Kommentteinaan Valtioneuvoston selvitykseen Euroopan yhteisöjen komission tiedonannosta: Sosiaalipoliittinen ohjelma (E 15/2005) Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto esittää seuraavaa:

1. Sosiaalipolitiikan lähtökohtana tulee olla kansalaisten hyvinvointi

Sosiaalipolitiikan peruslähtökohtana voi olla vain ja ainoastaan kansalaisten hyvinvointi. Näkökulma sosiaalipolitiikasta kansalaisten hyvinvointia edistävänä tekijänä kuitenkin puuttuu unionin uudesta sosiaalipoliittisesta ohjelmasta lähes täysin. Sosiaalisesta Euroopasta on ohjelmassa tehty ”talouskasvun sosiaalinen ulottuvuus”, jossa sosiaaliturvaa ei nähdä solidaarisena oikeutena.  Kuitenkin talouspolitiikan ja sisämarkkinoiden tehokkuuden tulisi olla aina viime kädessä keino edistää kansalaisten hyvinvointia, ei arvo sinänsä.

Komissio ilmoittaa sosiaalipoliittisessa ohjelmassa sitoutuvansa täysin Euroopan sosiaalisen mallin nykyaikaistamiseen. Se, mitä Euroopan sosiaalisella mallilla tarkoitetaan ja miten sitä konkreettisesti tulisi muuttaa, ei ole lainkaan yksiselitteistä. Sen sijaan yksiselitteisen selvää on, että nykyaikaistamisella tarkoitetaan sosiaalipolitiikan muokkaamista globaaliin talouteen sopivaksi. Sosiaalipolitiikan asemaa unionin strategiassa ollaan marginalisoimassa ja heikentämässä; se asetetaan täysin alisteiseksi kasvupolitiikalle.

Sosiaalipoliittisen ohjelman lisäarvoksi todetaan kansallisten järjestelmien nykyaikaistamisen helpottaminen sekä yhtenäismarkkinoiden moitteettoman toiminnan tukeminen. Lisäksi  korostetaan ohjelman roolia kansalaisten luottamuksen lisäämisessä, jolla ei kuitenkaan tavoitella - eikä perusteluna missään vaiheessa mainita - kansalaisten hyvinvointia, vaan heidän luottamuksensa psykologista merkitystä talouskasvulle. Tämän luottamus-retoriikan avulla kansalaiset halutaan sitouttaa näkemään sosiaalipolitiikka globaalin talouden – ja sen vaatimien uudistusten – kontekstissa, jotta muutos olisi hyväksyttävissä. Yksilöiden vastuullistamisen näkökulma on voimakas: ”tavoitteena on sosiaalipolitiikkaa nykyaikaistamalla vahvistaa kansalaisten luottamusta omaan kykyynsä hallita muutoksia”.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää ohjelmassa omaksuttua lähestymistapaa sosiaalipolitiikkaan hyvin huolestuttavana.

2. Sosiaalipolitiikka on alistettu globaalille taloudelle

Uuden sosiaalipoliittisen ohjelman ydin paljastuu jo komission tiedonannon kolmesta ensimmäisestä sanasta: sosiaalinen Eurooppa maailmantaloudessa. Ohjelman lähtökohtana ei enää ole kansallisen ja eurooppalaisen hyvinvointiajattelun suhde, vaan eurooppalaisen hyvinvointiajattelun sovittaminen globaalin talouden vaatimuksiin. Tämä lähtökohta voi muuttaa tavoiteltavan sosiaalipolitiikan prioriteetteja ja reunaehtoja pitkällä tähtäimellä hyvinkin olennaisesti.

Sosiaalipoliittisessa ohjelmassa korostetaan, ettei sen tavoitteita voi erottaa globalisoituneesta taloudesta, jossa ”Euroopan kilpailukyky ja kiinnostavuus punnitaan”. Toisin sanoen ohjelmalla halutaan varmistaa ja varoittaa, ettei sosiaalisesta saa tulla este Euroopan menestymiselle globaalissa taloudessa. Pelkän talouden intressin nostaminen politiikan keskiöön voi kuitenkin johtaa taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden vastakkaisuuksien kärjistymiseen, vaikka Lissabonin strategian alkuperäiset tavoitteet korostavat päinvastaista. Lisäksi kansallisen sosiaalipolitiikan liikkumatilaa kaventuu tämän kehityksen seurauksena jatkuvasti.

Kun sosiaalipolitiikka kytketään näin suoraan palvelemaan globaalia taloutta, ei sillä ole enää paljon yhteistä perinteisen sosiaalipoliittisen puhunnan kanssa. Ohjelman perustavoitteena onkin itsestään selvästi juuri muutos: Euroopan sosiaalisen mallin modernisointi. Myös kaikkien jäsenvaltioiden todetaan sitoutuneen omien sosiaalisen suojelun järjestelmiensä uudistamiseen. Komission keskeinen keino ohjata tätä kansallista uudistamista on avoin koordinaatiomenetelmä, jonka ”järkeistämiseen” sisältyvän sosiaalisen osallisuuden, eläkkeiden ja terveydenhuollon yhteisiä tavoitteita koskevan luettelon laatiminen on asia, johon Suomen olisi nyt aktiivisesti vaikutettava. Arvioitavana ja valmisteltavana on koko sosiaalipoliittisen problematiikan ja koordinaatiomenetelmän rooli unionin vahvistetussa taloudellisessa hallinnassa.

3. Sukupolvinäkökulma ja kestävä kehitys modernisoinnin perusteluina

Ohjelmassa korostetaan, että muutoksen on perustuttava ”uuteen sukupolvien väliseen lähestymistapaan” ja kestävään kehitykseen. Sekä sukupolvinäkökulma että kestävä kehitys ovat luonnollisesti kaikkien hyväksymiä ja kannattamia tavoitteita, mutta näiden retoristen käsitteiden funktiota eurooppalaisessa politiikassa olisi pohdittava syvällisemmin. Yleisinä kattotavoitteina ne oikeuttavat melkein mihin tahansa uudistuksiin. Sukupolvinäkökulman avulla meitä pyritään sitouttamaan ajatteluun, jossa omista eduista on luovuttava sukupolvien välisen solidaarisuuden nimissä; näin sosiaalipolitiikan modernisointi käännetään altruistiseksi toiminnaksi. Samalla tavoin globaaliin kestävään kehitykseen ankkuroituminen on luopumista omista eduista, jotta ”koko maailma” voisi hyötyä. Molempia näkökulmia voi käyttää tehokkaasti myös sosiaaliturvan leikkaamisen perusteluina.

Eurooppalaisen viitekehyksen toimeenpanon tehostaminen korostuu ohjelmassa monella tavalla: Euroopan sosiaalirahaston todetaan investoivan suoraan Euroopan tasolla sovittujen politiikkojen täytäntöönpanoon jäsenvaltioissa; tavoitteena on näin ”kuroa umpeen uudistusten täytäntöönpanossa havaittuja viiveitä”.

4. Kapea lähestymistapa vähimmäistoimeentuloon

Yhteisön aloitetta ”vähimmäistoimeentulojärjestelmiä koskevista järjestelmistä ja työmarkkinoilta syrjäytyneiden integroinnista” voi laajentuneen unionin puitteissa pitää sinänsä tervetulleena, mutta sosiaalipoliittisessa ohjelmassa omaksuttu työmarkkinalähestymistapa on aivan liian kapea ja myös vastoin unionin omia linjauksia, joiden mukaan sosiaalista syrjäytymistä on tarkasteltava moniulotteisena ongelmana. Pohjoismaisen asumisperusteisen järjestelmän kannalta komission lähestymistapa on erityisen ongelmallinen.

Kun ohjelmassa todetaan, että ”komissio kuulee erityisesti niitä työmarkkinaosapuolia, jotka ovat mukana toteuttamassa osallisuutta koskevia toimenpiteitä työmarkkinoiden kautta, mikä voisi johtaa uusien mahdollisuuksien kannalta konkreettisiin toimenpiteisiin”, jää aloitteen konkreettinen sisältö täysin arvailujen varaan. Tällainen retoriikka ei ole omiaan lisäämään kansalaisten luottamusta, joka toisaalla kuitenkin asetetaan ohjelman keskeiseksi tavoitteeksi.

5. Ongelmallinen näkökulma kumppanuuteen

Ohjelmassa ehdotetut menettelytavat kuten muutoskumppanuudet, vuosittaiset foorumit sekä vähimmäistoimeentulon siirtyminen työmarkkinoiden konsultaatioon ovat kansalaisten ja edustuksellisen demokratian näkökulmasta ongelmallisia. Ohjelmassa omaksuttu näkökulma toimijoita sitouttavista muutoskumppanuuksista on erittäin ongelmallinen. Kumppanuus ei voi missään tapauksessa tarkoittaa toimijoiden yksiulotteista sitoutumista muualla sovittujen päämäärien ja uudistusten toimeenpanoon, vaan sen ydin on toimijoiden tasavertaisuus ja avoin vuorovaikutteisuus toiminnan kaikissa vaiheissa. Komission tapa käyttää kumppanuus-käsitettä mitä erilaisimmissa yhteyksissä ja mitä erilaisimpien menettelytapojen oikeuttajana on erityisen valitettavaa ja omiaan heikentämään myös kansalaisten luottamusta.

 Erilaisten kumppanuuksien ja foorumien kautta sitoutetaan toimijoita myös helposti asioihin ja uudistuksiin, joihin yhteisöllä ei ole lainkaan toimivaltaa. Kumppanuus-ajattelun kautta häivytetään jatkuvasti sekä toimivaltakysymystä että julkisen ja yksityisen välistä rajaa. Tämä ei ole demokraattisen läpinäkyvyyden kannalta suotavaa.

6. Sosiaalipalvelut ja integroidun lähestymistavan ongelma

Sosiaalipoliittisen ohjelman sekä Lissabonin strategian väliarvioinnin ja kestävän kehityksen strategian ”keskinäisen täydentävyyden” todetaan edellyttävän ohjelman liittämistä muihin yhteisön politiikkoihin kuten sisämarkkina-, teollisuus-, kilpailu- ja kauppapolitiikkaan. Tämä integroitu poliittinen lähestymistapa on kuitenkin sosiaalipolitiikan kannalta monin tavoin ongelmallinen: eri politiikan alueilla - esimerkiksi kauppa- ja sosiaalipolitiikassa - on väistämättä myös toistensa kanssa ristiriitaisia tavoitteita, jotka pitäisi avoimesti tunnustaa, ja jotka edellyttävät selkeitä poliittisia arvovalintoja.

Yhteisön perussopimus ei tunne julkisen palvelun käsitettä eikä siten myöskään suojaa julkisia palveluja. Komission yleishyödyllisiä sosiaalipalveluja koskevaan valmisteluun vaikuttaminen on siksi erityisen tärkeää. Sosiaalipoliittisessa ohjelmassa todetaan, että yleishyödyllisiä sosiaalipalveluja koskevan tiedonannon tarkoituksena on edistää niiden nykyaikaistamista ja laadun parantamista. Komissio haluaa näin etsiä legitimiteettiä palvelujen yhtenäismarkkinoiden luomiselle eikä näillä markkinoilla tehdä lähtökohtaisesti mitään eroa siihen, onko kyseessä yksityinen vai julkinen palvelu. Yleishyödyllisiin sosiaalipalveluihin liittyvän tiedonannon tärkeimpänä tavoitteena tulisi olla sosiaali- ja terveyspalveluiden erityisestä luonteesta johtuvan erityisaseman turvaaminen sisämarkkinasääntelyä kehitettäessä. Oleellista on tunnustaa sosiaali- ja terveyspolitiikan omien tavoitteiden itseisarvo suhteessa kilpailukyky- ja talouskasvutavoitteisiin.

7. Hyvinvointi on arvo sinänsä

Ohjelmassa tavoitteeksi asetettu unionin sosiaalisen koheesion parantaminen ei onnistu ilman vahvaa sosiaali- ja työllisyyspolitiikkaa. Sosiaalipoliittinen ohjelma on kuitenkin kovin heikko ja täysin taloudelle alisteinen. Sitä voikin pitää eräänlaisena analyysiohjelmana, jossa unioni tiivistää omaa ohjausotettaan ja toimivaltaansa tukeutumalla globaalin talouden, kestävän kehityksen ja tulevan perustuslaillisen sopimuksen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja vaatimuksiin. Olennainen osa uusia juridisia toimintapuitteita rakennetaan työoikeuden kautta, ja sosiaalipolitiikan asema niin kansallisella, eurooppalaisella kuin globaalillakin agendalla uhkaa kutistua entisestään. Nyt olisikin aika miettiä syvällisesti, miten sosiaalisen hyvinvoinnin peruskysymyksiä saadaan unionissa  käsittelyyn muutenkin kuin talouskasvun ja kilpailukyvyn liitännäisinä. 

Helsingissä 6. huhtikuuta 2005

Elina Palola
kehittämispäällikkö
SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN KESKUSLIITTO ry.

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu