|
|
![]() |
|||||
![]() |
![]() |
|||||
![]() |
|
|||||
|
|
||||||
|
|
||||||
| Olet tässä: Etusivu > Tutkimus > Tiedote |
|
|||||
|
|
||||||
|
|
|
|
Nyt on aika ottaa kantaa! Hyvinvoinnin ja palvelujärjestelmän tilaa ja muutosta mittaava Sosiaalibarometri-kysely lähetetään joulukuussa lähes 1300:lle palvelujen ja tuen tuottajalle. Ensimmäistä kertaa kysytään myös kansalaisten mielipidettä. Seitsemästoista Sosiaalibarometri tarjoaa tuttuun tapaan ajallisia ja alueellisia vertailuja. Monipuolinen, valtakunnallisesti kattava vastaajajoukko mahdollistaa laaja-alaisen näkemyksen ajankohtaisista teemoista. Hyvinvointipalvelujen ja tuen tuottajien lisäksi keskeisimpiä teemoja arvioivat nyt myös kansalaiset. Sosiaalibarometrin vahvuus on ajankohtaisuus. Huhtikuussa julkaistavan raportin tulokset on koottu vastaajilta vuoden vaihteessa. Toisaalta teemojen valinnassa on toistuvien kysymysten rinnalle nostettu yhä enemmän vaihtuvia ajankohtaisteemoja. Hyvinvoinnin tuottajat näyttävät olevan laajan ja monimuotoisen murroksen äärellä. Tilastojen avulla muutoksesta saadaan käsitys vasta viiveellä. Tilastot eivät myöskään tavoita arjen toimijoiden kokemuksellista osaamista, ratkaisujen taustalla piileviä perusteluja ja arvioita tulevasta kehityksestä. Vuotuinen kysely mahdollistaa ajalliset vertailut. Samalla voidaan pureutua alan kehityksen kannalta useampiin keskeisiin ajankohtaisiin aiheisiin. Huono-osaisuus herätti keskustelua Vuoden 2006 Sosiaalibarometri nosti esille mm. työttömien sekä päihde- ja mielenterveysongelmaisten puutteelliset palvelut ja kasvaneen palvelutarpeen. Samalla huomio kiinnittyi ensisijaisten etuuksien matalaan tasoon, mikä vaikeuttaa erityisesti vaikeimmassa tilanteessa olevien väestöryhmien selviytymistä. Vastaajat näkivät etuusjärjestelmässä laajempiakin muutostarpeita, minkä vuoksi Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton liittohallitus ehdotti yhden yhtenäisen perusetuuden muodostamista. Kuluneen vuoden aikana keskustelu vähimmäisetuuksista on jatkunut ilahduttavan vilkkaana. Keskusliiton hallitus vaati myös sosiaalitakuuta, jotta heikoimmassa asemassa olevien pääsy palvelutarpeen arviointiin ja palveluiden piiriin helpottuisi. Ehdotus sosiaalitakuusta nostettiin esille myös Stakesin syyskuussa julkaisemassa Oikeus ja kohtuus –raportissa. Tulevassa kyselyssä aihepiirin käsittelyä jatketaan kokoamalla vastaajien asiantuntemus ja näkemykset heikoimmassa asemassa olevien tilanteesta ja erilaisista toimeentuloturvaan liittyvistä korjausehdotuksista. Murroksen mittaus jatkuu Vuoden 2006 alussa hyvinvointipalvelujen ja tuen tuottajat kokivat organisaationsa muutoksen varsin voimakkaaksi. Oletettavasti muutos jatkuu vauhdikkaana ja erityisesti kuntien toimijoihin vaikuttaa varmasti kunta- ja palvelurakenneuudistus. Vuonna 2007 Sosiaalibarometri syventää kuvaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tilanteesta sekä sosiaali- ja terveystoimen kilpailuttamiskokemuksista ja ehkäisevästä työstä. Keskeisiä teemoja ovat myös hyvinvointia tuottavien tahojen vastuunjako ja toimijoiden välinen yhteistyö. Jokaiselle vastaajataholle on lisäksi omia erityiskysymyksiä. Niiden työstämisessä tutkijat ovat käyttäneet yhteistyökumppaneiden asiantuntemusta. Järjestöjen kannalta on oleellista seurata ja punnita tarkkaan toimintaympäristön muutosta ja järjestöjen ratkaisuja niin kilpailuttamiseen, verottajan linjauksiin kuin muihin suoraan toimintaedellytyksiin vaikuttaviin ajankohtaisiin muutostendensseihin. Järjestöille tehtävä kysely tuottaa samalla valtakunnallisten liittojen näkökulman lokakuussa 2007 ilmestyvään Järjestöbarometriin. Siinä järjestöjen toiminnasta, resursseista ja toimintaympäristön muutoksesta pyydetään arviot myös 340 aluetyöntekijältä ja 2300 paikallisyhdistykseltä. Jokainen vastaus on tärkeä Monet Sosiaalibarometrin vastaajat ja lukijat ovat toivoneet lisää alueellisia tarkasteluja vuoden 2007 raporttiin. Alueellisen edustavuuden takaamiseksi jokainen vastaus on erittäin tärkeä. Vastaajilla on työssään kiireistä vuoden vaihteessa. Toivomme silti, että mahdollisimman moni osallistuu alan tilannetta ja kehitystä luotaavien teemojen pohdintaan. Sosiaalibarometri pyritään laatimaan niin, että se raportoi selkeästi arjen toimijoiden näkemykset ja tulkinnat. Näin raportti voi tarjota tukea työhön ja ymmärrystä siitä, mitä muualla Suomessa asioista ajatellaan ja kuinka toimitaan. Sosiaalibarometri on myös väline, jolla kentän viesti välitetään mahdollisimman laajasti valtakunnalliseen päätöksentekoon. Sosiaalibarometri-kyselyn vastaajat pääsevät tutustumaan tuloksiin ensimmäisten joukossa. He voivat lukea raportin johtopäätökset maksutta verkosta ja hankkia edullisesti koko laajan raportin. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan myös virkistyspalkintoja. |
|
Sosiaalibarometri 2007 - tiivis esittely |
|
![]() |
||||||
|
|
||||||