1. Palvelujen saatavuuden parantaminen, jonojen purkaminen ja tekijäresurssien vahvistaminen

Pidämme hyvinä ja kannatettavina niitä ehdotuksia, jotka liittyvät jonojen purkamiseen, aikarajojen määrittelyyn palvelujen saatavuuden parantamiseksi sekä terveydenhuollon henkilöstön, sen osaamisen ja johtamisen kehittämiseen.

2. Erikoissairaanhoidon pulmat ja kustannukset määrittävät tarkastelua

Monessa mielessä näyttää siltä, että terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamisen tarkastelussa ovat hyvin vahvasti olleet vaikuttamassa erikoissairaanhoidon pulmat ja kustannukset. Ehdotukset ohjautuvat monessa kohdin erikoissairaanhoidon pulmista ja tarpeista käsin. Pidämme tärkeänä sitä, että perusterveydenhuollon tarpeet, laajasti hyvinvoinnin näkökulma ja siinä sosiaalisen ja terveyden yhteys otetaan keskiöön. Lähipalveluiden pulmat eivät ole ratkaistavissa erikoissairaanhoidon lähtökohdista.

3. Kokonaisnäkemys ja kansalliset sosiaali- ja terveyspoliittiset linjaukset

Monessa suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon tukijärjestelmät ovat olleet toimivia ja kestäviä. Ne eivät kuitenkaan ole voineet kokonaan estää polarisoitumiskehitystä ja osan väestöstä syrjäytymistä ja köyhtymistä.

Kuntien pienuus, resurssipulat ja erilaiset ratkaisut omalta osaltaan monimutkaistavat tilannetta. Vaikka lainsäädännöllinen pohja pääsääntöisesti on kansalaisten kannalta palveluita ja tukea turvaava, eivät kansalaisten oikeudet käytännössä toteudu.

Uusia, tulevaisuuden kestäviä ratkaisuja haettaessa on erittäin vaikeaa lähteä liikkeelle vain joistakin osista ja puolista palvelu- ja tukijärjestelmissä. Kilpailuttaminen, suoritekeskeisyys palveluita ostettaessa ja sektorikohtaiset pienet tulosalueet, joilla haetaan tehokkuutta ja taloudellisuutta, todellisuudessa pirstovat palvelukokonaisuuksia. Käytännössä ne ovat usein merkinneet kustannusten ja pulmien siirtymistä toisaalle ja erityisesti sellaisten ihmisten kannettavaksi, jotka eivät osaa tai jaksa pitää puoliaan. Kriteeriksi heikoimpien ihmisryhmien palveluiden tuottamisessa ei voi ottaa palvelun tuottamista halvimmalla mahdollisella tavalla. Kyse on palvelutarpeen ja palvelun välisestä oikeasta suhteesta ja laadusta.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää tärkeänä sitä, että kansallisesti haettaisiin laajempaa kokonaisnäkemystä ja linjauksia tulevaisuuden valintojen tueksi.

4. Kansalais- ja asiakaslähtöisyys, palautemekanismit ja tieto arjen tilanteista

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää tärkeänä sosiaali- ja terveydenhuoltoa kehitettäessä kansalais- ja asiakaslähtöisyyttä, kansalaisten oman asiantuntemuksen kunnioittamista ja hyvien palautemekanismien kehittämistä. Erityisesti tilastotietojen taakse menevä tieto arjen tilanteista ja ihmisten selviytymisen pulmista on tärkeää. Tämän tiedon tuottamisessa ja keräämisessä sosiaali- ja terveysjärjestöillä on osaamista ja toimivia kanavia. Resurssien suuntaaminen tälle alueelle järjestöjen käyttöön omalta osaltaan tukee koko palvelu- ja tukijärjestelmän kehittämistä.

5. Vanhustenhuolto yhtenä hallinnollisena kokonaisuutena

Työskentelyn lähtökohdissa on selkeästi lähdetty liikkeelle terveydenhuollon näkökulmasta. Sosiaalinen ja sosiaalipalvelut on rajattu työskentelyn ulkopuolelle. Tämä on monista eri syistä keskusliiton näkemyksen mukaan huolestuttavaa ja voi sisältää eettisesti ja taloudellisesti kestävän palvelujärjestelmän kannalta riskejä.

Viime vuosikymmenten aikana on yritetty eri tasoilla rakentaa sosiaali- ja terveydenhuollon tiiviimpää yhteyttä. Sitä on tuettu sekä hallinnollisilla, organisatorisilla että ohjauksellisilla keinoilla. Monissa kunnissa sosiaali- ja terveyspalvelut ja niihin liittyvät rakenteet on yhdistetty. Prosessi on ollut vaikea ja monessa mielessä voinee väittää, että olemme alkuvaiheessa todellisen toiminnallisen yhteistyön tekemisessä.

Toimenpide-ehdotuksissa palvelujärjestelmän toiminnallisten ja hallinnollisten rakenteiden uudistamiseksi, talouden ja tehokkuuden lisäämiseksi pitää sisällään ehdotuksia, joissa sosiaalityön osaaminen ja sosiaalihuollon näkökulma jäävät sivuun.

Raportissa ehdotetaan, että koko vanhustenhuolto järjestetään seutukunnallisesti yhtenä hallinnollisena kokonaisuutena. Painopisteenä ovat kotona asumista tukevat toimenpiteet. Yhdymme siihen selvitysmiesten näkemykseen, että vanhustenhuolto on terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistä aluetta, jolla toiminnan toteuttamisen, suunnittelun ja kehittämisen tulee tapahtua niin, ettei rajapinta aiheuta viivettä. Pidämme hyvänä myös sitä, että palvelujen järjestämisen tulee pohjautua kunnan vanhuspoliittiseen strategiaan.

Sen sijaan pidämme huolestuttavana ja arveluttavana sitä, että sosiaalityön ja sosiaalitoimen osaaminen on jätetty sivuun tätä ehdotusta tehtäessä. Kotona asumista ja itsenäistä selviytymistä tukevista palveluista suurin osa on sosiaalitoimen osaamisalueella olevaa palvelua. Tarkoituksena ei liene medikalisoida vanhustenhuoltoa kytkemällä kokonaisuus tiiviisti osaksi terveydenhuoltoa. Projektin jatkovaiheissa on välttämätöntä se, että sosiaalialan erityisosaaminen otetaan tasavertaisena mukaan valmisteluun.

7. Mielenterveystyön avopalvelut, psykososiaaliset palvelut, päihdepalvelut ja niihin liittyvä päivystys yhtenä hallinnollisena seutukunnallisena palveluna

Pidämme hyvänä lähtökohtaa, että näiden palveluiden hajanaisuus tulee korjata ja palveluiden tuottamisessa siirtyä asiakaslähtöiseen tuottamistapaan soveltaen palvelu- ja hoitositoumuksia.

Mainitut palvelut ovat monessa mielessä sosiaalityön osaamisen ydintä ja sosiaalipalveluja mitä suuremmassa määrin. Palvelusuunnitelmat ovat myös yksi oleellinen väline asiakkaan näkökulmasta punoa palvelujärjestelmien osia yhteen.

On ristiriitaista, että lähtökohdissa on sosiaali- ja terveyspalvelut erotettu toisistaan, mutta ehdotuksissa on mukana selviä alueita, jotka ovat sosiaalitoimen erityisosaamista. Riskinä on, että sosiaalityön osaaminen ja sosiaalitoimi jäävät toisarvoiseen asemaan ja koko palvelutoimintaan ja kokonaisuuksia jatkotyössä aletaan jäsentää vain terveydenhuollon näkökulmasta. Pidämme välttämättömänä sitä, että ennen kansallisen terveydenhuollon projektin jatkovaiheita sosiaalitoimen ja sosiaalityön näkökulma otetaan tasavertaisena valmisteluun mukaan.

8. Alueellisen väestön terveyspalveluiden ohjelmatyön vaade 2003

Yhtenä työryhmien ehdotuksena on alueellisen terveyspalveluiden ohjelmatyön vaatiminen kunnilta vuonna 2003 ja tavoitteena on palvelukapasiteetin käytön tehostaminen. Ehdotuksen lähtökohta on kannatettava. Ehdotukseen on kuitenkin liitetty se, että ohjelmatyön tulee sisältää sosiaalitoimesta siihen läheisesti kuuluvat alueet.

Kuntien odotetaan jo nykyisellään tekevän hyvinvointipoliittiset ohjelmat. Emme näe perusteltuna sitä, että terveyspalvelut erotetaan omaksi erilliseksi kokonaisuudekseen kuntatasolla. Perustellumpaa on palvelukokonaisuuksien tarkastelu laajemmin hyvinvoinnin näkökulmasta ja ottaen huomioon koko toimijakentän ja ehkäisevän työn näkökulman. Kunnalliset ja laajemmat alueelliset hyvinvointiohjelmat sekä niihin kehittämisresurssien suuntaaminen on laaja-alaisemmin toimiva väline tulevien alueellisten ratkaisujen kehittämisessä. Silloin mukaan tulevat myös muut hallinnonalat, ei vain sosiaali- ja terveyspuoli.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto korostaa eri toimijoiden osaamisen yhdistämistä ja yhteistyötä mahdollisuutena. Kyse on kansalaisten oman aktiivisuuden, omien voimavarojen käytöstä, järjestöjen tarjoamasta tuesta ja julkisten palveluiden roolista osana kokonaisuutta.

Eri alueilla haetaan seudullisia ratkaisuja, mikä on myönteistä. Vaikka hyvinvointistrategiatyö kunnissa ja alueilla on edennyt kangerrellen, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää paikallisten ja alueellisten hyvinvointistrategioiden kehittämistä erittäin tärkeänä.

Julkisella vallalla on päävastuu kansalaisistaan ja heidän hyvinvoinnistaan. Järjestöt eivät voi tuottaa kattavasti tukea ja palveluita eri puolilla maata. Sen sijaan järjestöt ovat monien ihmisten kannalta ainut taho, joka tuottaa heidän tarvitsemiaan erityispalveluita. Samoin järjestöt tarjoavat toiminta-areenoita ja osallisuuden väyliä. Myönteisistä esimerkeistä huolimatta welfare mix -tyyppiset ratkaisut ovat edelleen harvinaisia ja toimijoiden rajat jyrkkiä. Tarvitaan pitkäjänteistä ja hyvin resurssoitua kehittämistyötä, jonka kautta voidaan hakea eri toimijoiden välille toimivaa työnjakoa ja kehittää uudenlaisia toimijarajat ylittäviä tuen muotoja eri puolilla Suomea.

9. Terveydenhuollon aluetietojärjestelmän kehittäminen

Terveydenhuollon aluetietojärjestelmän kehittäminen on nostettu yhdeksi keskeiseksi kehittämisalueeksi. Lähtökohdaksi on otettu, että stm, Stakes ja Kuntaliitto yhteistyössä määrittelevät terveydenhuollon järjestelmien yhteensopivuuden takaavat yhteiset hallinnolliset palvelut sekä avoimet rajapinnat. Jatkon osalta ehdotuksena on, että yliopistosairaanhoitopiirit koordinoivat tietohallinnon kehittämistyötä erityisvastuualueellaan.

Pidämme erittäin tärkeänä ja hyvänä sitä, että alueellisen tiedon tuottaminen kehittämisen ja ohjautumisen tueksi on nostettu esille. Alueellisen tiedon tuottaminen ja raja-pintojen määrittäminen ei kuitenkaan ole mielestämme perustelua vain terveydenhuollon näkökulmasta. Muissa esityksissä on puhuttu saumattomista palvelukokonaisuuksista ja palvelujen kehittämisestä asiakaslähtöisesti. Tämä edellyttää mielestämme myös sitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltoa tarkastellaan tässäkin kokonaisuutena. Tietojärjestelmien kehittäminen on vankkaa osaamista ja vankkoja resursseja vaativaa työtä ja tässä pitäisi koko palveluketjujen näkökulma olla mukana.

Laaja-alainen, eri tahoja sitouttava hyvinvointistrategioiden kehittäminen edellyttää eri tahojen yhteistä analyysia alueen tilanteesta ja siellä elävien ihmisten tarpeista. Keskusliitto on omalta osaltaan valmis olemaan mukana tuottamassa tietoa ihmisten hyvinvoinnista, sen vajeista ja eri alueiden tilanteesta niin kansalaisten kuin tuen tuottajienkin näkökulmasta. Tällaisen tiedon tuottaminen istuisi luontevasti osaksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tavoite- ja toimintaohjelmaa, TATOa.

10. Sosiaali- ja terveydenhuollon eriytymisen riski

Monet selvitysmiesten raporteissa nostetut ehdotukset entisestään kasvattavat tuntemaamme huolta, että sosiaali- ja terveydenhuolto alkaa eriytyä. Vaikka monissa kohdin on myönteisesti korostettu sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön välttämättömyyttä, kaikki konkreetit ehdotukset lähtevät yksiselitteisesti terveydenhuollon toimintalogiikasta ja tarpeista. Tällä voi olla myös tuntuvia vaikutuksia siihen, miten tulevaisuudessa resursseja allokoidaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon, erityisesti niiden kehittämiseen. Kehittämisrahoitusta mitoitettaessa on turvattava riittävä rahoitus myös sosiaalialan erityisosaamisen kehittämiseen ja sillä alueella olevaan verkostoimaiseen ja rajoja ylittävään toimintaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluilla on vankka legitimiteetti kansalaisten keskuudessa. Perinteisesti terveydenhuollolla on ollut vankempi asema suhteessa sosiaalihuoltoon. Sosiaali- ja terveydenhuollon erillisenä tarkastelusta voi olla myös seurauksena, että sosiaalihuolto jää toisarvoiseen asemaan. Kansalaisten suhtautuminen voi muuttua ja legitimiteetti sosiaalihuollon osalta murtua. Sitä kautta siirtymä residuaalisen sosiaalipolitiikan suuntaan voi tapahtua vaiheittain ja hiipuen. Samaa kehitystä voivat tukea omalta osaltaan myös EU:n suunnalta tulevat vaikutukset. Tämän kehityksen vaivih-kaista käynnistämistä ja erillisin toimenpitein vauhdittamista on vältettävä.
Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu