Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto






	Olet tässä: Etusivu > Kannanotot

Etusivu STKL Koulutus Tutkimus Julkaisut Kannanotot Lausunnot Tiedotteet Alueellinen toiminta Kansainvälinen toiminta Projektit Mitalit Yhteystiedot Sosiaali- ja terveysviesti Sosternet Palaute Ilmoittautuminen Intranet In English På svenska	Kannanotto 17.4.2007 Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton liittohallituksen kannanotto päätöksentekijöille Sosiaalibarometri 2007:n tulosten pohjalta Huono-osaisten ihmisten oikeus palveluihin on turvattava sosiaalitakuulla Jo vuosia kaikkein heikoimmilla olleiden ihmisryhmien – päihdeongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja mielenterveyskuntoutujien – hyvinvoinnin arvioidaan Sosiaalibarometri 2007:n mukaan edelleen heikentyneen. He jäävät myös muita väestöryhmiä useammin palveluiden ja sosiaaliturva-etuuksien ulkopuolelle. Tähän liittyy oleellisesti se, että ihmiset eivät tiedä oikeuksistaan tai osaa hakea palveluita tai etuutta. Myös iäkkäillä on muita väestöryhmiä suurempi riski jäädä niin sosiaali- ja terveyspalveluiden kuin Kelan palvelun ulkopuolelle. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) esittää vakavan kysymyksen, eikö palvelu- ja tukijärjestelmä ole tehoton silloin, jos se ei tavoita ja turvaa heikoimmassa asemassa olevia. STKL:n näkemyksen mukaan periaatteena tulee olla se, että mitä heikommat ovat yksilön omat voimavarat selvitä, sitä vahvempia tulee olla hänen oikeuksiensa. Myös julkisen vallan vastuun tulee olla selkeä heidän toimeentulonsa ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Käytännössä tällä hetkellä tilanne on täysin päinvastainen. Huono-osaisten ihmisten hätään vastaaminen jää huomattavassa määrin erityisesti seurakuntien ja järjestöjen varaan. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto vaatii, että huono-osaisimpien ihmisten toimeentulon turvaamiseksi, heidän palvelutarpeensa arviointiin ja palveluiden piiriin pääsemisen varmistamiseksi tulee viipymättä säätää sosiaalitakuu. Haavoittuvien ryhmien palveluiden turvaamiseen tulee suunnata ja varmistaa kunnille resurssit. Nykyisillä rahoitusmekanismeilla ne eivät tule turvatuksi. Universalismin periaate on tärkeä, mutta huono-osaisten ihmisten kannalta se ei yksin riitä. Heidän auttamisensa edellyttää, että palvelujärjestelmän osaaminen on laajasti käytössä ja kokonaisvastuun kantava taho on selvä. Se edellyttää asiakkaan kokonaistilanteen arviointia ja palvelu- ja kuntoutumissuunnitelmien käyttöä välineenä. Koko palvelujärjestelmässä tulee kehittää henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta sekä etsivää työtä. Tiedon ja osaamisen puute eivät saa olla syynä palveluiden ja sosiaaliturvaetuuksien ulkopuolelle jäämiseen. Sähköisen asioinnin ja nettipalveluiden kehittäminen eivät ratkaise palvelujen ulkopuolelle jäävien ihmisten tilannetta, vaan todennäköisesti syrjäyttävät lisää ihmisiä palveluista. Ehkäisevälle työlle on luotava rakenteet ja sen resursseja vahvistettava Ehkäisevää työtä ja hyvinvoinnin edistämistä painotetaan vahvasti valtakunnallisesti eri strategioissa. Sosiaalibarometrin vastaajatahot näkevät ehkäisevän työn sisällölliset painotukset eri tavoin. Sosiaalitoimessa perhetyö, päivähoito ja neuvolatoiminta nousevat esille kaikkein tärkeimpinä ehkäisevän työn sisältöinä. Varhainen puuttuminen ja siihen liittyvät erilaiset työmuodot ja toimintamallit nousivat toiseksi yleisimpinä esiin. Lähes yhtä suuren painoarvon saivat neuvonta, ohjaus ja koulutus. Myös vanhustenhuollon ehkäisevä kotikäyntitoiminta nousi työmuotona esille. Osa sosiaalijohdosta näkee sosiaalityön roolin kaikkinensa tärkeänä ehkäisevän työn sisältönä. Lisäksi nousivat esiin ehkäisevä päihdetyö ja ehkäisevä toimeentulotuki. Järjestöjen toiminnan tukeminen nähtiin joissakin sosiaalitoimissa ehkäisevän työn muotona. Terveyskeskukset puolestaan korostivat ehkäisevää toimintaa oleellisena osana terveyskeskusten perustyötä. Terveyskeskusten vastauksissa ehkäisevällä työllä tarkoitetaan käytännössä yksittäisiin asiakkaisiin kohdistuvaa työtä ja heidän terveyskäyttäytymiseensä vaikuttamista. Erityisen tärkeänä nousivat esiin terveydenhoitajien työ, eri sairauksien ehkäisy ja erilainen terveysneuvonta. Kelan toiminnassa selkeimmin ehkäiseväksi työksi nähdään kuntoutus eri muodoissaan sekä erilainen neuvonta ja ohjaus. Työvoimatoimistot korostivat ehkäisevän työn sisältönä pitkittyvän työttömyyden estämistä ja mahdollisimman nopeaa työllistymistä. Työvoimatoimistoissa nostettiin esille myös niiden tekemä erilainen ohjaava ja kouluttava työ, neuvonta, ohjaus, ammattivalinnan ohjaus ja koulutus. Kaikki tahot korostavat ehkäisevässä työssä yhteistyötä ja verkostoitumista muiden toimijoiden kanssa, joskin terveyskeskukset ja Kelan toimistot hiukan sosiaalitoimea ja työvoimatoimistoja vähemmän. Ehkäisevän työn kytkennät erilaisiin paikallisiin strategioihin näyttävät olevan vastausten perusteella ohuet. Kunnallisten päätöksentekijöiden merkitystä ehkäisevän työn kannalta korostivat ennen kaikkea Kelan toimistot ja työvoimatoimistot, jonkin verran sosiaalitoimi ja vähiten terveyskeskukset. Kilpailuttamisen nähdään olevan uhkatekijä ehkäisevälle työlle, koska se vie huomion vain palveluihin. Kaikkien tahojen arvio on, ettei ehkäisevään työhön ole riittävästi resursseja. Painopiste koko palveluiden tuottajakentässä on edelleen korjaavassa työssä. Tulosten pohjalta näyttää siltä, että ehkäisevä työ on vielä paljolti pelkkää puhetta ehkäisevästä työstä. Puhetavan muutos kertoo kuitenkin myönteisestä mahdollisuudesta: uusi työorientaatio on rakentumassa ja iduillaan. Siltä puuttuvat kuitenkin edellytykset. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä sitä, että ehkäisevään työhön ja hyvinvoinnin edistämiseen suunnataan voimavaroja ja että sen tekemiselle luodaan rakenteet. Kuntapäättäjillä on suurin merkitys resurssi- ja toimintapoliittisten linjausten määrittäjänä. Hyvinvoinnin edistäminen ja ehkäisevä työ tulee kytkeä tiiviiksi osaksi kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Myös järjestöjen rooli ja osaaminen voimavarana tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon hyvinvoinnin edistämisessä. Hyvinvoinnin edistäminen tulee STKL:n näkemyksen mukaan ymmärtää laajasti siten, että se sisältää sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen, terveyden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisemisen. Näin päästään päätösten sosiaalisten vaikutusten ja terveysvaikutusten arvioinnin kehittämiseen rinnan. On välttämätöntä, että hyvinvoinnin edistämisessä nähdään yhteys strategioihin, muiden hallintokuntien päätöksiin ja rakenteelliseen työhön. Ei riitä, että korostetaan vain yksilöihin kohdistuvia ehkäiseviä toimia. Hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän työn vahvistuminen edellyttää STKL:n näkemyksen mukaan myös eri hallinnonalojen yhteistyön vahvistamista niin kunta- kuin valtakunnallisellakin tasolla. Ilman valtakunnallista määrätietoista tämän alueen kehittämistä, ehkäisevä työ painopisteenä tuskin toteutuu. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa varmistettava sosiaalipalveluiden ja terveyspalveluiden yhteys ja toimiva ohjaus Sosiaali- ja terveydenhuollon johtajien perusasennoituminen kunta- ja palvelurakenneuudistukseen on myönteinen. Asiakkaiden kannalta riskinä nähdään palveluiden siirtyminen kauas ja lähipalveluiden väheneminen. Uudistuksen suurin riski liittyy Sosiaalibarometrin tulosten pohjalta sosiaali-huollon ja terveydenhuollon keskinäisen yhteyden katkeamiseen ja siihen, että sosiaalihuolto muuttuu alisteiseksi terveydenhuollolle. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton näkemyksen mukaan on erittäin huolestuttavaa, että viidennes sosiaalijohdosta kokee, että heidän näkemyksensä on sivuutettu uudistuksen valmistelussa. Se voi tarkoittaa sitä, että vain rakenteet muuttuvat, mutta ei toiminnan sisältö. Kunta- ja palvelurakenneuudistus voi parhaimmillaan tuottaa nykyistä paremmin toimivan palvelukokonaisuuden. Sen lopputuloksena voi olla myös nykyistä pirstaleisempi palvelujärjestelmä, joka ei ole kenenkään ohjattavissa alueellisesti eikä valtakunnallisesti. Sosiaalibarometrin tulosten pohjalta on nähtävissä hälytyssignaaleja pirstaloitumisesta ja siitä, että ei synny sisällöllisiä uudistuksia, vaan vain uusia monimutkaisia organisatorisia rakenteita. Jatkossa palvelujen tarvitsijan näkökulmasta voi olla entistä vaikeampi hahmottaa, miten ja mistä palvelut on saatavissa. STKL:n näkemyksen mukaan uudistustyössä tulee huolehtia sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kehittämisestä rinnakkain ja tasavertaisina. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudet sisällölliset ratkaisut edellyttävät sitä, että kuntajohto varmistaa sosiaalijohdolle ja terveyskeskusten johdolle ja alan työntekijöille nykyistä vahvemman osallistumismahdollisuuden uudistuksen valmisteluun. Alan johdon ja ammattilaisten on myös itse otettava nykyistä huomattavasti aktiivisempi rooli ja ote uudistuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Järjestöjen osaaminen tulee rakentaa osaksi uudistuvaa palvelurakennetta. Sosiaali- ja terveysjohdon ja järjestöjen erityinen tehtävä on varmistaa, että asiakasnäkökulma on kehittämisessä läsnä ja että kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua. Palvelurakenteiden uudistaminen voi pahimmillaan johtaa järjestelmäkeskeiseen toimintatapaan ja sitä kautta palveluiden kysynnän ja kustannusten lisääntymiseen. Kunnan perustehtävä on vahvistaa kuntalaisten hyvinvointia. Siksi ehkäisevän työn rakenteiden ja hyvinvointia tukevien ratkaisujen luominen vahvojen peruskuntien kautta on välttämätöntä. Tässä työssä tarvitaan sosiaali- ja terveysalan lisäksi muiden hallintokuntien ja muiden paikallistoimijoiden osaamista. Valtakunnallisessa ohjauksessa on jo tällä hetkellä suuria haasteita. STKL on huolissaan siitä, miten ja kuka jatkossa kykenee ohjaamaan palvelurakennetta, joka näyttää muodostuvan erittäin monimutkaisten organisatoristen ratkaisujen varaan. STKL pitää välttämättömänä, että valtionosuusjärjestelmää kehitetään nykyisen järjestelmän pohjalta siten, että kuntien vastuulla olevien tehtävien ja resurssoinnin välillä säilyy yhteys. Hallinnonalakohtaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetushallinnon laskennallisten valtionosuuksien yhdistäminen ”yhden putken malliksi” ei keskusliiton näkemyksen mukaan turvaa riittävästi sosiaali- ja terveyspalveluita. Se ei myöskään kykene ottamaan riittävästi huomioon erilaisia palvelutarpeita ja olo-suhteita. On riski, että se vaarantaa entisestään myös haavoittuvimpien ihmisryhmien palveluiden saatavuutta ja katkaisee palveluiden kehittämisen ja niiden resurssoinnin välisen suhteen. Edellinen sivu \| Sivun alkuun \| Tulosta tämä sivu	Katso myös tiedote Sosiaalibarometrin julkistamisesta Sosiaalibarometrin johtopäätökset (pdf) Sosiaalibarometrin tiivistelmä (pdf)