Kannanotto valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaostolle 22.10.2003

Asia: Sosiaalialan kehittämishanke erityisesti sosiaalityön näkökulmasta

1. Sosiaalialan kansallinen ohjelma ja valtioneuvoston periaatepäätös merkittävä avaus

Valtioneuvosto on hyväksynyt periaatepäätöksen sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi. Periaatepäätös on merkittävä asia. Siinä korostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja niitä koskevien hankkeiden kehittämistä samansuuntaisin tavoittein ja rintarinnan. Periaatepäätöksessä on nostettu esiin viisi kokonaisuutta, jotka ovat alan tulevaisuuden kannalta keskeisimpiä: palvelujen saamisen ja laadun turvaaminen, palvelurakenteen ja toimintojen kehittäminen eri alueilla, henkilöstön saanti, osaaminen ja työolojen kehittäminen, hyvinvointi 2015-ohjelma sekä rahoituksen ja voimavarojen turvaaminen. Periaatepäätös ja hankkeen toimeenpanosuunnitelma ovat tärkeä viesti poliittisesta halusta ratkaista myös sosiaalialan kasvavia pulmia terveydenhuollon tapaan.

2. Hankkeeseen suunnatut resurssit ovat riittämättömät ja painottuvat liikaa projektirahoituksen varaan

Sosiaalialan hankkeen onnistumisen yksi kriittinen kohta on sen resursointi. Näyttää siltä, että valtion budjettiin suunnitellut varat ovat riittämättömät sosiaalialan polttavimpien ongelmien ratkaisun kannalta. Sinänsä myönteinen pyrkimys kehittää sosiaalialan kehittämishanketta ja terveydenhuollon projektia rinnakkain ja samansuuntaisin tavoittein näyttää käytännössä Uhkaavan kaatua siihen, että tähän kokonaisuuteen varatuista resursseista suurin osa menee terveydenhuollon projektin toteuttamiseen. Lisäksi sosiaalialan kehittämishankkeen käynnistäminen ja koordinointi vaativat jo omat resurssinsa. Merkittävä osa sosiaalialan kehittämishankkeen toteuttamissuunnitelmassa olevista kokonaisuuksista on ajateltu toteuttaa kehittämishankerahoituksen turvin. Se puolestaan edellyttää sitä, että kunnilla on oltava osoittaa 50 %:n omarahoitusosuudet kehittämishankkeisiin. Samaan aikaan kuntien rahoituksellinen tilanne eri puolilla Suomea on kuitenkin kriisiytymässä. Sosiaalijohdolta kuuluu eri puolilta viestejä, että supistuksia ja leikkauksia joudutaan tekemään samaan tapaan kuin lamavuosina. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksien prosenttikorotus, joka on välttämätön, ei riitä varmistamaan muun rahoituksen ohentuessa sitä, että sosiaalialan akuuttien pulmien ratkaisuun löytyy lisää voimavaroja. Sosiaalialan kehittämisen kannalta välttämättömät resurssit tulee turvata valtion ensi vuoden budjetissa ja tulevien vuosien suunnitelmissa.

3. Sosiaalityö on sosiaalialan yksi kulmakivi ja se ei näy riittävästi sosiaalialan kansallisessa ohjelmassa

Sosiaalityö on sosiaalialan keskeinen työ, jota tekevät sosiaalityöntekijät. Sosiaalihuoltolaissa sosiaalityö on määritelty yhdeksi sosiaalipalveluksi, ensimmäiseksi koko listassa. Valitettavasti kansallinen sosiaalialan ohjelma ja valtioneuvoston periaatepäätös eivät kiinnitä riittävästi huomiota tämän keskeisen ammattikunnan työhön ja sosiaalityön palveluiden saatavuuteen. Kansallisessa kehittämisohjelmassa ja valtioneuvoston periaatepäätöksessä sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi on mainittu perheiden palvelut, lastensuojelun palvelut, vanhusten palvelut, vammaispalvelut ja päihdepalvelut. Kaikissa näissä palveluissa keskeistä on sosiaalityö, jonka ammattitaidolla palvelut tuotetaan tai verkostoidutaan muiden palvelun tuottajien ja palveluyksiköiden kanssa.

Ohjelman onnistumiseksi tulee kantaa vakavaa huolta siitä, että sosiaalityön palveluja on riittävästi saatavilla kunnissa. Sosiaalityön palvelujen saatavuuden varmistamiseksi tulee luoda vastaavat saatavuuskriteerit kuin mitä terveydenhuollossa ollaan luomassa. Sosiaalityön koulutuspaikkoja tulee nopeasti lisätä, koska kunnat kärsivät sosiaalityöntekijäpulasta. Osassa kuntia ei ole ainuttakaan pätevää sosiaalityöntekijää.

Sosiaalityöntekijöiden palkkauksen vakava jälkeenjääneisyys tukee korjata viipymättä valtakunnallisesti. Koulutus ja työn uudelleenjärjestelyt eivät auta, jos työntekijöitä ei saada tehtäviin koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden alhaisen palkkauksen vuoksi. Kyse on pitkälti naisten tekemästä vankkaa ammattitaitoa vaativasta työstä. Lähivuosien aikana tilannetta sosiaalityöntekijöiden saatavuuden osalta kärjistää entisestään työntekijöiden ikääntyminen ja eläköityminen. Sosiaalityöntekijät tuleekin työhyvinvoinnin osalta asettaa ykkösryhmäksi kansallisesti käynnistyvässä Veto-ohjelmassa. Sosiaalityöntekijöiden työnohjauksen ja täydennys-koulutuksen mahdollistamiseksi tulee luoda sekä valtakunnallisia suosituksia ja ohjeita että lainsäädäntöä.

Sosiaalityötä saattaa helpottaa sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien välisen yhteistyön ja työnjaon tehostaminen, jota myös maakunnalliset ja seudulliset kehittämishankkeet tukevat. Kunnissa tulee olla resursoituna sosiaalihuollon johtavan viranhaltijan työpanos. Kunnissa, joissa sosiaalihuollon johtamiseen liittyy asiakastyötä tai sosiaalityön johtamista, kelpoisuudeksi tulee edellyttää sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Kehittämiskohteina tulee olla sosiaali-työntekijöiden ja muiden ammattiryhmien välisen yhteistyön lisääminen. Tätä kautta sosiaali-työn asema vahvistuisi esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyössä, vanhustyössä, kuntoutuksessa, mielenterveystyössä ja päihdetyössä. Sosiaalityöntekijät ovat ongelmien varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn asiantuntijoita. He osallistuvat näkyvästi paikalliseen ja seudulliseen hyvinvointipolitiikan suunnitteluun ja toteutukseen. Sosiaalityöntekijät ovat monessa mielessä keskeinen ammattiryhmä, joiden ammattitaidon varassa tehdään arviot asiakkaiden tilanteesta ja erilaiset palvelusuunnitelmat. Sosiaalityöntekijät ovat myös tärkeä osa monipuolista osaaja- ja palveluverkostoa, jossa tuen tuottajina ovat mukana niin järjestöt kuin alalla toimivat yrityksetkin. Sosiaalityöntekijöiden osaamisen varmistaminen on erityisen välttämätöntä haettaessa ratkaisuja kasvaviin köyhyyden ja syrjäytymisen pulmiin.

4. Ensisijaisten etuuksien riittämättömyys

Kansalaisten ja myös kuntien kannalta yksi iso kokonaisuus on jätetty kokonaan tarkastelun ulkopuolelle niin sosiaalialan kansallisen ohjelman periaatepäätöksessä kuin myös toteuttamissuunnitelmassa. Kyse on sosiaaliturvaetuuksista ja ensisijaisten etuuksien riittämättömyydestä. Sama jännite oli esillä jo selvityshenkilöiden työn aikana. Tämän alueen ratkaiseminen on välttämätöntä. Ihmisille on kestämätöntä se, että he joutuvat tietyissä riskitilanteissa raapimaan kokoon perustoimeentulonsa eri lähteistä ja taistelemaan sen puolesta. Usein heidän voimansa eivät siihen edes riitä. Toimeentulotuki on yksi niistä palveluista, joihin kunnissa jonotetaan pitkiäkin aikoja. Eri tukijärjestelmien aukot jäävät yksittäisen ihmisen ratkaistavaksi, mikä on Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton mielestä kohtuutonta. Myös kuntien näkökulmasta tarkasteltuna toimeentulotuki ei voi olla muiden järjestelmien aukkojen paikkaajan asemassa. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä, että ensisijaisten etuuksien tasoa korotetaan niin, että niillä on mahdollisuus tulla toimeen. Sosiaalialan tulevaisuuden kannalta palveluita ja sosiaaliturvaetuuksia on katsottava kokonaisuutena. Kysymys kuuluukin: "Milloin tämä tapahtuu?"

5. Sosiaalialan osaamiskeskuksilla keskeinen rooli, mutta riittämättömät perusresurssit

Sosiaalialan osaamiskeskukset on perustettu alueelliseksi rakenteeksi, jonka avulla voidaan varmistaa sosiaalialan erityisosaamisen rakentuminen ja kehittyminen eri puolella Suomea niin, että koulutuksen, tutkimuksen ja käytännön toiminnan yhteyden rakentuminen varmistuu. Erityisesti sosiaalityön osaaminen on tärkeä kehittämisen kohde. Osaamiskeskukset ovat päässeet työssään toiminnallisesti liikkeelle varsin erivaiheisesti. Niihin kohdistuu myös erittäin paljon ristiriitaisia odotuksia eri tahoilta. Sosiaalialan kansallisen ohjelman toteuttamisessa sosiaalialan osaamiskeskuksilla on keskeinen rooli. Jo tällä hetkellä sosiaalialan osaamis-keskukset ovat joutuneet rakentamaan rahoituksensa suurelta osin hankerahoituksen varaan. Mikäli sosiaalialan osaamiskeskusten halutaan niitä koskevan lainsäädännön mukaisesti kehittyvän alan erityisosaamista kehittäviksi varteenotettaviksi toimijoiksi, sosiaalialan osaamis-keskusten perusrahoitusta on nostettava huomattavasti. Mikäli taas edetään nyt käynnissä olevalla tavalla, se on varmin tapa tukahduttaa sosiaalialan osaamiskeskusten toiminta sekä tuhota niiden edellytykset kehittyä todellisiksi kehittäjäorganisaatioiksi ja tueksi kunnille.

6. Laaja hyvinvointivastuu ja kuntouttava työote

Sosiaalialan kehittämishankkeen toimeenpanosuunnitelma koostuu neljästä hankekokonaisuudesta ja isosta joukosta hankkeita. Suunnitelman tässä vaiheessa näyttää siltä, että työstettäväksi on valittu hyvin monipuolisesti erilaisia asioita. Jatkotyössä on syytä nostaa vahvemmin esiin pitkäaikaistyöttömien tilanteeseen tarvittava tuki ja eri hallinnonalojen yhteistyö tällä alueella. Työvoiman palvelukeskusten kehittäminen merkitsee haastetta myös kuntouttavalle sosiaalityölle ja sen tuleekin näkyä vahvasti sosiaalialan kansallisen ohjelman toimeenpano-suunnitelmassa. Valtion budjetissa tulee kiinnittää huomiota siihen, että käynnistymässä olevat suuret hankkeet rakentuvat eri hallinnonalojen vahvan yhteistyön varaan. Käynnistyville hankkeille on syytä varata riittävät resurssit myös toiminnan arviointia varten, jotta kertyvät kokemukset voidaan hyödyntää jatkokehittämisessä. Yleisemminkin laajan hyvinvointivastuun näkökulman pitäisi olla vahvemmin esillä sosiaalialan kehittämisohjelmassa.

7. Parlamentaarinen jatkotyöskentely hyvinvointialan tulevaisuudesta

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat pitäneet välttämättömänä sitä, että käynnistetään rohkeasti laaja-alainen parlamentaarinen keskustelu sosiaali- ja terveyspolitiikan tulevaisuudesta, sen toteutumisen periaatteista ja ehdoista. Tämä ei ole esillä sosiaalialan kansallisen ohjelman periaatepäätöksessä, mikä on pettymys järjestöille. Muutosta ja uudistumista tarvitaan, jotta tulevaisuuden haasteista selvitään. Tarvitaan kansallisesti keskustelua siitä, mitä tarkoitamme universaalilla palvelu- ja tukijärjestelmällä tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Olemassa olevien tarpeiden ja käytettävissä olevien resurssien välinen jännite on kasvava. Monet ovat viitanneet siihen, että hyvinvointisopimukset ovat määrittymässä uudelleen. Millä tavalla ja ketkä määrittelyn tekevät, on kansalaisten kannalta tärkeä kysymys. Kansalaisjärjestöjä ei ole viisasta sivuuttaa näissä prosesseissa, sillä ne edustavat yhtä oleellista väylää kansalaisten arkeen ja näkökulmaan. Viisasta ei ole myöskään antaa EY:n tuomioistuimelle tilaa sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvien päätösten kautta tai kauppapolitiikalle tilaa tulla linjaamaan kansallisia hyvinvointipolitiikan valintoja. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto vetoaa, että valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaosto omissa kannanotoissaan nostaisi esille sosiaalialan periaatekomitean tai vastaavan parlamentaarisen työn käynnistämisen välttämättömyyden. Vastaava alan kokonaisarvio on viimeksi tehty yli kaksikymmentä vuotta sitten.



Helsingissä 22. lokakuuta 2003

SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN KESKUSLIITTO ry


ELLI AALTONEN

Elli Aaltonen Riitta Särkelä
liittohallituksen puheenjohtaja toiminnanjohtaja



Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Riitta Särkelä
riitta.sarkela@stkl.fi
puh. 050 63 663


Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu