|
|
![]() |
|||||
![]() |
![]() |
|||||
![]() |
|
|||||
|
|
||||||
|
|
||||||
| Olet tässä: Etusivu > Tiedotteet > Tiedote |
|
|||||
|
|
||||||
|
|
|
|
Lehdistötiedote 2.4.2003 Sosiaaliturvan tunnustuspalkinto Lasse Murrolle SYRJÄYTYNEIDEN PUOLESTAPUHUJA PALKITTIIN Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto on myöntänyt tämän vuoden Sosiaaliturvan tunnustuspalkinnon yhteiskuntatieteiden tohtori, toimitusjohtaja Lasse Murrolle tunnustuksena pitkäjänteisestä, sitoutuneesta ja humaanista työstä eriarvoisuuden vähentämiseksi ja huono-osaisten aseman parantamiseksi. Lasse Murto on sosiaalipoliitikko ja päihdehuollon asiantuntija, joka on väitöskirjastaan lähtien ollut yhteiskunnan valtavirroista syrjään jääneiden rohkea puolestapuhuja ja kanssakulkija. Väitöskirjassaan hän tarkasteli uraauurtavasti osallistuvan havainnoinnin menetelmin asunnottomien alkoholistien elinolosuhteita ja elämäntapaa sekä yhteiskunnan toimenpiteitä. Toimittuaan tutkijana ja yliopisto-opettajana hän siirtyi vuonna 1977 toimitusjohtajaksi A-klinikkasäätiöön, jossa hän on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran päihdehuollon kehittäjänä. Tutkimuksia ja julkaisuja on vuosien varrella kertynyt muun muassa alkoholi- ja huumekysymyksistä, päihdeongelmaisten hoidosta, asunnottomuudesta ja ongelmapelaamisesta. Lasse Murron laaja-alaista yhteiskunnallista osaamista on vuosien varrella hyödynnetty alan työryhmissä ja toimikunnissa, lukuisten väitösten tarkastuksessa ja tutkimusten ohjauksessa. Toiminta Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisessa verkostossa EAPN-Finissä ansaitsee erityisen kiitoksen. Kannustavuus ja kyky rohkaista ovat piirteitä, jotka ovat tuttuja niin asiakkaille kuin kollegoille. Tunnusomaista on tapa tehdä työtä: toisen hyväksyen, häntä kuunnellen ja häneltä oppien. Lasse Murto on elävä esimerkki työyhteisönsä arvoista: Rohkeus asettua aidosti niiden ihmisten puolelle, jotka eivät voi puolustaa elämisoikeuttaan suorituksilla, selviytymisellä tai kunniallisella elämäntavalla. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton hallitus myöntää
vuosittain Sosiaaliturvan tunnustuspalkinnon yhdelle henkilölle tai
toimijaryhmälle, joka on merkittävällä tavalla vaikuttanut
ihmisten hyvinvointiin ja sosiaaliturvan kehittymiseen Suomessa. Palkinnon luovuttivat Lasse Murrolle keskusliiton liittohallituksen puheenjohtaja Hilkka Nousiainen ja toiminnanjohtaja Riitta Särkelä valtakunnallisilla sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivillä Helsingissä 2.4. Lisätietoja: |
|
|
|
![]() |
||||||
|
|
||||||