Kansalaisten eriarvoisuus hoidon, palveluiden ja tuen saamisessa on merkittävällä tavalla kasvanut. Kyse on sekä eri ihmisryhmien välisistä hyvinvoinnin ja tuen saamisen eroista että myös suurista kuntien välisistä ja alueellisista eroista. Kansalaisten saamat sosiaali- ja terveyspalvelut ja tuki ovat tällä hetkellä jo selvästi riippuvaisia asuinpaikasta. Tilanne on kansalaisten näkökulmasta perustuslain turvaamien perusoikeuksien vastainen. Mm. keskusliiton julkaisema Sosiaalibarometri on selvästi viime vuosien aikana nostanut esille edellä kuvatun kehityssuunnan.

Kansalaisten hyvinvoinnin näkökulmasta meneillään on murros, jossa vanhan hyvinvointivaltion toimintamallit pelkästään julkisen sektorin voimavaroin tuotettuina eivät kykene vastaamaan kansalaisten hyvinvoinnissa ilmeneviin vajeisiin.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton strategiassa on korostettu alueellisten hyvinvointiohjelmien ja kunnallisten hyvinvointistrategioiden merkitystä alueellista kehitystä tasaavina sekä alueellisia voimavaroja yhdistävinä välineinä. Tämä edellyttää sitä, että niiden valmistelussa ovat aidosti mukana kaikki hyvinvoinnin tuottamisen kannalta oleelliset tahot; kunnat, järjestöt, yritykset sekä ennen kaikkea kansalaiset itse. Näin ohjelmatyöhön saadaan mukaan kaikkien oleellisten tahojen tieto alueellista uhkista ja mahdollisuuksista. Vain yhteisesti valmistelluilla ohjelmilla voi olla aidosti toimintaa ohjaava ja yhteistyötä rakentava funktio.

Laajan yhteistyön kautta palvelutuotannon ja tuen kehittämisessä korostuvat paremmin myös laadulliset lähtökohdat pelkän tehokkuusnäkökulman sijaan. Kilpailuttaminen, suoritekeskeisyys palveluita ostettaessa ja sektorikohtaiset pienet tulosalueet, joilla haetaan tehokkuutta ja taloudellisuutta, todellisuudessa pirstovat palvelukokonaisuuksia. Käytännössä ne ovat usein merkinneet kustannusten ja pulmien siirtymistä toisaalle ja erityisesti sellaisten ihmisten kannettavaksi, jotka eivät osaa tai jaksa pitää puoliaan. Kriteeriksi heikoimpien ihmisryhmien palveluiden tuottamisessa ei voi ottaa halvimmalla palvelun tuottamista. Kyse on palvelutarpeen ja palvelun välisestä oikeasta suhteesta ja laadusta.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto esittää huolestuneisuutensa siitä, että Pohjois-Karjalan hyvinvointiohjelman laadinnassa järjestöt ovat olleet valmistelutyön ulkopuolella. Samalla tarjoudumme antamaan oman panoksemme ohjelman jatkovalmisteluun yhteistyössä alueellisen yhdistyksemme, Pohjois-Karjalan Sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen ja muiden jäsentahojemme kanssa.

2. Alueellinen tieto työn pohjaksi

Alueellisten hyvinvointiohjelmien tulee tunnistaa alueelliset ongelmakohdat ja toisaalta alueen vahvuudet ja mahdollisuudet. Tätä varten tarvitaan ajankohtaista tietoa alueellisesta kehityksestä. Tilastoihin perustuva tiedontuotanto ei pysty tätä ajankohtaisuutta takaamaan. Pelkkien indikaattorien kehittäminen ei vielä takaa riittävää tietoa alueellisesta kehittämisestä, koska indikaattorit usein tuottavat yksiulotteisesti kuvan tietystä kehittämisessä ei kyetä huomioimaan ongelmien kasautumista samoille ihmisryhmille.

Alueellisella tasolla edellä mainittu kehityssuunta sekä alueellinen eriytymiskehitys tekevät välttämättömäksi sen, että tuotetaan uudella tavalla tietoa kultakin alueelta hyvinvoinnin kuvasta myös muita välineitä ja tiedontuottamistapoja kuin perinteisesti tilastotietoja ja erilaisia indikaattoreita kehittäen. Erityisesti kansalaisten näkökulmasta tuotettu tieto on merkittävä. Sitä kautta saadaan parempi kuva kansalaisten hyvinvoinnin vajeista ja heidän tavastaan jäsentää omaa elämää ja tarvitsemaansa tukea. On kyettävä lisäämään paikallista, seudullista ja maakunnallista tietotuotantoa ja osaamista yhteiskunnallisen muutoksen sosiaalisten seurausten tunnistamiseksi. Seudulliset ja maakunnalliset toimijat ovat useimmiten tähän tehtävään vähäisin resurssein varustettuja. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto on tuottanut useilla alueilla, aiemmin myös Pohjois-Karjalassa, alueellisia hyvinvoinnin kuvia ja on valmis jatkamaan tätä työtä myös Pohjois-Karjalassa alueellisen ohjelmatyön tueksi.

3. Hyvinvointipoliittiset ohjelmat konkretisoituvat käytännössä

Hyvinvointipalvelujen tuottajat ovat ilmaisseet periaatteellisen valmiutensa toimintatapojen yhteiseen kehittämiseen. Hyvinvointipoliittiset strategiat ovat muodostumassa seudullisiksi ja maakunnallisiksi sosiaalisen kehittämisohjelmiksi. Niiden laatimisen lähtökohtana tulee olla se, että toteuttamiseen pyritään kokoamaan alueelliset toimijat laaja-alaisesti: niin tuotanto- ja elinkeinoelämästä kuin valtiollisesta, kunnallisesta ja kolmannen sektorin toimijoista. Hyvinvointipoliittiset strategiset ohjelmat eivät kuitenkaan saa tarkoittaa liturgisia ohjelmajulistuksia vaan toimintaohjelmia, joita tarkistetaan ja suunnataan tilanteiden muuttuessa ja toimintatapojen kehittyessä.

Sosiaaliset toimintaohjelmat konkretisoituvat erilaisissa käytännöissä. Alueellisen hyvinvoinnin tuottaminen on kunnan, yritysten, yksityisten kansalaisten sekä valtiollisten ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteinen tehtävä. Alueellisesta analyysistä lähtevä, toimijaverkon kanssa yhteisesti rakennettu, käytännön kehittämistyöhön luontevasti kytkeytyvä ohjelmatyö luo aitoa pohjaa alueen hyvinvoinnin kehittämiselle.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry toivoo, että Pohjois-Karjalan hyvinvointiohjelmaa laadittaessa otettaisiin em. kehityskulut ja sisällölliset kehittämishaasteet huomioon sekä hyödynnettäisiin keskusliiton osaamista ja alueellista yhteistyörakennetta ohjelmaa laadittaessa ja täytäntöön pantaessa.

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu