Sosiaalisen näkökulma

Sosiaalibarometri 2001:n tulokset kertovat, että yhteiskunnallisessa kehityksessä on menossa taitevaihe päätöksentekoa ohjaavissa arvoissa. Taloudellisten ja tehokkuutta korostavien arvojen rinnalla inhimillisyyttä, yhteisöllisyyttä ja kulttuuria edustavat arvot ovat jäämässä sivuun. Lyhytjänteisesti kehitystä arvioiden arvojen vastakkainasettelu voi näyttää mahdolliselta, mutta pidemmällä aikavälillä yksipuolinen taloudellinen arvoperusta johtaa alenevaan hyvinvointiin ja kohoaviin yhteiskunnallisiin kokonaiskustannuksiin. Poliittisessa päätöksenteossa tulisikin nyt tunnistaa taloudellisen ja sosiaalisen yhteiskuntakehityksen riippuvuus toisistaan. Ilman riittävän tasapainoista yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta häviävät myös talouden optiot.
Tulisi löytää keinot, joilla sosiaalisen pääoman merkitys tunnistetaan ja otetaan yhteiskuntaohjauksen välineeksi nykyistä vahvemmin. Tarvitaan uutta sosiaalipoliittista avausta taloudellista, sosiaalista ja kulttuurillista kehitystä tasapainottavaan suuntaan. Yh-teiskunnallinen tilanne edellyttää kansalaisten hyvinvointia tukevien järjestelmien ja toimin-tapolitiikkojen vahvistamista.

Alueellinen eriytymiskehitys ja osaaminen

Alueellinen eriytymiskehitys osoittaa, että kunnallisilla, seudullisilla ja maakunnallisilla hyvinvointipalvelujen tuottajilla on tehtäviensä hoitamiseen riittämättömät voimavarat. Yhteiskunnallisten muutosten, esimerkiksi muuttoliikkeen, hallitsemisessa keskeistä on, miten laaja-alaisesti ja pitkäjänteisesti alueelliset toimijat tunnistavat muutokset ja niiden sosiaaliset seurausvaikutukset sekä saavat mahdollisuuksia kehittää palvelujen laatua. Sosiaalisista seurauksista vastaaminen edellyttää uutta osaamista. On kyettävä lisäämään paikallista, seudullista ja maakunnallista tietotuotantoa ja siihen perustuvaa koulutusta. Tarvitaan paremmat puitteet alueellista sosiaalialan kehittämistyötä varten, jossa keskeistä on käytännön, tutkimuksen ja opetuksen pitkäjänteinen vuorovaikutuksellisuus. Käynnistymässä oleva valtakunnallinen sosiaalialan osaamiskeskusten ja verkostoituvan erityispalvelujärjestelmän kehittäminen on oikean suuntaista. Siihen suunnitellut voimavarat ovat tosin tehtävän laajuuteen nähden riittämättömät.
Sosiaalibarometrin tuloksista välittyy myös huoli valtiollisten ja kunnallisten hyvinvointipalvelujen tuottajien yhteisten päämäärien ja toimintapoliitikkojen puuttumisesta. Julkisen toimintatavat ovat joutuneet sisäisiin ristiriitoihin. Samanaikaisesti osa kunnista on tilanteessa, jossa taloudelliset edellytykset tuottaa hyvinvointipalveluja ovat huvenneet. Tarvitaan valtiollisten ja kunnallisten toimijoiden paikallista yhteisvastuuta. Lisäksi tarvitaan resurssien tasausjärjestelmä, jolla turvataan kansalaisten tarvitsemat hyvinvointipalvelut niilläkin alueilla, joiden resurssit eivät riitä palvelujen tuottamiseen. Integroituvassa Euroopassa tuli hyvinvointiin liittyviä kehitystarpeita ja -eroja tunnistaa seudullisesti.

Sosiaalisen kehittämisohjelmat

Hyvinvointipalvelujen tuottajat ilmaisevat periaatteellisen valmiutensa toimintatapojen yhteiseen kehittämiseen. Seudullisiksi ja maakunnallisiksi sosiaalisen kehittämisohjelmiksi ovat muodostumassa erilaiset hyvinvointipoliittiset strategiat, joiden laadintaan ja toteuttamiseen pyritään kokoamaan alueelliset toimijat laaja-alaisesti: niin tuotanto- ja elinkeinoelämästä kuin valtiollisista, kunnallisista ja kolmannen sektorin toimijoista. Hyvinvointipoliittiset strategiset ohjelmat eivät saa olla vain ohjelmajulistuksia vaan toimintaohjelmia, joita tarkistetaan ja suunnataan tilanteiden muuttuessa ja toimintatapojen kehittyessä.

Kumppanuus, osallisuus ja sosiaalinen pääoma

Sosiaaliset toimintaohjelmat konkretisoituvat erilaisissa käytännöissä. Alueellisen hyvinvoinnin tuottaminen on kunnan, yritysten, yksityisten kansalaisten sekä valtiollisten ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteinen tehtävä. Kansalaisten osallisuus ja mahdollisuus toteuttaa itseään mielekkäissä ja yhteiskunnan kannalta arvokkaissa toiminnoissa on ensiarvoisen tärkeää. Tämän toiminnan kehittämisestä on eri puolilla maata olemassa kokeiluja. Hyvinvoinnin alueellisten tukiverkostojen ja monitoimijaisten kumppanuuskeskusten ja -talojen kautta on luotu toimintatapoja, jotka lisäävät osallisuutta ja omatoimisuutta, monipuolistavat hyvinvointipalveluja, ylittävät sektori- ja kuntarajoja sekä aktivoivat yritystoimintaa. Uusia avauksia tarvitaan edelleen myös sosiaalisen pääoman suuntaan. Kokemukset sosiaalisista yrityksistä, uusosuuskunnista ja kolmannen sektorin tehtäväkentän laaja-alaistamisesta ja työllistämiskokeiluista ovat rohkaisevia. Kehittämishankkeissa on kohdattu epäonnistumisia, mutta lukuisat rohkeidenkin toiminta- ja ajattelutapojen sekä keinojen uudet aluevaltaukset osoittavat, että monitoimijuuden opettelun kautta sosiaaliset kehittämisohjelmat voivat konkretisoitua käytännöiksi.

Kansalaisten hyvinvointi

Kansalaisten hyvinvoinnissa tapahtuu yleisesti ottaen myönteistä kehitystä erityisesti työllisyystilanteen paranemisen seurauksena. Työelämän ulkopuolelle ja muista syistä hyvinvoinnista ja sen kohenemisesta jää kuitenkin osattomaksi kasvava osa väestöstä. Siksi tarvitaan yleisten sosiaalipoliittisten ratkaisujen lisäksi kohdennettuja erityistoimenpiteitä, joilla parannetaan vaikeimmassa asemassa olevien väestöryhmien selviytymismahdollisuuksia.
Sosiaalisen pääoman kehittämisen kenttä on yksi tapa tarjota yhteiskunnallisesti ja elämäntavallisesti mielekästä toimintaa ihmisille, jotka ovat palkkatyöhön liittyvän toiminnan ulkopuolella. Tämä koskee myös niitä ihmisiä, jotka kokevat erilaisia syrjäytymisprosesseja, työttömyyttä, toimeentulo-ongelmia, yksinäisyyttä ja sosiaalistumisvaikeuksia. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen pidettävä sosiaalipolitiikan kohteena.

Rohkeita ratkaisuja ja uusia avauksia

Päätöksenteolta tarvitaan rohkeita ratkaisuja ja uusia avauksia, joissa inhimillisten ja sosiaalisten arvojen merkitys tunnustettaisiin. On aika myös ryhtyä jakamaan viime vuosien taloudellisen kasvun tuottamia hyvinvointioptioita. Keskeisessä asemassa on valtion linjanveto. Hyvinvointiyhteiskunnan vahvistamiseksi tarvitaan valtionosuusuudistus, joka ottaa paremmin huomioon alueelliset erot ja hyvinvointipalvelujen tarpeisiin ja yläpitoon liittyvät kansalaisten erilaiset elinolosuhteet. Vähäosaisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi tarvitaan rakenteellisia, uuden yhteiskunnallisen tilanteen huomioon ottavia ratkaisuja, mutta myös tehokkaita kohdennettuja toimenpiteitä vähimmäistasoisen toimeentuloturvan parantamiseksi.

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu