JOHTOPÄÄTÖKSET

1.   Vertaistoiminnan kysyntä on kasvussa

2.   Järjestölähtöinen auttamistyö ei ole elinkeinotoimintaa

3.   Omasta palvelutuotannosta yhteiseen vaikuttamistoimintaan

4.   Vetovoimaisen yhdistystoiminnan edellytykset on turvattava

5.   Raha-automaattiyhdistyksen monopoliasema on kansalaisjärjestötoiminnan elinehto

6.   Järjestöjen haasteena on tehdä työnsä näkyvämmäksi

7.   Tulevaisuuden skenaarioita ja valinnan paikkoja                                   

Tässä ensimmäisessä Järjestöbarometrissa on kuvattu sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaa, osallistujia, taloudellisia ja muita toimintaedellytyksiä sekä järjestöjen roolia ja roolin muutoksia paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Koko valtakunnallisen ja paikallisen järjestökentän toiminnasta on olemassa hyvin puutteellisesti yhtenäistä tietoa. Järjestöbarometrin tarkoituksena on omalta osaltaan vastata tähän tiedon tuottamisen haasteeseen. Järjestöbarometri on perinteisiä barometrejä huomattavasti laajempi ja sen lähdeaineistoina ovat eri näkökulmista esitetyt arviot sekä laajat tilastoaineistot järjestötoiminnan resursseista.

Järjestöbarometrissa on haluttu nostaa esiin sosiaali- ja terveysjärjestöjen erityisyyttä. Vaikka kaikella järjestötoiminnalla on yhtäläisyyksiä ja ajan haasteet ovat kaikille järjestöille samat, sosiaali- ja terveysjärjestöt poikkeavat monin tavoin urheilu- ja liikuntajärjestöistä, nuorisojärjestöistä ja muusta järjestökentästä. Jos koko suomalaista järjestökenttää kuvataan ja analysoidaan yhtenä suurena kokonaisuutena, sen monimuotoisuus häviää. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen välillä on myös monia eroja. Niiden kuvaamiseksi on toimintaa tarkasteltu myös toimialoittain.

Ihmisten hyvinvointi rakentuu monien eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Keskeisiä ovat ihmisen omat voimavarat, sosiaalisten verkostojen ja yhteisöjen toimivuus sekä se, miten elämisympäristöt tukevat arjen sujuvuutta ja selviytymistä. Perhe, suku, läheiset ihmiset ja yleensä ihmisten keskinäinen tuki ovat edelleen hyvinvoinnin kulmakiviä ja tärkeitä tuen lähteitä. Vaikka palvelujärjestelmällä on tärkeä merkitys, ihmiselämän suuret ja merkittävät käänteet tapahtuvat palvelujärjestelmän ulkopuolella. Kansalaisjärjestöt osana kansalaisyhteiskuntaa tarjoavat toimintaa ja sellaisia osallistumismahdollisuuksia, jotka edistävät ihmisten hyvinvointia ja rakentavat luottamusta. Kansalaisyhteiskunta vahvistaa kansalaisuutta ja synnyttää yhteisöllisyyttä. Kansalaisyhteiskunta on viime vuosina noussut keskustelun kohteeksi paitsi Suomessa, myös muualla maailmassa. Mielenkiinto sitä kohtaan on lisääntynyt.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on lähdetty siitä, että järjestötoiminnalla on arvo sinänsä. Sosiaali- ja terveysjärjestöillä onkin perinteisesti vankka ja merkittävä rooli vaikuttajina sekä palvelujen ja koko yhteiskunnan kehittäjinä. Kansalaisjärjestöjen toimintatilaan vaikuttavat tällä hetkellä kuitenkin monet yhteiskunnalliset kehityskulut ja poliittiset valinnat. Järjestöbarometri analysoi näiden muutosten heijastumia ja vaikutuksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan ja toimintaedellytyksiin.

Järjestöbarometrin tulokset osoittavat, että sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat tärkeä osa suomalaista hyvinvointijärjestelmän infrastruktuuria. Niiden toiminta on monipuolista ja ne tarjoavat monille ihmisryhmille tärkeää tukea. Tulokset kertovat kiistatta myös, ettei sosiaali- ja terveysjärjestöjä voi luonnehtia ensisijaisesti ja vain palveluiden tuottajiksi. Näyttää päinvastoin siltä, että valtakunnallisten järjestöjen toiminnan painopiste on vaikuttamis- ja muussa asiantuntijatoiminnassa ja paikallisyhdistysten vertais- ja virkistystoiminnassa, joiden merkitys on viimeisten viiden vuoden aikana entisestään kasvanut.

Julkisessa keskustelussa on joskus esitetty epäilyjä siitä, että perinteinen kansalaisjärjestötoiminta olisi hiipumassa, sen toimijamäärät vähenemässä ja että toiminta tavoittaisi vain keskiluokkaisia ihmisiä. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä tilanne näyttää päinvastaiselta. Niiden paikallistoiminta on vireää ja suurimmassa osassa toimintaan osallistujien ja vapaaehtoisten määrät ovat joko pysyneet ennallaan tai kasvaneet. Osallistuja- ja vapaaehtoisten määrät ovat vähentyneet vain murto-osassa yhdistyksiä. Merkittävintä on, että paikallisyhdistykset tavoittavat laajasti erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja palvelevat heidän yhteisöön kiinnittymistään, osallisuuttaan sekä syrjäytymisen ehkäisyä. Järjestöjen erityistehtävä on antaa ääni niillekin ihmisille, jotka eivät muuten saa ääntään kuuluviin sekä luoda mahdollisuuksia osallistumiseen ja rikkaaseen elämään myös siellä, missä toimimiseen kenelläkään muulla ei ole ollut kiinnostusta tai osaamista.

1.  Vertaistoiminnan kysyntä on kasvussa

Suomalaisilla sosiaali- ja terveysjärjestöillä on varsin pitkä toimintahistoria, jonka aikana niiden toiminnan painopisteet ovat vaihdelleet. Valtakunnallisen järjestöjohdon arviot omien järjestöjensä toiminnan painopisteistä vuosina 2000 – 2006 osoittavat, että palvelujen tuottamisen merkitys on vähentynyt ja vertaistoiminnan merkitys puolestaan selvästi kasvanut. Vaikka peruslinjat ovat 2000 – luvulla pysyneet suhteellisen samoina, joka neljäs järjestöjohtaja arvioi, että vertaistoiminnan merkitys on viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä on tänä aikana käynnistynyt paljon vertaistoiminnan kehittämishankkeita, olemassa olevaa toimintaa on organisoitu ja sille on luotu tukirakenteita. Vertaistoiminta on aina ollut kansalaisjärjestöjen ydintoimintaa. On mahdollista, että tämän paikallisyhdistysten tekemän työn arvo ja merkitys tunnustetaan nyt aiempaa selvemmin. Vertaistoiminnan ja -tuen käsitteetkin ovat vakiintuneet järjestökieleen vasta 1990-luvulla.

Paikallisyhdistysten toimintamuodoista harrastus- ja virkistystoiminta kokoaa eniten osanottajia ja vertaisryhmät toiseksi eniten, kun mittarina pidetään vuosittaisen osallistujajoukon keskimääräistä kokoa. Samoissa elämäntilanteissa elävien ihmisten keskinäinen tuki on paikallisessa yhdistystoiminnassa vahva käyttövoima ja toiminnan moottori. Vertaistuen ja ihmisten keskinäisen tuen merkityksen kasvulle on monia syitä. Ihmiset joutuvat aiempaa useammin tekemään vaikeissa elämäntilanteissa, esim. sairastumisen yhteydessä, itsenäisiä valintoja ja päätöksiä yksin ilman perinteisten lähiyhteisöjen tukea. Terveydenhuollossa on harkinta- ja päätösvaltaa vaikeissakin ratkaisuissa siirretty aiempaa enemmän ihmisille itselleen. Tietotulvan kasvaessa kokemustiedon arvo on noussut merkittäväksi perinteisen asiantuntijatiedon rinnalle.

Sosiaalisen tuen puute ja yksinäisyys ovat merkittäviä hyvinvointi- ja terveysriskejä. Sosiaalisen tuen merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle kasvaa tilanteissa, joissa ihmisen omat voimavarat ovat vähäisiä. Riski on suuri silloin, kun elämä kriisiytyy joko pitkään jatkuneen osattomuuden tai äkillisten vaikeiden elämänmuutosten seurauksena. Paikallisyhdistysten vertaistoiminta tavoittaa tällä hetkellä paljon ihmisiä, joiden syrjäytymisriski on yhteiskunnassa arvioitu merkittäväksi. Ihmiset etsivät vertaiskokemuksia ja -tukea myös sellaisiin elämäntilanteisiin, joihin ei aiemmin haettu apua. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat erilaisten rikosten, esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön ja erilaisen väkivallan kohteeksi joutuneiden yhdistykset ja vertaisryhmät.

Vertaistuen tarjoamista voidaan tällä hetkellä pitää yhtenä sosiaali- ja terveysjärjestöjen keskeisenä yhteiskunnallisena tehtävänä. Järjestöjen toiminnassa se on ydinaluetta. Vertaistoiminta on monimuotoista, usein ryhmämuotoista, organisoitua yhteisöllistä tukea sellaisten ihmisten kesken, joita yhdistää samanlainen elämäntilanne tai kohtalonyhteys. Pirstoutuneessa yhteiskunnassa, jossa työ- ja ihmissuhteet sekä asuinympäristöt vaihtuvat, ihmiset joutuvat kohtaamaan uusia elämäntilanteita yksin ja vailla perinteisten yhteisöjen tarjoamaa tukea. Kun lähiyhteisö ja asiantuntijat aiemmin tekivät monia mm. sairauksien hoitoon liittyviä valintoja yksittäisen ihmisen puolesta, joutuvat ihmiset nyt tekemään useita suuria elämän kulkuaan koskevia valintoja yksin. Tämä on lisännyt kysyntää organisoituun, samoissa tilanteissa elävien ihmisten keskinäiseen tukeen, vertaistukeen.

Yksinäisyys, ulkopuolisuus ja vastavuoroisten ihmissuhteiden puute ovat etenkin vaikeissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kipeimpiä ongelmia. Ne ovat myös vakavia riskitekijöitä syrjäytymiselle ja sairastavuudelle. Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat viime vuosina organisoineet paljon vertaistoimintaa ja kehittäneet uusia työmuotoja sekä systemaattisesti rakentaneet edellytyksiä ihmisten keskinäiselle tuelle. Mahdollisuus kokemusten jakoon ja keskinäiseen vertaistukeen luovat vaikeissa tilanteissa eläville ihmisille myös puuttuvan yhteisön ja identiteetin kannalta korjaavia kokemuksia. Näillä toiminnoilla on merkittävä ongelmien syntymistä, vaikeutumista ja syrjäytymistä ehkäisevä luonne ja niitä on syytä tulevaisuudessa edelleen vahvistaa.

2. Järjestölähtöinen auttamistyö ei ole
     elinkeinotoimintaa

Järjestöjen palveluista ja niiden tarjoamasta tuesta suuri osa on varsinaisten palvelujen ja pelkän vapaaehtoistoiminnan välimaastoon sijoittuvaa erilaista tukea ihmisten arjen selviytymiseen. Raha-automaattiyhdistys on ottanut palvelujen ja vapaaehtoistoiminnan välimaastoon asettuvasta toiminnasta käyttöön termin järjestölähtöinen auttamistyö. Järjestölähtöistä auttamistyötä edustavat esimerkiksi erilaiset ohjaus- ja neuvontapalvelut sekä ryhmätoiminnat, joiden tavoitteena on vahvistaa ihmisten toimintakykyä ja edistää itsenäistä selviytymistä. Mukana on yleensä jonkinlainen vertaistuen elementti. Nämä työmuodot ovat järjestöjen perinteistä työmaata.

Valtakunnallinen järjestöjohto katsoo, että järjestölähtöinen auttamistyö eroaa periaatteellisella tavalla järjestöjen varsinaisesta palvelujen tuottamisesta ja on oma erityisalueensa. Kyseessä ovat järjestöjohdon mukaan sellaiset toimintamuodot, jota ei voi tuotteistaa, ei ostaa vapailta markkinoilta eikä tuottaa markkinaehtoisesti. Toimintaa ei myöskään voi kattaa käyttäjämaksuilla niin, että joku maksaisi toiminnasta todellisen käyvän hinnan. Järjestölähtöinen auttamistyö on toimintaa, joka on osallistujalle ilmaista tai siitä maksetaan vain omakustannushinta. Kun kuluja ei voida kattaa palvelu- tai käyttömaksuilla, toiminta tarvitsee toteutuakseen julkista tukea.

Järjestöjen eri toiminnot eivät välttämättä ole selkeästi erotettavissa toisistaan, vaan muodostavat kokonaisuuden, jossa eri puolet tukevat ja edellyttävät toisiaan. Kilpailulainsäädännön, verotuksen ja avustusten takia eri toimintoja on kuitenkin jouduttu aiempaa selkeämmin erottamaan. Muutosten takana ovat EU:n sisämarkkinasääntelystä juontuvat kilpailulliset ja elinkeinopoliittiset tavoitteet, jotka ovat merkittävästi muuttamassa järjestöjen toimintaympäristöä.

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ja säätiöt ovat Suomessa lähtökohtaisesti yleishyödyllisiä. Tämän käynnissä oleva muutos kyseenalaistaa. Yleishyödyllisyyteen viitataan lukuisissa laeissa, mutta termin sisällöllinen määrittely löytyy vain tuloverolaista. Sen mukaan yhteisö on yleishyödyllinen, jos se toimii välittömästi ja yleiseksi hyväksi, toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin eikä tuota osallisille taloudellista etua. Järjestöjen näkemyksen mukaan tärkein yleishyödyllisyyttä luonnehtiva tunnusmerkki ja kriteeri on, että se toteuttaa järjestöjen toiminnan tarkoitusta ja ettei toiminnalla tavoitella taloudellista voittoa.

Yksityisissä sosiaali- ja terveyspalveluissa on käynnissä ristiriitainen kehitys. Järjestöjä pyydetään apuun paikkaamaan niitä aukkoja, joita julkiselta sektorilta jää hoitamatta. Toisaalta järjestöjen liikkumatila ja edellytykset palvelujen tarjoamiseen ovat kaventuneet toimintaympäristön muutoksen takia. Kilpailuttamisen ja palvelukaupan tehostaminen ovat näistä keskeiset.

Rajanveto elinkeinotoiminnan ja yleishyödyllisen toiminnan välillä on edelleen epäselvä ja herättää järjestöissä epävarmuutta. Vuonna 2006 työskennellyt järjestöjen toimintaedellytyksiä selvittänyt oikeusministeriön työryhmä pääsi alkuun elinkeinotoiminnan ja yleishyödyllisen toiminnan rajan selkiyttämisessä, mutta työ on vasta alussa. Verohallinnon yleishyödyllisten järjestöjen ja säätiöiden toiminnan verottamisesta antamien verotusohjeiden jälkeen paikalliset verotoimistot ovat aktivoituneet yhteydenotoissaan ja selvityspyynnöissään sekä valtakunnallisten järjestöjen että paikallisyhdistysten suuntaan. Järjestöbarometrin palvelutoimintaan liittyvien tulosten mukaan tämä on ylimitoitettua, koska vain pieni osa paikallisyhdistyksistä tuottaa varsinaisia palveluita. Näistäkin huomattava osa on luonteeltaan hyvin pienimuotoista niin määrältään kuin taloudelliselta volyymiltäänkin.

Järjestöjen toiminnan tärkein erityispiirre on, että toiminta on yleishyödyllistä. Järjestöjen palveluista suuri osa on palvelujen ja vapaaehtoistoiminnan välimaastoon sijoittuvaa erilaista tukea ihmisten arjen selviytymiseen, josta on vakiintumassa käyttöön termi järjestölähtöinen auttamistyö. Järjestölähtöinen auttamistyö on järjestöjen ainutlaatuista toimintaa. Se on korvaamatonta tukea sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen että syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Verottajan ja julkishallinnon yritykset tulkita tällaista toimintaa elinkeinotoiminnan luonteiseksi palvelutoiminnaksi kertovat, ettei järjestöjen toimintaa riittävästi tunneta. Tulkinta pohjautuu toisesta toimintakontekstista tulevalle tulkintakehykselle, jossa kaikki ihmisten välinen tuki ja apu ovat tuotteistettavissa, ostettavissa ja myytävissä. Tulkinnan takana lienee myös intressi kehittää alan yritystoimintaa.

On varmistettava, ettei järjestöjen toimintaa vaurioiteta peruuttamattomalla tavalla sekä viedä mahdollisuuksia kansalaistoiminnan tarjoamalta osallisuudelta. Tämä edellyttää toimia, joihin myös oikeusministeriön työryhmä kesällä 2006 ilmestyneessä raportissaan päätyi.

Verohallinnon ohjeet verotoimistoille on uudistettava todellisessa yhteistyössä järjestöjen kanssa, kuten myös oikeusministeriön työryhmä esitti. Paikallisten verotoimistojen selvityspyynnöt tulee pysäyttää, ennen kuin uudistustyö saadaan päätökseen.

Yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan rajaa on edelleen selkiytettävä. Järjestöjen ja eri ministeriöiden tulkinnat yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan rajanvedosta poikkeavat Järjestöbarometrin ja muiden selvitysten mukaan edelleen merkittävästi toisistaan.

On välttämätöntä, että valtioneuvosto perustaa kansalaisjärjestöjen toimintaan ja toimintaedellytyksiin liittyvän neuvottelukunnan, joka jatkaa vuoropuhelua ja linjaustyötä. Lisäksi tarvitaan valtioneuvoston periaatepäätös ja poliittinen linjaus yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan rajankäynnistä. Kyse ei ole hallinnollisesta linjauksesta, vaan ennen kaikkea poliittisesta, tulevaisuuden kehitykseen liittyvästä valinnasta. Yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan rajan määrittelyä ei voida jättää vain elinkeinoelämän ja sitä lähellä olevien toimijoiden ja verohallinnon tehtäväksi.

Yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan määrittelyssä on kyse koko suomalaisen hyvinvointimallin infrastruktuurin yhden peruselementin, järjestöjen toiminnan, jatkumisesta tai romuttamisesta. Rajan selkiyttämisen välttämättömyyttä tukee se, että Euroopan unionissa valmistellaan linjausta siitä, mitä tarkoitetaan yleishyödyllisillä palveluilla. Nämä kaksi sinänsä erillistä ja eri suunnista lähtevää prosessia tulee sovittaa yhteen. Kyse on kansalliseen päätösvaltaan kuuluvasta asiasta johon tarvitaan kansallinen eri ministeriöiden järjestöt huomioon ottava strategia.

Julkishallinnon järjestöihin liittyvää osaamista on syytä koulutuksellisesti vahvistaa. Lisäksi tarvitaan säännöllisen vuoropuhelun areena keskinäisen ymmärryksen lisäämiseksi kansalaisjärjestöjen ja eri ministeriöiden sekä yrittäjien välillä.

3. Omasta palvelutuotannosta yhteiseen vaikuttamistoimintaan

Järjestöillä on merkittävä rooli palveluiden tuottajana omilla erityisalueillaan. Järjestöt tuottavat muun muassa ensi- ja turvakotipalveluja sekä eräitä päihdepalveluita enemmän kuin kunnat. Järjestöt tuottavat myös erityisosaamista vaativia kuntoutuspalveluja etenkin sellaisille väliinputoajaryhmille, joilla ei ole oikeutta tai mahdollisuutta lakisääteiseen tai muuhun kuntoutukseen. Tällaisia ihmisryhmiä ovat esimerkiksi monet ikääntyvät ja pitkään työelämän ulkopuolella olevat pitkäaikaissairaat ja vammaiset ihmiset.

Järjestöjen palvelutuotannon merkitys niiden toiminnassa on kuitenkin tällä hetkellä vähenemässä. Peräti kolmannes valtakunnallisista järjestöistä arvioi palvelujen tuottamisen painoarvon omassa toiminnassaan vähäisemmäksi nyt kuin viisi vuotta sitten ja vain 10 prosenttia arvioi palvelujen tuottamisen merkityksen oman järjestönsä toiminnassa nousseen. Järjestöjohto, aluetyöntekijät ja paikallisyhdistykset arvioivat, että palvelujen kehittäminen on järjestötoiminnan haasteista pienin. Ensisijaisia haasteita vaikuttamistoiminnan ohella ovat kansalaisjärjestötoiminnan kehittäminen ja sen tunnetuksi tekeminen.

Järjestöjen palvelutuotannon suhteellinen osuus yksityisistä sosiaalipalveluista on vähenemässä. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet koti- ja asumispalveluissa. Järjestöt eivät muun muassa enää juuri investoi ja rakenna uusia palveluasuntoja, koska Raha-automaattiyhdistyksen avustukset niiden rakentamiseen on käytännössä lopetettu tai loppumassa.

Selkein muutos yritysten ja järjestöjen tuottamien palvelujen suhteissa on tapahtunut kotipalveluissa. Kotipalvelut ovat ainoa sosiaalihuollon avopalvelujen toimiala, jolla yritysten rooli on kasvanut järjestöjen roolia suuremmaksi. Koti- ja tukipalvelujen asiakasmäärien lasku on yksi tuntuvimmista järjestöjen palvelutuotantoa kohdanneista muutoksista. Järjestöjen kotipalvelujen asiakasmäärät ovat vuodesta 2002 vuoteen 2005 vähentyneet 23 prosenttia. Muutosta selittää lähinnä se, ettei Raha-automaattiyhdistys voi myöntää toimintaan juurikaan avustuksia. Koska palvelun tuottamista ei enää julkisin varoin tueta, on osa järjestöistä yhtiöittänyt kotipalvelujen tuottamisen, mikä selittää osaltaan alan yritystoiminnan kasvua. Asiakkaan kannalta tämä merkitsee väistämättä hintojen nousua, kun toimintaa ei enää voida julkisin avustuksin subventoida.

Yritysten määrä 2000-luvulla on lisääntynyt sosiaalipalveluissa ja alan yritystoiminta on kasvanut nopeammin kuin vastaava järjestöjen palvelutuotanto. Kasvu on tarkoittanut paljolti pienten hoivayritysten syntymistä kentälle. Järjestöjen palvelutoiminnan ja pienten hoivayritysten haasteet ovat monessa mielessä samat. Suuria palveluyrityksiä on syntynyt vasta vähän, mutta kansainvälisten kokemusten pohjalta on ennakoitavissa, että niiden rooli vahvistunee erityisesti niillä alueilla, joilla liikkuvat suurimmat taloudelliset volyymit ja asiakaspotentiaalit. Niin järjestöjen kuin pienten hoivayritysten kannalta on merkittävää, luoko sosiaali- ja terveydenhuoltoon tuotu kilpailuttaminen edellytykset keskittymiselle ja sille, että suuret kansainväliset yhtiöt valtaavat kentän ja vievät toimintatilan pieniltä toimijoilta. Jos näin käy, se nostaa myös pitkällä aikavälillä kustannuksia, kuten muissa maissa on jo käynyt.

Järjestöihin on kohdistunut suuri ulkopuolinen paine eriyttää palvelutoimintansa muusta toiminnastaan sekä yhtiöittää palvelujaan. Mitään rekistereitä ei ole olemassa siitä, kuinka moni sosiaali- ja terveysjärjestö on viime vuosina perustanut palvelujen tuottamista varten yhtiön. Järjestöbarometria varten kerättyjen tietojen perusteella on kuitenkin arvioitavissa, että yhtiöittäminen on kahden viimeisen vuoden aikana sittenkin ollut suhteellisen vähäistä. Viimeisten kolmen vuoden aikana palvelutuotantoaan on yhtiöittänyt kymmenkunta valtakunnallista järjestöä.

Vaikka valtakunnalliset järjestöt eivät keskitä ponnistelujaan oman palvelutuotannon kasvuun, niiden vaikuttamistoiminnan keskeisin kärki on palvelujen laadussa. Vammais- ja aistivammajärjestöjen vaikuttamisponnistelut kohdistuvat myös palvelujen saatavuuteen. Lisäksi järjestöjen huolena on, että osa ihmisistä jää edelleen ilman palveluja. Tällaisia ryhmiä ovat etenkin erityisen tuen tarpeessa olevat ja paljon palveluja tarvitsevat ihmiset, esimerkiksi vaikeavammaiset ihmiset sekä erilaiset väliinputoajat. Järjestöjen roolin väheneminen palveluiden alueella saattaa edelleen kasvattaa palveluiden saamisen aukkokohtia.

Vaikuttamistoiminta on laajasti järjestöjen yhteistä toimintaa. Tämä koskee valtakunnallista ja alueellista, mutta ennen kaikkea paikallista vaikuttamista. Paikallisen yhdistystoiminnan näkökulmasta yhteinen vaikuttamistoimintaa tuottaa synergiaetuja ja korvaa osin myös niukkoja resursseja. Paikallisen, alueellisen ja valtakunnallisen tason yhteistyö vaikuttamistoiminnassa on tärkeää. Valtakunnallisen järjestön tiedon ja materiaalien tuottamisella ja muulla tuella on tärkeä merkitys paikalliselle vaikuttamistoiminnalle. Paikallistoiminnassa kertyvä tieto taas on tärkeää valtakunnallisen vaikuttamisen kannalta. Tiedon kerääminen, dokumentointi ja välittyminen valtakunnalliseen vaikuttamistoimintaan ovat järjestöissä selkeitä kehittämishaasteita. Tiedon tuottaminen on välttämätöntä, jotta järjestöt voivat olla hyvinvointivaltion vahtikoiria. Järjestöillä on vaikuttamistoiminnassaan terävöittämisen paikka, sillä vaikuttamisen keinot ovat edelleen hyvin perinteisiä asiantuntijaorganisaation keinoja.

Järjestöt ovat perinteisesti kehittäneet palveluja, joista osa on vähitellen siirtynyt julkisen vallan vastattaviksi. Tällä hetkellä painopiste näyttää järjestöissä osittain siirtyneen oman palvelutuotannon kasvattamisesta siihen vaikuttamiseen, että palvelutaso säilyisi ja että ihmiset voisivat edelleen saada tarvitsemiaan palveluja.

Järjestöt pyrkivät vaikuttamaan palvelujen laatuun, julkisten palveluiden säilyttämiseen tai jopa niiden pelastamiseen. Sosiaalipoliittisesti järjestöjen vaikuttamistoiminnassa on kyse siitä, miten julkinen vastuu sosiaali- ja terveyspalveluissa tulevaisuudessa määritellään sekä siitä, miten niukkenevien resurssien ja kilpailuttamisen olosuhteissa varmistetaan palveluiden kriteerinä myös palveluiden laatu eikä vain niiden hinta.

Järjestöjen asema palveluiden tuottajana suhteessa etenkin kotipalveluja tuottaviin yrityksiin on muuttunut. Niin järjestöjä kuin yrityksiä palvelee pitkällä aikavälillä se, että Suomessa saadaan kansallinen yhteisymmärrys ja tahtotila eri tahojen tehtävistä ja rooleista sekä yleishyödyllisen ja elinkeinotoiminnan rajoista. Järjestöt ovat yhtiöittäneet asumis- ja kotipalvelujen tuotantoaan. Myös muilla alueilla yhtiöittämistä on tapahtunut, mutta se ei ole laajamittaista. Järjestöjen oman arvion mukaan suurin osa niiden palvelutoiminnasta on edelleen yleishyödyllistä toimintaa.

Kunta- ja palvelurakenteen uudistamisen myötä julkisia palveluja tuotetaan nykyistä laajemmilla alueilla, mikä takia järjestöjen on löydettävä uudet neuvottelukumppanit. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa ei järjestöjen roolia ole otettu huomioon. Nyt tarvitaan sopimukselliset mekanismit järjestöjen ja kuntien yhteistyön mahdollistamiseksi tulevaisuudessa palveluiden tuottamisen ja ehkäisevän työn alueella. Lisäksi kunnissa tarvitaan kansalaisjärjestöstrategiat, joiden avulla voidaan hahmottaa kuntien ja järjestöjen yhteistyösuhteita ja kumppanuutta.

Järjestöihin kertyy tietoa ihmisten tarpeista ja tilanteista sekä palvelu- ja tukijärjestelmien puutteista. Valtakunnalliset järjestöt tukevat paikallista ja alueellista vaikuttamistoimintaa, mutta tiedon dokumentoinnissa ja keräämisessä paikallisesta toiminnasta vaikuttamistyön tueksi on edelleen kehitettävää. Se edellyttää myös resursointia järjestöjen sisällä.
 

4. Vetovoimaisen yhdistystoiminnan edellytykset on turvattava

Paikallisyhdistysten toiminnalle on kysyntää ja kysyntä on lisääntymässä. Yli puolella yhdistyksistä toiminnan kysyntä on kasvanut viimeisten viiden vuoden aikana ja yli kolmanneksella se on pysynyt ennallaan. Vain noin joka kymmenennellä kysyntä on vähentynyt. Toimintaan osallistuvien määrää on viime vuosina onnistunut kasvattamaan joka kolmas yhdistys ja osallistujien määrä on pysynyt muuttumattomana 40 prosentissa yhdistyksistä. Myös vapaaehtoisten määrän kehityksen perusteella voi arvioida, että suomalaiset sosiaali- ja terveysalan yhdistykset saavat edelleen varsin hyvin ihmisiä toimintansa piiriin. Puolet yhdistyksistä arvioi, että vapaaehtoisten määrä on viimeisten viiden vuoden aikana pysynyt samana. Joka neljäs arvioi, että vapaaehtoisten määrä on lisääntynyt. Vain neljäsosalla yhdistyksistä vapaaehtoisten määrä on vähentynyt. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen erityispiirre muuhun järjestökenttään verrattuna on toimija- ja vapaaehtoisjoukon naisvaltaisuus. Ero on merkittävä esimerkiksi suhteessa liikunta- ja urheilujärjestöihin, joiden vapaaehtoiskenttä on selvästi miesvaltainen.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen paikallistoiminta tavoittaa laajasti vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, eri tavalla vammaisia, työttömiä, pitkäaikaissairaita, mielenterveyskuntoutujia, päihdeongelmaisia sekä lastensuojelun piirissä olevia. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kannalta järjestötoiminnassa on kyse syrjäytymiskierteen katkaisusta ja elämisen suunnan muutoksen mahdollisuudesta. Yhdistykset tavoittavat vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä todennäköisesti Järjestöbarometrissa raportoitua enemmän, koska toimintaan voi osallistua kuka tahansa, eivätkä yhdistykset pidä kirjaa siitä, millaisia vaikeuksia toimintaan osallistuvilla ihmisillä on. Mukaan voi tulla kansalaisena, ei tiettyjä kriteereitä täyttävänä palveluiden käyttäjänä tai maksukykyisenä asiakkaana.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen historiassa on tyypillistä, että toiminnan käynnistäjinä ja keskeisinä hahmoina on ollut alan ammattihenkilöstöä. Kansalaisjärjestötoiminnan virittäminen ja niissä toimiminen on tarjonnut ammattihenkilöstölle myös mahdollisuuden osallistua heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseen tilanteissa, joihin yhteiskunnan lakisääteinen apu ei ylety. Paikallisessa yhdistystoiminnassa on edelleen mukana paljon sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöstöä. Lastensuojelun yleisyhdistyksistä 97 prosentissa ja kansanterveystyön yleis- ja monialayhdistyksistä 91 prosentissa on mukana alan ammattihenkilöstöä.

Paikallisyhdistykset toimivat useimmiten hyvin pienien taloudellisten resurssien varassa. Kaksi kolmesta yhdistyksestä toimii alle 10 000 euron vuosibudjetilla. Keskeisimmät rahoituslähteet ovat jäsenmaksut ja muut oman toiminnan tuotot. Vain joka kymmenes paikallisyhdistys sai vuonna 2005 jotain RAY-tukea toimintaansa. Kuntien yleisavustuksetkin ovat merkittävä rahoitusmuoto vain 16 prosentille paikallisyhdistyksistä. Useampi kuin joka neljäs yhdistys pitää taloudellista tilannettaan huonona. 14 prosenttia arvioi taloutensa heikkenevän vuoden kuluessa. Taloudelliset ongelmat ovat inhimillisten resurssien ohella yhdistysten yleisimpiä huolenaiheita. Yli puolet arvioi rahoituksen vahvistamisen olevan toiminnan tärkeä kehittämishaaste.

Järjestöbarometrin tulosten sekä muiden selvitysten mukaan kuntien järjestöille myöntämiä yleisavustuksia on vähennetty tai niistä on luovuttu ja siirrytty sen sijaan ostopalvelusopimuksiin. Järjestöille toiminta-avustukset merkitsevät perustoiminnan tukemista ja mahdollistamista. Perustoiminnan rahoituksen rapautuminen heikentää ennen kaikkea järjestöjen mahdollisuuksia tarjota vaikeissa elämäntilanteissa oleville ihmisille matalan kynnyksen tukea ja osallistumisen mahdollisuuksia.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen paikallistoiminnan kysyntä on kasvussa. Yhdistykset ovat ihmisille erittäin tärkeä kanava kiinnittyä yhteisöön, saada uusia ihmissuhteita ja helpotusta ulkopuolisuuteen ja yksinäisyyteen. Sen ja erilaiseen toimintaan osallistumisen kautta paikallisyhdistyksillä on erittäin merkittävä mahdollisuus tukea vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä oman identiteetin ja itsetunnon rakentumisessa sekä syrjäytymisen ehkäisyssä.

Yhdistysten toiminnan vaikuttavuutta on kokonaisuutena vaikea mitata, mutta sen merkitys voidaan kuitenkin arvioida erityisen suureksi juuri vaikeissa elämäntilanteissa ja syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille. Yhdistykset tarjoavat mahdollisuuden oman toimintakyvyn ylläpitämiseen niissäkin tilanteissa, joissa sen koheneminen ei enää ole mahdollista. Suuri osa yhdistyksistä ei suuntaa tukeaan ja palveluitaan vain tietylle rajatulle kohderyhmälle vaan tuki on periaatteessa kenen tahansa saatavilla yksilöllisestä elämäntilanteesta riippumatta.

Vaikka yhdistysten toiminnan ja siihen osallistuvien määrän kehitys vaikuttaa myönteiseltä, yhdistykset kantavat huolta siitä, miten taloudelliset ja inhimilliset resurssit riittävät jatkossa toiminnan ylläpitämiseksi. On tärkeää turvata yhdistysten toimintaedellytykset pitkäjänteisesti niin, että niillä olisi mahdollisuus vastata olemassa olevaan ja lisääntyvään kysyntään. Taloudellisia resursseja vahvistamalla voidaan helpottaa toiminnan ylläpitämistä, monipuolistamista ja laajentamista sekä lisätä sen näkyvyyttä ja tavoitettavuutta. Samalla paranevat edellytykset saada toimintaan mukaan uusia vapaaehtoisia, jäseniä ja muita toimintaan osallistuvia.

On tärkeää ja myös kuntien kannalta kustannustehokasta, että yhdistyksille myönnetään jatkossakin toiminta-avustuksia projektiavustusten sijasta. Toiminta-avustukset ovat myös kilpailuvaikutusten kannalta projekti- ja hankerahoitusta ongelmattomampia.

5. Raha-automaattiyhdistyksen monopoliasema on    kansalaisjärjestötoiminnan elinehto

 Merkittävin sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulolähde ovat Raha-automaattiyhdistyksen avustukset. Niiden tarkoitus on turvata kansalaistoiminnan rakenteiden olemassaolo. Raha-automaattiyhdistys on julkisoikeudellinen yhdistys, joka kerää rahapelitoiminnalla varoja suomalaisten sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaan. Järjestöjen rahoituksen pitkäjänteisessä turvaamisessa RAY on kansainvälisestikin arvioiden merkittävä innovaatio. Nykyisen kaltainen suomalainen monimuotoinen sosiaali- ja terveysjärjestöjen kenttä ei olisi lainkaan mahdollista ilman Raha-automaattiyhdistystä. RAY:n avustukset ovat lähes kaikkien valtakunnallisten järjestöjen toiminnan elinehto. Suurimmalle osalle valtakunnallisia järjestöjä RAY-avustukset muodostavat lähes puolet kaikista tuloista. Avustusten merkitys on suuri varsinkin pienille ja keskisuurille järjestöille. Vaikka RAY-avustukset muodostavat prosentuaalisesti pienen osan suurten järjestöjen kuluista, niillä rahoitetaan sellaisia kansalaisjärjestöjen ydintoimintoja, joihin ei muuta rahoitusta ole saatavissa.

Valtakunnallisten järjestöjen rahoituksella luodaan myös edellytyksiä paikallistoiminnalle. Monilla avustuksilla toteutetaan pelkästään alue- ja paikallistason toimintaa. Kansalaisjärjestötoiminnan rahoitusta ei voi rakentaa palvelu- tai käyttäjämaksujen varaan. Ilman julkista tukea sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminta ei olisi mahdollista tai niiden tapahtumista tulisi niin kalliita, ettei niihin osallistuminen enää olisi mahdollista muille kuin niille, joilla on mahdollista maksaa osallistumisistaan eri toimintoihin käypä markkinahinta. Raha-automaattiyhdistyksen monopoliasema tunnustettiin EY:n tuomioistuimessa ja Euroopan unionin komissiossa 1990-luvun lopussa. Eri monopolien asemaa kuitenkin arvioidaan jatkuvasti Euroopan Unionissa. Lisäksi kansainväliset peliyritykset hakevat aktiivisesti pääsyä Suomen pelimarkkinoille.

Raha-automaattiyhdistyksen avustusten ja sen monopolin säilyminen ovat sosiaali- ja terveysjärjestöjen kentän toiminnan ja sen kehittymisen elinehto. Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla rahoitetaan järjestöjen ydintoimintoja. Se tehdään pelaamisen haittoja vähentäen ja rikollisuutta ehkäisten. Avustuksilla luodaan mahdollisuuksia osallistumiseen ja mielekkääseen elämään myös niille ihmisille, joiden mahdollisuudet osallistua muuhun yhteiskunnan elämään ovat vammojen, sairauksien tai erilaisten muiden syiden johdosta olemattomat tai vakavasti kaventuneet. Lisäksi järjestöt toteuttavat Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla laajaa ehkäisevää työtä, joka lisää laajojen väestöryhmien hyvinvointia ja vähentää varsinaisten palvelujen tarvetta.

Raha-automaattiyhdistyksen itsenäinen asema on ollut tähän asti selkeä ja eikä sitä ole asetettu kyseenalaiseksi. On tärkeää, että kansallisilla ratkaisuilla ei tätä itsenäistä asemaa lähdetä muuttamaan. Raha-automaattiyhdistyksen monopoliaseman säilyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan se edellyttää aktiivista Euroopan unionin tasolla valmisteltavan lainsäädännön seuraamista ja vaikuttamista niin järjestöiltä, ministeriöiltä kuin eduskunnaltakin.

Raha-automaattiyhdistys on käynyt järjestöjen kanssa yleisavustuksiin liittyvää keskustelua vuoden 2006 aikana ja esittänyt hahmotelman siitä, mihin suuntaan yleisavustusten kriteeristöä kehitetään. Yleisavustusten myöntämisen kriteerien kehittäminen avoimemmiksi, läpinäkyvämmiksi ja tasapuolisemmiksi on tärkeää. RAY:n avustusstrategiaan on nykyisten ennaltaehkäisevän toiminnan ja heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien auttamisen lisäksi nousemassa kolmantena avustustoiminnan alueena kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen. RAY:n omien selvitysten mukaan tämä nähdään järjestöissä erittäin myönteisenä. Järjestöbarometrin tulokset tukevat tätä linjavalintaa. Kriittinen kohta avustustoiminnan kehittämisessä on se, miten ja missä määrin avustuksia voidaan nykyistä enemmän suunnata paikallisen toiminnan tueksi.

6. Järjestöjen haasteena on tehdä työnsä näkyvämmäksi

 Paikalliset yhdistykset sekä suuri osa valtakunnallisten järjestöjen johtajasta ja alueellisesta työntekijästä pitää paikallistoiminnan suurimpana haasteena toiminnan tunnetuksi tekemistä. Toiminnan tunnetuksi tekemisen merkitys korostuu nyt selvästi enemmän kuin edellisvuosina tehdyissä vastaavissa tutkimuksissa. Valtakunnallinen järjestöjohto näkee toiminnan tunnetuksi tekemisen myös järjestöjen alueellisen työn kärkihaasteena.

Järjestöt tekevät paljon työtä, joka ei tilastoidu tai dokumentoidu mihinkään. Kansalaisjärjestöjen toimintakulttuuriin ei ole kuulunut suoritteiden, yhteydenottojen tai vapaaehtoistoiminnan tuntimäärien laskeminen. Suuri osa tuotetusta tuesta ja palveluista on sellaisia, ettei toimintaa tai tuotettua palvelua mitata ajallisesti eikä kappalemäärin.

Kuntien palvelutuotannon uuteen kulttuuriin kuuluu, että palveluja ostetaan pieninä osina ja suoritteina eri palvelutuottajilta. Palveluja mitataan, hinnoitellaan, vertaillaan ja arvioidaan. Talousvaikeuksissa kamppailevissa kunnissa on alettu kysyä myös kansalaisjärjestötoiminnan avustuksille mitattavaa vastetta ja todisteita toiminnan vaikuttavuudesta. Järjestötoiminta on perinteisesti Suomessa ollut arvo sinänsä. Järjestöt ovat onnistuneet kanavoimaan vapaaehtoistoiminnan niiden hyväksi, jotka siitä hyötyvät. Nyt järjestöt ovat joutuneet havahtumaan siihen, että toiminnan näkyväksi ja tunnetuksi tekeminen sekä sen merkityksen ja painoarvon osoittaminen vaatii oman työn dokumentointia.

Ihmisten kohtaamista, osallistumista, vapaaehtoistoimintaa ja keskinäistä huolenpitoa ei voi tuotteistaa, ostaa eikä myydä. Järjestöille on kuitenkin kertymässä yhä enemmän paineita siihen, että toiminta on saatava näkyväksi ja sen merkitys ymmärrettäväksi niillekin, jotka eivät toimintaa tunne. Kunnat pyrkivät vähentämään paikallistoiminnan avustuksia ja muuttamaan ne palvelujen ostoksi. Tällöin vaarana on, että jos paikallisyhdistykset eivät saa omaa toimintaansa näkyväksi, ne alkavat vapaaehtois- ja vertaistoiminnan sijasta tuottaa palveluja, joiden sisällöstä päättää se, joka toimintaa rahoittaa.

Järjestöjen oman tiedontuotannon, dokumentoinnin ja arvioinnin kehittäminen on edelleen haaste. Sekä valtakunnalliset järjestö että paikallisyhdistykset pitävät toiminnan tunnetuksi tekemistä järjestötoiminnan yhtenä suurista haasteista. Järjestöt tarjoavat mahdollisuuksia toimia ja osallistua yhteiskuntaan kansalaisena eikä pelkästään palvelujen käyttäjänä, tuen kohteena tai kuluttajana. Tällaisen toiminnan merkityksen osoittaminen on kuitenkin haasteellista ja vaatii välttämättä sen näkyväksi saamista. Tämä on haaste myös valtakunnalliselle tilastoinnille ja tiedontuotannolle. Järjestöbarometri pyrkii omalta osaltaan jatkossa vuosittain vastaamaan tähän haasteeseen.

Järjestöillä on rakenteidensa ja toimintatapojensa ansiosta mahdollisuudet periaatteessa tuottaa tietoa, jota muut eivät tuota. Tiedon tuottaminen on myös yksi järjestöjen vaikuttamisen tapa. Järjestöjen menestys riippuu pitkälle siitä, miten ne onnistuvat saamaan äänensä kuuluville. Yksi järjestöjen vaikuttamis- ja työtapa on tiedon tuominen päätöksentekijöiden käyttöön sekä ammattihenkilöstön koulutus.

Järjestöt tekevät paljon työtä, joka ehkäisee ihmisten raskaampaa palvelutarvetta ja muodostaa näin myös puskurin kuntiin kohdistuvalle palvelujen tarpeelle. Tämän työn merkityksen, laajuuden ja vaikuttavuuden osoittaminen on erityisen vaativaa.

Järjestöjen suhteen tarvitaan nimenomaan omaa tiedontuotantoa ja oman toiminnan dokumentointia. Tätä tietoa ei voi tuottaa järjestökentän ulkopuolisin tutkimuksin, vaan järjestöjen itsensä on se tehtävä, koska kyse on paljolti omissa työprosesseissa kertyvän tiedon tuottamisesta.

 Järjestöjen omaa tutkimuksellista toimintaa tulee jatkossa tukea nykyistä vahvemmin Raha-automaattiyhdistyksen rahoituslinjauksissa. Vaikka muiden tahojen tutkimuksellista roolia vahvistettaisiinkin, mikä on toivottavaa, se ei voi korvata järjestöjen omaa tiedontuotantoa.


 7. Tulevaisuuden skenaarioita ja valinnan paikkoja

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen asemalle ja niiden roolille on hahmotettavissa erilaisia tulevaisuuden näkymiä ja kehityskulkuja. Osa valinnoista on yhteisiä poliittisia ja yhteiskunnallisia linjanvetoja. Nämä päätökset ovat ennen kaikkea muiden kuin järjestöjen itsensä käsissä ja järjestöt voivat pyrkiä vaikuttamaan niihin tuomalla oman asiantuntemuksensa päätöksentekijöiden käyttöön.

Osa valinnoista on järjestöjen itsensä tehtävä. Käynnissä olevat muutokset edellyttävät, että kukin järjestö itse toimintansa tarkoituksesta lähtien tekee tietoiset strategiset valinnat siitä, mihin se suuntaa omat voimavaransa. Käytännössä kyse on siitä, minkälaisia valintoja tehdään esimerkiksi vaikuttamistoiminnan ja palvelujen tarjoamisen suhteen, mihin panostetaan ja kuinka paljon järjestöjen yhteistyötä tiivistetään.

Yhden vaihtoehtoisen kehityskulun mukaan suomalainen järjestötoiminta vahvistuu ja tulee entistä merkittävämmäksi toimijaksi julkisen ja yritysten rinnalle. Kansalaisjärjestötoiminnan erityisluonne tunnustetaan niin Suomessa kuin Euroopan Unionissakin. Tämän skenaarion mukaan kansalaisjärjestöt voivat omalta osaltaan toimia tulevaisuuden Suomen kukoistuksen elinehtona, osallistumismahdollisuuksien luojina ja yhteisöllisenä kittinä. Valtakunnallisella tasolla tämä edellyttäisi muun muassa sitä, että eri ministeriöiden yhteistyö tiivistyy kansalaisjärjestötoiminnan tueksi. Myönteisen skenaarion mukaan ihmiset voisivat paikallisesta toiminnasta edelleen löytää innostavia osallistumismahdollisuuksia ja paikallisyhdistykset pystyisivät tarjoamaan paljon mielekkäitä yhdessä tekemisen ja osallistumisen vaihtoehtoja niillekin ihmisille, joiden vaihtoehdot ja näköalat muuten ovat vähäiset. Järjestöjen asiantuntemus ja tietotaito palvelisivat tulevaisuudessakin koko väestöä ja niiden erityisasiantuntemus olisi edelleen käytössä ja voimavarana, kun vastataan yhteiskunnan tuleviin hyvinvointihaasteisiin.

Päinvastaisen kehityskulun mukaan kansalaisjärjestötoiminnan edellytykset ja elintila rapautuvat. Järjestöt eivät enää kykene luomaan osallisuutta ja kiinteyttä, vaan niiden yhteisöllisyyttä luova rooli ohenee ja häviää. Ihmisten vapaaehtoiselle keskinäiselle avulle, tuelle ja vapaaehtoistoiminnalle ei enää luoda toimintaedellytyksiä. Talouden logiikka tunkeutuu tämän skenaarion mukaan tärkeimmäksi periaatteeksi myös julkisten toimijoiden tavassa järjestää toimintojaan ja ne muotoilevat tavoitteensa pääasiassa kilpailukyvyn ja markkinoiden ehdoin. Niiden ihmisten osallistumismahdollisuudet, jotka eivät voi hankkia virkistys- ja toimintamahdollisuuksia markkinahintaan, kapenevat entisestään. Syrjäytyneiden ihmisryhmien määrän kasvu aiheuttaa tämän skenaarion mukaan Suomessakin vähitellen uusia yhteiskunnallisia ongelmia. Ongelmien ennalta ehkäisyn ja mahdollisuuksien tarjoamisen sijasta on ryhdyttävä panostamaan turvallisuuteen ja kontrollitoimiin. Tämän skenaarion mukainen kehityssuunta merkitsee, että markkinaistamisen logiikka hävittää osan järjestökentästä, kuten on tapahtunut jo muutamissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Kunnille ja kuntataloudelle tämä merkitsee kasvavia paineita, sillä järjestöjen toiminta ei enää ehkäise raskaampien palvelujen tarvetta.

On poliittisen linjauksen ja päätöksenteon kysymys, kumpi yllä olevista skenaarioista realisoituu.

Järjestöjen itsensä haasteena on, haluavatko ne, että järjestöjen vaikuttamistoiminnan ja vahtikoiran rooli vahvistuu. Haluavatko järjestöt olla yhteiskunnallisen kehityksen haastajia? Onko järjestöillä halua ja kiinnostusta siirtyä perinteisistä keinoista suorempiin vaikuttamisen keinoihin ja kovempiin äänenpainoihin silloin, kun ihmisten ääni ei päätöksenteossa enää kuulu? Tämä kehityskulku edellyttää, että järjestöjen yhteistyö vahvistuu entisestään ja että järjestöt kehittävät määrätietoisesti omaa toimintaansa ja ottavat oman paikkansa. Järjestöjen ympärillä on aina niitä, jotka haluavat ulkopuolelta määritellä niin järjestöjen elintilan kuin niiden perustehtävänkin. Järjestöjen haasteena on tehdä oma toimintansa näkyvämmäksi omista lähtökohdistaan käsin ja määritellä itse perustehtävänsä ja tämän hetkiset painopisteensä.

Järjestöille tämä on valinnan paikka ja yhteistyön paikka myös muiden kuin oman alan järjestöjen kanssa.

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu

Tilaa julkaisu