkopuolelle, kun taas se tulee sovellettavaksi yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry pitää tärkeänä, että käytettyjä käsitteitä selkiytetään edelleen ja että Suomi osallistuu siihen tavalla, joka varmistaa kansallisten näkökohtiemme huomioonottamisen. Keskusliitto katsoo, että siihen nähden on välttämätöntä käynnistää kansallinen määrittely yleishyödyllisistä palveluista – mukaan lukien sosiaali- ja terveyspalvelut – ja laatia yleishyödyllisiin palveluihin liittyvä kansallinen strategia yhteistyössä eri ministeriöiden kesken. Tässä yhteydessä on EU:n tasolla käytävässä prosessissa syytä kiinnittää erityistä huomiota toissijaisuusperiaatteen loukkaamattomuuteen. 2. Komission tiedoksiannon nimestä huolimatta siitä käy selvästi ilmi näkemys että käytännöllisesti katsoen mitkään sosiaalipalvelut eivät itse asiassa lukeudu ”yleishyödyllisiin palveluihin”, vaan ne voivat olla vain joko ”yleiseen taloudelliseen etuun liittyviä palveluita” tai normaaleja palveluita. Komission tiedonanto painottaa yhtäältä, että sosiaalipalvelut eivät muodosta juridisesti erityistä yleishyödyllisten palveluiden alalajia (luku 1.1. kappale 4). Tiedonannon 2.1. luvun kappaleissa 4-5 mainitaan Euroopan unionin oikeuden todenneen, että minkä tahansa yrityksen hyödykkeiden ja palveluiden tarjonta on taloudellista toimintaa, riippumatta tarjoajan oikeudellisesta asemasta ja palvelun rahoitustavasta. Edelleen, palvelujen tarjoamisen vapautta ja sijoittautumisvapautta koskien oikeus on tulkinnut että kaikki vastiketta vastaan tarjotut palvelut ovat taloudellista toimintaa, vaikka maksaja olisi joku muu kuin palvelujen käyttäjä. Tästä komissio onkin vetänyt johtopäätöksen että ’lähes kaikkia sosiaalialalla tarjottuja palveluja voidaan pitää ”taloudellisena toimintana” perustamissopimuksen artikloiden 43 ja 49 tarkoittamassa mielessä’. Jotta palvelut olisivat perustamissopimuksen artiklan 16 tarkoittamia ”yleiseen taloudelliseen etuun liittyviä palveluita”, niiden täytyy lisäksi sisältää jäsenvaltion tai EU:n palvelujen tarjoajalle asettamia yleiseen etuun perustuvia erityisiä julkisen palvelun velvoitteita. Komission tiedonannon perusteella näyttäisikin siltä, että monet sosiaalipalvelut voitaisiin kansallisesti määritellä tähän kategoriaan kuuluviksi palveluiksi. Erotuksena ”yleishyödyllisiin (ei-taloudellisiin) palveluihin”, niihin tulee kuitenkin soveltaa sisämarkkina- ja kilpailulainsäädäntöä siltä osin kun ne eivät estä julkisen palvelun velvoitteiden hoitamista. Komission näkemyksestä siis seuraa että sisämarkkina- ja kilpailulainsäädäntö tulee lähtökohtaisesti sovellettavaksi kaikkiin sosiaalipalveluihin jotka eivät ole julkisen vallan itsensä tuottamia, ellei erikseen voida osoittaa, että ne estävät kyseisille palveluille asetetun julkisen velvoitteen hoitamista. Koska taloudellisen toiminnan keskeisenä määrittäjänä on palvelun vastikkeellisuus ja se ymmärretään EU-oikeudessa hyvin laajasti, voitontavoittelupyrkimystä edellyttämättä, on vaikea sanoa kuinka tiukasti tulkittaisiin esimerkiksi Suomessa yleistyvää käytäntöä, jossa julkisen vallan yksikkö ostaa palveluita toiselta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Stadt Halle (C-26/03) antaman päätöksen perusteella pienikin ulkopuolinen osaomistus palvelutuotannossa johtaa automaattisesti sen kilpailuttamiseen. Tällä on merkitystä, kun kyse on palveluntuottajista, joiden omistus on jaettu kunnan ja toisen kunnan, yhdistyksen tai yrityksen kesken. EY:n tuomioistuimen päätösten perusteella nämä kaikki jouduttaisiin kilpailuttamaan. Komission tiedonanto mainitsee, että julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuussopimuksia käytetään yhä enemmän yleiseen etuun liittyvien sosiaalipalvelujen tarjontaan, ja että rakenteellisen julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuussuhteiden osalta edellä mainittu tuomioistuimen päätös on antanut kaivattua selvennystä. Suomessa kuntien ja järjestöjen kumppanuudella sosiaalipalveluiden järjestämisessä on vahvat perinteet, joita sisämarkkinasäädösten soveltaminen on olennaisesti muuttamassa. Se, ettei järjestöjen perinteisesti yleishyödyllisenä pidettyä toimintaa sosiaalisten palveluiden järjestämisessä periaatteessa mitenkään eroteta voittoa tavoittelevien yritysten vastaavasta toiminnasta, ei voi olla vaikuttamatta niiden toimintaedellytyksiin. Yleisesti ottaen onkin syytä palata kysymykseen missä määrin sosiaalipalveluiden tuottaminen ylipäänsä on rinnasteista muiden palveluiden tuottamiseen. On erittäin myönteistä, että komission tiedoksianto tunnustaa sosiaalipalveluiden olevan eurooppalaisen yhteiskunnan ja talouden tukipylväitä, että ne edistävät useita yhteisölle keskeisiä tavoitteita ja arvoja, ja että niillä taataan ihmisten perusoikeuksien toteutumista. Tiedonanto toteaakin, että sosiaalipoliittiset tavoitteet ovat yleistä etua koskevia pakottavia syitä, jotka voivat oikeuttaa soveltamaan markkinoiden säätelyyn tähtääviä toimenpiteitä, kuten velvollisuutta hankkia lupa sosiaalipalvelun tarjoamiseksi. Tällaisten toimenpiteitten on perustuttava objektiivisiin perusteisiin, jotka ovat syrjimättömiä, oikeasuhtaisia ja etukäteen tiedossa, jolloin niillä rajataan kansallisten viranomaisten harkintavaltaa. Lisäksi on taattava mahdollisuus käyttää asianmukaista oikeussuojakeinoa. Muun muassa edellä mainittujen seikkojen valossa olisi johdonmukaista todeta etteivät sisämarkkinasäännökset kaikilta osiltaan luontevasti taivu sovellettaviksi sosiaalipalveluihin (kuten jo osittain tehtiinkin jättämällä eräät keskeiset sosiaalipalvelut palveludirektiiviluonnoksen soveltamisalan ulkopuolelle) ja pyrkiä laatimaan sosiaalipalveluja koskevaa erityissäätelyä erillisen direktiivin muodossa. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry pitää myönteisenä komission pyrkimystä sosiaalipalveluiden erityisen luonteen määrittämiseen ja katsoo että on perusteltua edetä niitä koskevaan erityissäätelyyn erillisen direktiivin muodossa. Keskusliitto katsoo myös, että samanaikaisesti Suomessa on syytä tutkia onko edellytyksiä sille että perustamissopimuksen kilpailua tai julkisia tukia koskevat määräykset voisivat joiltakin osin tulla syrjäytetyksi ja jos, niin millaisin edellytyksin tämä voisi tapahtua. Edellyttäisikö esimerkiksi joidenkin väestöryhmien palvelujen turvaaminen sitä, että jollekin tietylle palveluntarjoajalle annettaisiin lain nojalla erityinen asema julkisen velvoitteen hoitamiseksi, minkä perusteella se voisi vapautua kilpailuttamisesta? 3. Tiedoksiannon pyrkimys määrittää mitä sosiaalipalveluilla tarkoitetaan, mihin niillä pyritään ja miten, on tervetullut, mutta jättää jossain määrin toivomisen varaa. Komission tiedoksianto on edistysaskel matkalla sosiaalipalveluiden erityisluonteen tunnustamiseen. On kuitenkin ilmeistä, että komission näkemys määrittyy edelleenkin vahvasti talous- ja kilpailunäkökohdista käsin. Tiedonannosta välittyy useassa kohdin ajattelu, jonka mukaan sosiaaliturvajärjestelmän tulee vastata lähinnä kriisitilanteisiin ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeisiin, mikä ei ole sopusoinnussa suomalaisen universaalin palveluajattelun kanssa. Siinä lähtökohtana on, että julkisella vallalla on laaja hyvinvointivastuu, johon kuuluu huolenpito, solidaarisuus ja yhteisvastuu sekä riskien ja resurssien tasaus. Hyvinvointipolitiikan toteuttaminen sekä koko yhteisön rakentuminen on olennainen osa sosiaalipalveluiden tavoitteita ja parhaimmillaan palvelut vahvistavatkin ihmisten mahdollisuuksia toimia täysivaltaisina kansalaisina. Tämä näkökulma kaipaa voimistamista EU:ssa. Komissio lähtee siitä, että kasvava osuus sosiaalipalveluista Euroopan unionissa kuuluu tästä lähtien sisämarkkinoita ja kilpailua koskevien yhteisön sääntöjen soveltamisalaan sekä toteaa tästä (jokseenkin itsestään selvästi) seuraavan organisaation ja rahoituksen avoimuutta ja tehokkuutta sekä palveluiden valikoiman ja laadun paranemista. Tämä näkemys voidaan kyseenalaistaa. Esimerkiksi palvelutarjonnan mahdollinen monipuolistuminen ei välttämättä merkitse palveluiden käyttäjien tosiasiallisten valinnanmahdollisuuksien kasvua ja niiden tasaveroista saatavuutta kaikille kansalaisille. Se voi kohdistua lähinnä maksukykyisimpään asiakaskuntaan ja itse asiassa lisätä eriarvoisuutta. Kilpailuttamiseen liittyvä hallinnollisten ja muiden liitännäiskulujen kasvu verottaa sen taloudellisuutta ja tehokkuutta. Lisäksi käytännön kokemus kilpailuttamisesta osoittaa että laatua on vaikea määrittää ja mitata, ja se jääkin helposti toissijaiseksi tekijäksi hintaan nähden. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry:n mielestä nyt käynnissä olevaa keskustelua on johdatettava suuntaan, jonka painopiste on sosiaali- ja terveyspalveluiden tavoitteissa itsessään pikemminkin kuin niihin liittyvissä talous- ja kilpailunäkökohdissa. Keskusliitto katsoo, että ehdottamamme yleishyödyllisiin palveluihin liittyvän kansallisen strategian valmistelun yhteydessä tulisi myös selvittää miten nykyisten EU:n kilpailu- ja valtiontukisäännösten puitteissa voidaan tuottaa tarvittavat sosiaalipalvelut mahdollisimman laadukkaasti ja tehokkaasti, ja millaisilla palvelujen tuottamismalleilla julkinen hyvinvointivastuu voi parhaiten vastata erilaisten väestöryhmien tarpeisiin. Sosiaali- ja terveystuvan keskusliitto ry pitää myönteisenä komission sitoutumista sosiaalipalveluihin kohdistuvaan selvitystyöhön ja monikeskisen konsultaatioprosessin jatkamiseen, mikä antaa mahdollisuuden niiden monipuoliseen tarkasteluun. Uskomme että käytävä dialogi voi muodostua osaksi laajempaa kokonaisuutta sen yhteiskuntamallin määrittämisessä, jolle Euroopan tulevaisuutta rakennetaan, ja että Suomella on siinä tärkeä rooli. Helsingissä 8.6.2006 Kirsi Väätämöinen Kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu