|
|
Etusivu

STKL

Koulutus

Tutkimus

Julkaisut

Kannanotot

Tiedotteet

Alueellinen
toiminta
Kansainvälinen
toiminta

Projektit

Mitalit

Yhteystiedot

Sosiaali-
ja terveysviesti

Sosternet

Palaute

Ilmoittautuminen

Intranet

In
English

På
svenska
|
|
Näitä sivuja ei enää päivitetä.
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
on aloittanut toimintansa. Perustajajärjestöjen STKL:n, Tekryn ja
YTYn henkilökunta on siirtynyt SOSTEn palvelukseen. Kunkin kotisivut
toimivat vielä tovin.

20.12.2011
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry aloittaa 1.1.2012. SOSTEn
ensimmäinen koulutustilaisuus on valtakunnallisten sosiaali- ja
terveysjärjestöjen johtajille
tarkoitettu
kehittämisfoorumi 1.-2.2.2012. STKL jätti päätösjuhlassaan
15.12. viestikapulan
SOSTElle.

19.12.2011
Yhdenvertaisuus
sosiaali- ja terveyspalveluissa ei toteudu, kertoo juuri ilmestynyt
Kansalaisbarometri. Se kertoo myös, että
sosiaali- ja
terveysjärjestöt kiinnostavat suomalaisia.

15.12.2011
STKL:n luovutti tänään viimeisen
Sosiaaliturvan kultaisen kunniamitalin tasavallan presidentti
Tarja Haloselle.

15.12.2011
Sosiaalinen kestävyys nostettava taloudellisen ja ekologisen
kestävyyden rinnalle, vaatii STKL tänään julkaistussa
Sosiaalisesti
kestävä kehitys -kirjassa.

13.12.2011
Innomarkkinat ovat huomenna Helsingissä. Päivän
ohjelmaa voi seurata suorana
täältä.
Ohjelmaa on ennakoitu myös Innokylän
blogissa.

12.12.2011
Kohtaamispaikkapäivillä Porissa 13.-14.2.2012 puhutaan
yksinäisyydestä ja yhteisöllisyydestä.

7.12.2011
Etelä-Suomen
aluetyöverkoston kokouksessa 13.12. teemana KASTE II.

29.11.2011
STKL:n toiminnan purkava
liittokokous pidettiin tänään Helsingissä.

21.11.2011
Hankinta- ja valtiontukisääntelyä tulisi yhteensovittaa,
toteaa STKL lausunnossaan
SGEI-paketista.

17.11.2011
Vapaaehtoistoiminnan juhlassa 8.12.
Helsingissä jaetaan ensimmäinen Demokratiapalkinto.
Valtakunnalliset kohtaamispaikkapäivät ovat Porissa 13.-14.2.2012
teemana Yksinäisyys - yhteisöllisyys.

15.11.2011
Paikallisten sosiaali- ja terveysyhdistysten toiminta kasvaa.
Järjestöjen
työllistämismahdollisuudet sen sijaan ovat vaikeutuneet. Tuore
Järjestöbarometri avaa myös kilpailuttamisen vaikutuksia.

10.11.2011
Pohjois-Suomen KASTE-kokoukset
7.12. Oulussa ja 13.12. Rovaniemellä järjestötoimijoille.

3.11.2011
Kansalaistoiminnan valtakunnallinen tunnustuspalkinto Suomen
Nuorisoyhteistyö - Allianssille.
24.10.2011
Jyväskylässä lokakuun alussa Vapaaehtoiseksi!
-messut keräsivät yli 400 kävijää - katso
kuvakavalkadi.

21.10.2011
Näkökulmia nuorten hyvinvointiin Suomesta,
Euroopasta ja maailmalta kv.
sosiaalipolitiikan iltapäivässä 14.11.

20.10.2011
Lausuntoja on annettu
lapsi- ja nuorisopolitiikan
kehittämisohjelmasta ja
valtion talousarvioesityksestä.
Väli-Suomen alueen järjestöille
KASTE-tilaisuus 25.10. Tampereella.

19.10.2011
Selkokieli viestinnän tukena on teemailtapäivän aiheena 11.11.
Järjestöjen talouden
ajankohtaisia verotus-, RAY- ja hallintokysymyksiä käydään läpi
16.-17.11.

18.10.2011
Itä- ja Keski-Suomen sote-järjestöjen
aluetyöntekijöille työkokous
KASTEesta 10.11. Kuopiossa.

17.10.2011
Tulosta tulee hyvällä projektinhallinnalla -
tule tutustumaan
menestystekijöihin 22.11. Helsinkiin.

12.10.2011
KASTE-tilaisuuksia Länsi-Suomessa järjestöjen
mukanaolosta 7.11. Turussa,
21.11. Seinäjoella ja
22.11. Vaasassa (myös
ruotsiksi).

10.10.2011
Vapaaehtoisten
juhla Helsingissä 9.11. ja
Hankefoorumi hankerekisteristä Jalasjärvellä 3.11.

5.10.2011
Arviointifoorumi vapaaehtoistoiminnasta Helsingissä 2.11.,
teematilaisuus RAY:n
rahoitusmahdollisuuksista terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
edistämisessä Kokkolassa 24.10.

29.9.2011
Järjestöjen
ja julkisen yhteistyötä pohditaan Vaasassa 10.10. (myös
ruotsiksi) ja yhteisöllisyyttä ja
osallisuutta Kokkolassa 24.-25.10.

23.9.2011
Esitykset järjestöjen
KASTE-kuulemistilaisuudesta 19.9.
löytyvät verkosta.

22.9.2011
Kiitä vapaaehtoistoiminnasta!
Demokratiapalkinto myönnetään viidelle vapaaehtoistoimijalle. Voit
ehdottaa palkinnon saajaa 15.9.- 16.10.
Lue lisää!

20.9.2011
Vapaaehtoistoiminnasta ja -työstä 3.11.
Vammaisneuvostopäivillä
- edullisimmin ilmoittaudut 14.10. mennessä.

19.9.2011
Järjestöjen KASTE-kuuleminen on tänään. Kokemukset
edelliseltä kaudelta
on
koottu muistioon.

15.9.2011
Tänään on YK:n kansainvälinen demokratiapäivä.
Tutustu esim. Etelä-Pohjanmaan ensimmäisen vammaisten henkilöiden
Kansalaisraadin
loppuraporttiin.

14.9.2011
Ehdota
Kansalaistoiminnan valtakunnallisen tunnustuspalkinnon saajaa
30.9. mennessä. Myös Kansalaistoiminnan palkinnot ovat haussa.

8.9.2011
Päivitä tietosi - ota EU haltuun!
Ajankohtaista asiaa EU:sta
seminaarissa 20.10. ja/tai opintomatkalla Brysseliin 20.-23.11.

7.9.2011
Innostu muutoksesta -
Kainuun
sosiaalifoorumi 19.10. Kajaanissa. Virittäjänä mm. Le Havre.
ProBono 17.10. Helsingissä syventää tietoa ja osaamista
järjestöjohtamisessa.

6.9.2011
Lapin sosiaali- ja terveysturvan syyspäivät ovat 8.-9.9.
Luostolla

1.9.2011
Vapaaehtoistoiminnan teemavuosi jatkuu monin eri tapahtumin.
Studia generalia
Joensuussa alkaen 14.9.,
Vapaaehtoiseksi!-messut Jyväskylässä 8.10. ja
Vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinat 14.-17.9. Helsingissä.

25.8.2011
Sosiaali- ja terveysalalta eläkkeelle jääneillä on oma
vapaamuotoinen ryhmä
Sosiaaliseniorit, joka kokoontuu vuosittain tapaamisiin. Tänä
vuonna ollaan 15.-16.9.
Mikkelin kaupungin vieraana. Tervetuloa mukaan!

24.8.2011
Hämeenlinnassa viime viikolla pidettyjen Sosiaali- ja terveysturvan
päivien lähes kaikki esitykset ovat luettavissa
päivien sivuilta.
10.8.2011
Nuorten tilanteen turvaaminen on
sosiaalisesti kestävää, toteaa STKL kannanotossaan.

17.8.2011
Sosiaali- ja
terveysturvan päivät alkoivat Hämeenlinnassa.
Kultaiset kunniamitalit
luovutettiin 12 alalla ansioituneelle.

10.8.2011
Ajankohtaista asiaa
lähialuetyöstä Karjalassa
Joensuussa 16.9.

2.8.2011
Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit + 1 linjaavat
suomalaisen
hyvinvoinnin tulevia vuosia - tasoa, rahaa ja tekijöitä -
Sosiaali- ja terveysturvan päivillä 18.8. Hämeenlinnassa. Olethan
mukana keskustelussa!

10.6.2011
Innokylä on eri tavoin esillä Sosiaali- ja terveysturvan
päivillä Hämeenlinnassa 17.-18.8.

31.5.2011
Vertti
Kiukas SOSTEn toiminnanjohtajaksi.
18.5.2011
Palvelujen
kilpailuttamista arvioitiin kriittisesti tämän vuoden
Sosiaalibarometrissa. Palveluista ja niiden järjestämisestä puhutaan
myös SuomiAreenassa 14.7.
17.5.2011
Vapaaehtoistoiminta osana vammaispolitiikkaa ja
palvelujärjestelmää on teemana syksyn
Vammaisneuvostopäivässä 3.11.

12.5.2011
Miten järjestöt vaikuttavat - ja miten sitä
arvioidaan?
Arviointifoorumi 8.6. Helsingissä.

9.5.2011
Puheenvuoroja verkossa
Sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäiviltä ja
Pohjalaismaakuntien
järjestötoiminnan neuvottelupäiviltä.


Aiemmat
etusivulla olleet tiedotteet löytyvät täältä

Edellinen
sivu | Sivun
alkuun | Tulosta
tämä sivu
|
 |
Puheenvuoroja
- juhlaseminaarista 15.12.2011:
Anneli Pohjola
Jorma Sipilä
Leo Stranius
Erkki Tuomioja
STKL:n viesti SOSTElle
- vapaaehtoistoiminnan päivästä 8.12.2011
Riitta Särkelä

Kansalaisbarometri 2011 julkistettiin 19.12.

Juuri ilmestynyt!
SOSTE-kalenteri 2012
ilmestynyt - tilaa!
SOSTE Suomen
sosiaali ja terveys ry
aloittaa 1.1.2012:
lisätietoja
www.soste.fi

Arvioinnin tuki järjestöille
www.jarjestoarviointi.fi
Sosiaali- ja terveysturvayhdistysten sivut osoitteessa
www.sosiaaliturvayhdistys.fi

Copyright 2000-2003:
SosiaaliturvanKL@
stkl.fi
|
 |