Sosiaalibarometri 2003:n mukaan palvelujärjestelmän akuutein ongelma on pitkäaikainen huono-osaisuus. Sosiaalibarometrin tulokset osoittavat, että kärjistyneimmillään ongelmat ovat pitkäaikaistyöttömien, päihde- ja huume- sekä mielenterveysongelmaisten kohdalla. Näiden ihmisryhmien tilanne on ollut huono jo vuosien ajan. Huolestuttava tulos on se, että palvelujärjestelmän kaikki eri toimijat arvioivat omat mahdollisuutensa tukea näiden ihmisten hyvinvointia huonoiksi. Palvelujärjestelmä näyttää taipuvan ja vastaavan hyvin kohtuullisen hyvin selviytyvien ongelmiin, joihin standardimaiset tuen muodot riittävät. Palvelujärjestelmä on suurissa pulmissa silloin, kun tarvitaan pitkäjänteisiä, räätälöityjä ja kohdennettuja toimia ihmisten tilanteessa muutoksen aikaansaamiseen ja toimintakyvyn vahvistamiseen.

Perustoimeentuloturva tarvitsee kattavan remontin. Ensisijaisten etuuksien riittävä taso, toimeentulotuen palauttaminen viimesijaiseksi tuen muodoksi ja sosiaalityön välineeksi on toteutettava kiireellisesti. Sosiaalibarometrin tulokset kertovat välittömästä muutoksen tarpeesta. Ilman sitä ihmisten toimeentulon ongelmat eivät poistu, vaan pitkäaikainen huono-osaisuus vain syvenee. Eräiden väestöryhmien köyhyys tulee pysyväksi ja sen seurausilmiöt yhteiskunnan maksettaviksi. Ristiriita ilmenee myös perustuslain tasolla. Ihmisten perusoikeudet tulee yhteiskunnan kyetä turvaamaan.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto muistuttaa päätöksentekijöitä vakavasti siitä, että hyvinvointimallimme arvolähtökohtien vastaista on, että osa ihmisistä jää tai jopa jätetään oman onnensa varaan. Kyse on poliittisesta valinnasta ja arvoista. Otetaanko vakavasti puhe köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisystä ja suunnataanko siihen voimavaroja? Tilanne on huono-osaisten ihmisten kannalta kestämätön, eikä voi enää jatkua näin. Kysymys on mittasuhteiltaan sellaisesta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka voidaan ratkaista.

Palvelujärjestelmän resurssit ovat riittämättömät

Hyvinvointipalvelujärjestelmän toiminnalliset resurssit ovat riittämättömät. Yhä useammat sosiaalibarometrin vastaajista toteavat, että resurssit eivät riitä palveluiden turvaamiseen. Tilanne on pahenemassa. Osassa kuntia taloudellisen ahdingon vuoksi sosiaali- ja terveystoimen menoja alibudjetoidaan.

Akuuteimmat ongelmat ovat sosiaalityöntekijöiden rekrytointivaikeudet ja palkkauksen jälkeenjääneisyys. Elleivät kunnat kykene huolehtimaan sosiaalialan työntekijöiden riittävästä rekrytoinneista ja ellei tarjolla ole riittävästi kyvykästä alan työvoimaa, kunnat joutuvat luopumaan tavoitteestaan turvata kansalaisille sosiaalisesti turvallinen ja elinkelpoinen elinympäristö ja yhteisö.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä sitä, että kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin suunnatussa valtionosuuden tasossa syntynyt vääristymä oikaistaan kiireellisesti. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin suunnattua valtionosuutta on nostettava tai muuten palvelut romahtavat.

Sosiaalialalle tarvitaan viipymättä lisää työntekijöitä. Huono-osaisimpien ihmisen kannalta ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät ovat avainryhmä. Tarvitaan viipymättä sosiaalityöntekijöiden määrän lisäämistä, sosiaalityöntekijöiden palkkauksen tarkistamista, tehtävärakenteen uudistamista. Ongelmien ratkaisut edellyttävät koulutuspoliittisia lisäresursointeja ja sosiaalityön käytäntöjen ja sisältöjen kehittämistä.

Hyvinvointipalvelujärjestelmän toimintatavat vaativat uudistamista

Hyvinvointipalvelujärjestelmän toimintatavat on saatava näkyviksi ja systemaattisen arvioinnin kohteiksi. Nyt näin ei tapahdu. Toimintakykyinen hyvinvointipalvelujärjestelmä edellyttää toiminnan suunnitelmallisuutta ja niin yksilöllisten hoito- ja palvelusuunnitelmien kuin palvelujärjestelmän kokonaisuudenkin toimivuuden arviointia. Viranomaisten työnjako ei kaikilta osin vastaa ongelmien luonnetta, vaan palvelujärjestelmän verkostoitumista, yhteistyötä ja yhteisiä toimintatapoja tulee edelleen kehittää. Erityisesti huomio on kiinnitettävä alueelliseen saatavuuteen, toimivuuteen ja laatuun sekä toiminnan arviointiin.

Hyvinvointipalvelujärjestelmän akuutti ongelma ovat jonot. Ihmisten palvelutarpeisiin ei kyetä vastaamaan ja ongelmat kärjistyvät. Jonojen seuraukset estävät palvelujärjestelmän tehokkaan toimivuuden. Jonot ruuhkauttavat ja estävät moniammatillisten palveluratkaisujen synnyttämisen. Samalla jonot korostavat ja vahvistavat palvelujärjestelmän segmentoitumista. Hoito- ja palveluketjujen katkokset ovat yleisiä ja uuteen ja tarkoituksenmukaisempaan palveluun pääsy epävarmaa.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä sitä, että palvelujärjestelmän toiminta- ja työtapoja aletaan määrätietoisesti ja systemaattisesti arvioida ja kehittää. Uudet toimintatavat ja palvelusuunnitelmien käyttöönotto välineenä varmistavat ihmisten kannalta tarkoituksenmukaisen ja oikea-aikaisen tuen.

Seudullisia ratkaisuja on vahvistettava

Kunnat erilaistuvat. Kuntien sosiaalistaloudellinen eriytymiskehitys on ollut dramaattinen. Liki kolmasosalla kunnista on Sosiaalibarometrin mukaan vaikeuksia selviytyä edessä olevasta kehityksestä. Niin kuntien sosiaalistaloudellinen tilanne kuin kuntalaisten sosiaalinen turvallisuuskaan eivät aiemmin koetulla tavalla tunnista hallinnollisia rajoja. Paikallisen osaamisen, toisenlaisen verkostoitumisen ja uudenlaisten toimijarakenteiden kautta yhteiskunnallisen muutoksen sosiaalisia vaikutuksia voidaan yksilötasolla lieventää ja pehmentää. Tämä edellyttää paikallista, seudullista ja maakunnallista aloitteellisuutta. Hyvinvointipoliittisille ohjelmille ja strategioille on polttava sisällöllinen ja yhteiskunnallinen tarve. Ne ovat uudenlainen suunnittelu- ja kehittämiskulttuurin väline, joiden toteuttamisessa myös kansalais- ja kansalaisjärjestöjen osallisuus ja osaaminen tulisi ottaa täysimääräisesti käyttöön.

Kunnallisten, seudullisten ja maakunnallisten toimijoiden kykyä tuottaa aluettaan koskevaa tietoa, tunnistaa paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen muuttunutta toimintaympäristöä ja tehdä muutoksen edellyttämiä päätöksiä ja valintoja on vahvistettava. Sosiaalialan osaamiskeskukset ovat yksi toimija, joiden toimintaedellytyksiä on vahvistettava. Kuntien yhteistyön kehittäminen ja seudullinen ja monitoimijainen verkostoituminen ovat toinen kehittämissuunta, joka vaatii lisää voimavaroja.


Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu